Sienijuttuja (IV): Muinaissienestystä

Tähän satoon muinaissienestäjä ei koskenut

Lapsuuden syksyjen perusjuttuihin kuului sienestys mummolassa. Kyseessä ei ollut mikään hipsteröinti mustien torvisienten tai valmuskojen kanssa, vaan todellinen saalistuspäivä syksyisen metsän uumenissa. Kerättäviä sieniä oli vain kahta lajia: haaparouskut ja karvalaukut. Kaikki muu jäi metsään, koska ne olivat huonoja sieniä. Metsässä oltiin koko päivä, koska silloin kerättiin koko talven sienivaranto. Suuret pärekorit olivat tien vieressä, minne pienemmät korit tyhjennettiin. Välillä syötiin ylileivän ruisleipäsiivuja, joiden välissä oli tanakasti voita ja juustoa. Päälle juotiin kahvia ja mehua.

Kun päästiin kotiin, niin alkoi sienten perkaus: karvalaukuista otettiin karvat pois ja kaikista sienistä myös heltat. Sienestä jäi siis jalka ja riisuttu lakki. Näin halkaistut rouskut pantiin korvoihin likoamaan yön yli. Seuraavana päivänä alkoi rouskujen ryöppääminen ja suolaus. Ilves-purkki toisensa jälkeen täyttyi sienistä ja ne kannettiin kellarin viileään. Talvella niistä tehtiin paistettuja sieniä ja sienisalaattia.

Muihin sieniin ei koskettu, ja kauhutarinaa kerrottiin Anni-tädistä, joka söi kantarelleja ja oli jopa kuivannut niitä rihmoissa. Anni olikin opettaja…

Tässä hyvä sienisalaatin ohje:

Liota pari kourallista suolasieniä hyvin ja aja ne atomeiksi monitoimikoneella. Vatkaa pari desiä kermaa vaahdoksi, lisää siihen hieman hienoksi rouhittua maustepippuria, suolaa, hivenen etikkaa ja yksi hienoksi hakattu (veitsellä, ei koneella, koska kone tekee sipulista väkevän) sipuli. Sekoita kaikki kulhossa ja anna seistä jääkaapissa muutama hetki. Nauti ruisleivän kanssa.

Sienileipää nauttien voi kuunnella Teijo Joutselaa ja Humppa-Veikkoja. Oi onnea!

 

Tom kha ti carrot king sad

Huhtikuussa tämä oli sentin pituinen siemen

Otsikon oudonnimistä keittoa sain keväällä työmatkalla Hampurin Europa-Passagen "Cha Cha"-nimisessä halvassa thaikeittiössä. Tämä saattaa olla idänkävijöille tuttua kamaa, mutta minulle se oli uutta, hyvää ja yksinkertaista ruokaa. Nyt alkaa jo saada myös kotimaista kurpitsaa, joten tässä on ohje, joka sopii alkukeitoksi tai sitten leivän kanssa arkiruuaksi. En kehdannut kuvata ruokalistaa, mutta kirjoitin raaka-aineet muistiin. Sovella, kun keität!

Kurpitsaa iso pala, noin kilo

Pari jauhoista perunaa

Pari porkkanaa

Inkivääriä muutaman sentin pala ja inkivääritahnaa

Chiliä pulverina tai tuoreena maun mukaan

Tuoretta pinaattia kourallinen tai pari

Purjorenkaita myös kourallinen

Sitruunaruohoa, yski pötkö riittää

Kookosmaitoa tölkki

Keitä litrassa kasvislientä paloitellut juurekset, purjo, inkivääri, inkivääritahna ja kurpitsa kypsiksi päästään murskatun sitruunaruohon kanssa. Ota sitten pari kauhallista vihannesta erikseen, soseuta keitto, lisää kookosmaito ja säädä sakeutta mielesi mukaan lihaliemellä tai kuivalla vermutilla. Lisää chiliä ja kuutioidut keitetyt juurekset. Ropsauta päälle vielä pinaatit ja keitä vielä hieman. Ota sitruunaruoho pois. Tarkasta suola , chili ja maku muutenkin. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.

