Mihin katolilaiset uskovat?

Pyhän Birgitan lonkkaluu Piazza Farnesen birgittalaisluostarissa

Viimekeväiseltä pappisliiton matkalta jäi katolisista kirkoista matkamuistoksi pari pientä opasta: Wie Katholiken leben ja Was Katholiken glauben? Nämä oppaat ovat tiivistettyjä esityksiä katolisen spiritualiteetin eri ulottuvuukista. Olen aikaisemmin postannunt ripistä ja siveydestä. Postaan nyt monsignore Thomas Schlichtingin kirjoittamasta oppaasta Mihin katolilaiset uskovat. Teksti on vuodelta 1998. Näiden oppaiden ansiona on kansanomaisuus, ne on selvästi suunnattu kirkosta vieraantuneille, mutta niistä avautuu myös luterilaiselle lukijalle uusia näkökulmia, eikä niitä vaivaa ylenmääräinen Kaanaan kieli tai hurskastelu. En aio puuttua sellaiseen, missä luterilaisilla ja katolilaisilla on yhtenevät näkemykset, vaan lähinnä sellaisiin kysymyksiin, joissa tiemme eroavat, tai painotukset ovat toisenlaiset.

Kääntymys ja katumus otetaan keskeisinä elementteinä esille kirjasen alussa. Katumus ei ole rangaistus tai kosto, vaan uuden elämän alku ja mielenmuutos. Ihmisen tulee tutkistella ja koetella itseään ja miettiä, miten Jumalan tahto toteutuu omassa elämässä, koska ihmisen tehtävänä on toteuttaa Jumalan tahtoa maailmassa, sillä usko ilman tekoja on kuollut. Katolisessa kirkossa on myös katumuksen väline, rippi. Meidän kirkossamme on kyllä yleinen rippi jumalanpalveluksen alussa, ja papeille voi käydä ripittäytymässä, mutta muuten katumuksen ja oman syntisyyden teemat peittyvät meillä saarnoissa usein psykologisoinnin, moralisoinnin tai tunnelmoinnin alle. Ollaan kilttejä, ettei kenellekään tulisi paha mieli.

Kysymys pyhimyksistä on jakanut luterilaisia ja katolilaisia aina reformaatiosta asti. Jos meillä olisi pyhimyksiä, ne saattaisivat olla esim. Paavo Ruotsalaisen tai Dietrich Bonhoefferin kaltaisia hahmoja. Schlichting esittää, että pyhimykset asuvat jo Jumalan luona, mutta he pysyvät luotuina ja ihmisinä, heitä ei palvota, vaan kunnioitetaan, koska ainoastaan Jumala on palvonnan kohde. Pyhimyksiä kunnioitetaan siksi, että Jumala on toiminut heidän kauttaan. Pyhimysten pyhyys määritellään yleensä vasta näiden kuoltua. Pyhimysten pyhyys on siis Jumalan, ei ihmisen pyhyyttä: pyhyys on ainoastaan majaillut ihmiskehossa. Erityisasema katolisessa kirkossa on Neitsyt Marialla, koska hän on kirkon alkukuva. Hän oli esimerkillinen kristitty, jonka elämässä ja toiminnassa Jumalan tahto tuli näkyviin. Myös paavilla on luovuttamaton erityisasema, koska hän takaa kristittyjen ykseyden.

Ajatus pyhistä ihmisistä on kaunis, yksilön spiritualiteettia tukeva ja erityisesti Neitsyt Marian asema armon välittäjänä, mediatrixinä on konkreettisuudessaan ihmisläheinen ja ymmärrettävä. Jumaluus istuu äidin sylissä, jumaluus on helposti lähestyttävä. Marianpalvonta lienee saanut vaikutteita jo varhemmista Lähi-Idän uskonnoista. Mielenkiintoisen näkökulman tähän löytää Aapeli Saarisalon teoksesta Astarten uhri. Neitsyt Marian ja pyhimysten ympärille on syntynyt monenlaista, osin pakanallista uskonnollisuutta, mikä osaltaan todistaa pyhimysten teologisen ongelmallisuuden. Toisaalta on koskettavaa ja hengellisesti rakentavaa lukea esim. Praxediksen tai Nennolinan elämänvaiheista. 

Sakramenttien lukumäärä erottaa meidät myös katolilaisista. Kirjasessa on kaunis vertaus pyhistä toimituksista: pohjavettä on kaikkialla, ja sen olemassaolosta todistaa vihreä luonto. Kuitenkin ihminen tarvitsee itselleen tuota syvyyksien vettä, jolloin hän rakentaa kaivon. Sakramentit ovat tuollaisia kaivoja, joista voi ammentaa. Jeesus on alkusakramentti. Sakramentit avaavat siis ihmiselle pääsyn Jumalan lahjojen äärelle. Meidän luterilaisen käsityksemme mukaan on ainoastaan kaksi sakramenttia, koska niillä on raamatullinen perusta, muu on tradition synnyttämää hurskautta. 

Kirjasen lopussa käsitellään vielä pyhää messua, kirkon dogmeja (joita voidaan myös tulkita uudelleen), kuolemaa, ylösnousemusta ja ristin merkitystä. Lopussa on lueteltu vielä lisäkirjallisuutta eri uskonelämän aiheista. Kirjoituksia leimaa maanläheisyys, johdonmukaisuus, ja niitä tutkimalla voi paremmin ymmärtää katolista uskonelämää. 

 

Paavin vastaanotolla vuonna 2018