Siinä keittäessäsi voit katsoa näitä somia klippejä, Spass muss sein, sanoi saksalainen...

http://www.youtube.com/watch?v=KoGHyuL7SsY
http://www.youtube.com/watch?v=YnPBQQ9WQXA

Sienijuttuja (III) : Ihmisen ja sienen kohtaaminen

Syyskesän aarteita

Sienet herättävät sienenystävässä syviä tunteita ja värähdyksiä. Sienet ovat paikkaan sidottuja olentoja, joten niiden genius loci on merkittävä, kun ihminen ne kohtaa. Luonnossa liikkuessaan voi sienestäjä jo orientoitua erilaisiin ajatuksiin, kuten ”hieno ojanpieli herkkutateille”, ”tässäpä sekametsässä kantarelli viihtyy” tai "oivallinen sammalikko lampaankääville".

Kohtaamiset ovat tunnetasoltaan erilaisia. Kangasrousku kasvaa nimensä mukaan kankailla. Se on tuttu ja turvallinen, eikä aiheuta suurempia tunnekuohuja. Pienet yksilöt sytyttävät jo pilkkeen silmään: näistä tulee hyviä etikkasieniä! Kangasrouskumetsässä on kuin olisi työpaikalla – tutut kujeet ja puheet. Saksalaisissa sienikirjoissa kangasrousku on merkitty myrkylliseksi. Voi heitä onnettomia, kun eivät pane tätä herkkua suuhunsa! Kangasrousku antaa potkua sieniruokiin ja on kaiken lisäksi satoisa ja madoton. Se edustaa siis kaikkea ylläpitävää keskiluokkaa.

Koivuhaperoita voit odottaa löytäväsi metsäteiden pohjilta. Se on usein matoinen. Haperoruuat ovat kuitenkin hyviä, jos löydät sekaan vielä vaikkapa keltahaperoita. Koivuhaperon lakin vihreä väri on tyylikäs, lehmukseen vivahtava. Väristä tulevat mieleen englantilaiset urheiluautot ja villapaidat. Haperot edustavat jo parempaa maisterisseuraa, jonka kohtaamisesta voi olla aina iloinen.

Kantarellit aiheuttavat hurmioitumista jo pelkän värinsä ja tuoksunsa takia. Sekametsä, aurinkoinen rinne, risujen ja lehtien alukset: siinä on suuntima kohti kantarelleja. Kantarellin kohtaaminen herättää säännöllisesti vain puhdasta iloa ja kiitollisuutta. Nyt liikutaan jo Ritarihuoneen liepeillä.

Syksyinen metsätie, aurinko laskee ja valaa vielä lämmintä punaa ojanpieleen. Siellä seisoo ylhäisenä tanakka herkkutatti. Lakin ruskea tuo mieleen kastanjan, pillistön vihreä on syvää ja mehevää ja jalan kerman ja kevyen ruskean värinen verkkokuvio on lepoa silmälle. Kun leikkaat tatin irti maasta, narskahtaa se kevyesti. Ääni on herkkä ja runollinen. Tässä on ystävä, jonka näet pitkästä aikaa. Tämä kohtaaminen on Die Stunde der wahren Empfindung.

Sitten on vielä kohtaamisia, jotka eivät ehkä toistu koskaan myöhemmin. Silloin tapaat joko harvinaisuuden tai muukalaisen paikassa, missä sen koti ei missään tapauksessa ole. Nämä sienimuistot jättävät pysyvän jäljen sieluun.

Kerran karussa kangasmetsässä häämötti kaukana uljas yksinäinen sieniyksilö. Lähestyin sitä luullen, että siellä olisi vain kookas hapero, mutta puolukanvarpujen keskellä kasvoi männyntuoksuvalmuska eli MATSUTAKE! Sitä ympäröi aura ja se levitti myös makeaa tuoksua pitkin metsää. Tämä oli kohtaaminen Hirohiton kanssa. Tämän tapaamisen kunniaksi voi kuunnella vaikkapa Schumannin Vogel als Prophet.

Sieniä isoäidin tapaan

Sekasieniä

Sipulia

Voita

Etikkaa

Suolaa

Valkopippuria

Leikkaa sipulit isohkoiksi palasiksi ja paista niitä voissa, kunnes ovat pehmenemään päin. Lisää joukkoon isohkot sienipalat ja paista niin kauan, että kaikki on kauniin ruskeaa. Sienien täytyy näyttää rustiikeilta, eli ei liian pientä piperrystä! Lisää suolaa, pippuria ja hivenen etikkaa. Parasta uusien perunoiden kanssa.



Hei laukkaan ratsu reima!

Kerttu-tamma saa ja antaa kyytiä

Ratsastus on vanhemmalle herralle sopiva harrastus. Siinä yhdistyvät sopivasti sekä fyysiset että älylliset haasteet (”haaste” tässä sanan oikeassa, positiivisessa merkityksessä). Ratsastustunti on aina kokonaisvaltainen ruumiillinen ja henkinen kokemus ja se vaatii syvää keskittymistä itse ratsastustapahtumaan. Ratsastaessa ihminen on täysin läsnä juuri siinä hetkessä, eikä mieli harhaile missä sattuu. Erityisen merkittävää on se, että urheiluväline on persoona, johon pitää tutustua lähinnä pohkeiden, suitsien, raipan, äänen ja istunnan avulla.

Luoja on myös neroudessaan luonut hevoselle hammasloman, jossa kuolaimet lepäilevät. Ilman tätä aukkoa hevosen hammasrivistössä ei eläimen kesyttäminen ja käyttäminen inhimillisessä rakennustyössä olisi ollut helppoa. Sodat olisivat jääneet käymättä, kulttuuri olisi jäänyt lapsenkenkiin, kun pyramidit ja katedraalit olisivat jääneet rakentamatta ilman hevosta. Kiitos siis Luojalle ja hevoselle!

Ratsastus on urheilumuoto, jolla on vuosituhantiset perinteet. Ratsastus on myös sosiaalinen laji. Meillä ratsastus on luokiteltu yksipuolisesti tyttöjen harrastukseksi, vaikka harrastuksessa ei ole oikeastaan mitään perinteisesti naisellista. Harrastus vaatii reippaita otteita, rohkeutta ja päättäväisyyttä, joita on kummallakin sukupuolella, jos on ollakseen. Lisäksi ratsastus kasvattaa ratsastajaa monella tavalla.

Jos ratsastaa tuntihevosella, saa siihen tutustua ennen tuntia ratsua satuloidessa. Kun tulee pilttuuseen, kertovat hevosen korvat jo paljon siitä, missä mennään. Jos ne ovat pystyssä, on ratsulla kiinnostusta lähteä töihin, jos hevonen luimistelee tai on kääntänyt peräpeilinsä ratsastajalle, pitää jo tehdä enemmän työtä luottamuksen saavuttamiseksi. Lisää tuttavuutta tehdään suojia ja pinteleita kiinnitettäessä, kavioita puhdistettaessa ja satulavyötä kiristettäessä. Hevonen on ilmeikäs eläin, joka kertoo koko ruumiillaan mielialoistaan.

Ratsastustunnit voivat olla hyvin erilaisia: on koulu-, este- ja maastoratsastusta. Jokainen ratsastuksen laji vaatii omat otteensa. Kouluratsastus on kuitenkin ratsastuksen kuninkuuslaji: siinä yritetään optimoida ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus. Tunnin alussa katsotaan, kuinka avut menevät läpi, ja hevoselle selvitetään, kuka käskee. Koulutunnin jälkeinen paras kiitos ratastajalle on ratsu, joka on taipusana alla. Siitä iloitsee ratsastuksen kumpikin osapuoli.

Este- ja maastotunnit ovat vauhdikkaampia. Laiskakin hevonen yleensä innostuu esteistä ja maastosta. Esteradan ratsastaminen vaatii keskittymistä, suunnittelua, hevosen kuuntelua ja käskyttämistä. Päätökset pitää tehdä empimättä ja hevosen laukkaan pitää saada flow. Palkintona on parhaassa tapauksessa syvä tyydytyksen tunne, kun rata on mennyt hyvin. Maastoratsastus on ratsastajan ja hevosen parasta hupia. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luonto näyttää myös toisenlaiselta hevosen selästä. Mikä vetää vertoja kiitolaukalle pitkin metsätietä kumisevalla honkanummella?  Se on puhdasta iloa.


Tässä itävaltalaista laukkamusiikkia:

 

 

 

Sienijuttuja (II): Jumala on olemassa!

Syyskesän puhdasta iloa

Eräänä hyvänä sienisyksynä sattui saalismatka vanhaan kuusikkoon, joka oli joskus muinoin ollut peltona. Siitä kielivät vielä suorana linjana kulkevat vanhat ojanpohjat. Jännityksellä odotettiin, mitä sieniriistaa (tämä on Toivo Rautavaraan käyttämä termi) tällaisesta metsästä löytyisi. Metsä oli siksi sakea, että iltainen auringonvalo siivilöityi vain kapeina juovina maahan. Ei tarvinnut kauan käyskennellä, kun silmien eteen avautui haaparouskumatto. Eikä mitä tahansa haaparouskuja, vaan pieniä ja pinkeitä, mehevän ryhdikkäitä sienosia, jotka napsahtivat, kun niitä taittoi koriin. Sienten lakkien harmaan eri vivahteet olivat liikuttavan kauniita. Rouskuja riitti ja riitti, niitä oli kaikkialla minne katsoi. Oli vähää vailla, ettei itku tullut silmään tästä näystä. Tällaista on sienestäjän taivaassa!

Luoja oli kuitenkin päättänyt antaa vielä enemmän. Tämä oli kuin vertaus Luukkaan evankeliumista: ”Runsas mitta, tiiviiksi paineltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne.”  Kun korit olivat jo ääriään myöten täynnä, huomasimme kaksi päivänjalkaa, kirkasta valojuovaa suoraan taivaasta metsän pimentoon. Kun menimme lähemmäksi, seisoi kummassakin vihertävässä valokeilassa iso ukonsieni. Tämä oli jo epätodellista: olimme siirtyneet Sieni-Elysionin kentille. Kiitin sydämessäni Taivaan Isää tästä hetkestä metsän sydämessä. Tässä vaiheessa ateisti-sienestäjänkin olisi ollut pakko tunnustaa: Jumala on olemassa!

Ukonsienipihvit

Ukonsienen lakkeja

Munaa

Korppujauhoja

Pippuria ja suolaa

Voita

Tiraus sitruunamehua

Poista ukonsienistä jalka ja käytä se muuhun sieniruokaan. Puhdista lakit ja kierittele ne vatkatussa munassa ja pippuri-suola-korppujauhoseoksessa. Paista lakit kypsiksi runsaassa voissa. Tiristä päälle hieman sitruunamehua. Nauti saksalaisen rieslingin ja hyvän leivän kera. Jos et saa ukonsieniä, tee pihvit lampaankäävistä.

Tämän kokemuksen jälkeen ei voi kuunnella muuta kuin Hallelujan Händelin Messiaasta.

 

 

 

Muistan vadelmakesää...

Kosteasta kodostaan nous vattu kuuseen laulamaan...

 

Tämä kesä on ollut vadelmanystävän unelma. Kun löydät hyvän vanhemman hakkuuaukion, on se hehkunut punaisenaan vattuja kuin Semiramiin riippuvat puutarhat. Vattumetsässä saa monenlaista terapiaa. Vattujoogaa saa siitä, kun kurottelee marjoja koleikkoisissa metsissä ylhäältä ja alhaalta. Aromiterapiaa saa vattupensaassa ollessaan tai tuokkosta välillä nuuhkaistessa, sisäistä terapiaa saa maistelemalla mehevimpiä vattuja ja sitten siitä riippuen, oletko metsässä yksin vai seurassa, saat kaikenlaista muuta hoitoa. Lisäksi pakastin täyttyy ja marjaherkut odottavat… Minulle vadelman tuoksusta tulee mieleen mummolan kahvipöytä, joka oli aina katettuna jompaan kumpaan ison tuvanpöydän päähän. Miehet joivat kahvia periaatteella ”myö miehet juuvvaan kahvia, eukot juo tievettä”. Pienenä en kahvista pitänyt, ja siksi join eukkojen kanssa saekkoo eli tievettä. Mummo tarjosi sitä aina vadelmahillon kera à la russe. Vattu ja mummo kulkevat siis tiiviisti käsi kädessä muistojen maailmassa.

Parasta, mitä vadelmasta voi valmistaa, on Brita-kakku tai Herraskartanon kakku. Valitse itse, kuulutko herrasväkeen tai oletko Brita Koivusen ystävä. Kuuntele leipoessasi vaikka Britan Suklaasydän tai Keitän kahvia. Tästä tulee lapsuus mieleen...

 

 

Tämä kakku vaatii vähän paneutumista, mutta säserä se ei ole, kuten raumalainen sanoisi. Kakku on erityisesti juhlaan sopiva ja se häviää varsin nopeasti kakkuvadilta. Sen salaisuus on marengin makeus ja täytteen raikkaus. Brita on yksinkertaisesti TYRMÄÄVÄ!!!!!

 

Pohja:

100 g voita

1 dl sokeria

2 keltuaista

1 dl maitoa

1,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

 

Marenki päälle:

2 valkuaista

1,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

50 g paahdettuja mantelilastuja

 

Täyte:

1 tlk rahkaa

0,5 litraa vadelmia

0,5 tl vaniljasokeria

2 rkl sokeria

4 liivatelehteä

2 dl kuohukermaa

Tee taikina vaahdottomalla rasva ja sokeri ja lisäämällä siihen muut aineet. Levitä se joko rasvatulle leivinpaperille uunipelille tai jos hifistelet, tee siitä pellille kaksi pyöreää levyä halkaisijaltaan 20 cm (käytä lautasta piirustusapuna!). Tee tanakka marenkivaahto (älä sössi yhtään keltuaista joukkoon!) ja levitä se taikinan päälle ja lopuksi sirottele paahdetut mantelit marengin päälle. Paista uunissa 175 asteessa 15-20 minuuttia ja anna sitten jäähtyä.

Tee täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää siihen rahka ja lämpimässä kermatilkassa sulatetut liotetut liivatteet. Lisää vatut ja anna hyytyä hieman jääkaapissa. Halkaise sitten kakkupohja ja täytä se täytteellä. Vie pöytään ja einfach zugreifen!

 

Tämä tuoksuu skriininkin läpi!

Sienijuttuja (I): Kehnäsieni on runo!

Nuori, ponteva kehnäsieni

Sienisesonki on alkanut. Sienestäjä on tutissut jo juhannuksesta alkaen sieniretkien ja sieniherkkujen odotuksessa. Metsän aateliset, kehnäsienet alkavat nyt nousta. Kehnäsienen muodonmuutos on mielenkiintoinen: aluksi maasta nousee pieni viaton nuppu, josta kuitenkin nopeasti kasvaa tanakkaa jööti ja lopulta se levittää hattunsa ja se alkaa muistuttaa kiinalaisen pagodin kattoa, jonka räystään alla etanat tykkäävät olla kiepissä. Sienen jalassa on herkkä sukka ja sienen pinta on helmiäisen peitossa. Sieni viestii kätkettyä erotiikkaa… Kehnäsieni tuoksuu myös hienostuneesti sekä metsässä että pannulla. Kehnikset kasvavat ryhmissä, ja samassa sieni-miitissä voi olla eri-ikäisiä sieniä. Kehnäsieniä voi löytää kangasmetsistä. Hyvänä sienivuonna nämä aarteet saattavat levittäytyä loputtomina jotoksina metsiin. Kehnäsieni on runo!

Tässä perusohje sienikastikkeelle, jonka voit tehdä vaikkapa kehnäsienistä.

Metsäsieniä litran verran

Sipuli

Kermaa (ruokakerma käy hyvin)

Voita

Mustaa pippuria

Balsamicoa

Soijakastiketta

Suolaa

Leikkaa sienet pieneksi ja haihduta niistä vesi paistinpannulla. Laita sivuun ja lisää pannulle pieneksi hakattu sipuli, nokare voita, hiukan soijakastiketta ja paista sipulit raukeiksi (tämä on Mysi Lahtista). Lisää sienet ja tanakka pala voita, pippuria ja paista seos kunnolla ruskeaksi. Lisää hieman balsamicoa (sitruuna ja etikka käyvät myös) ja kaada joukkoon kerma (vähintään 2 dl) ja lämmitä vielä sen verran, että kastike sakoaa. Jos haluat ohuempaa, lisää enemmän kermaa tai/ja maitoa. Jos nurkalla kasvaa nokkosta, riivi joukkoon muutama lehti. Tarkista suola! Tämä kastike käy kalalle ja lihalle ja erityisesti uusien perunoiden kanssa se on herkkua.

Kehnäsienistä tehty kastike on mieto ja hieman makeahko, jos lisäät joukkoon tatteja tai ryöpättyjä rouskuja, saat voimakkaampaa ja sienimäisempää kastiketta. Hyviä herkkuhetkiä!

Metamorphoses

Die Lebensmüden...