Apuleius: Amor ja Psykhe

 

Apuleius (123–190) oli karthagolainen myöhäisantiikin kirjailija ja filosofi, jonka tunnetuin teos on romaani Metamorphoses eli Kultainen aasi. Romaani on koottu erilaisista kreikkalaisista taruaineksista ja se on sävyltään ironinen. Kirjaa ei pidä sekoittaa Ovidiuksen Metamorfooseihin. Tätä klassikkopostausta varten luin tästä teoksesta osan Amor ja Psykhe Reclamin latinalais-saksalaisena julkaisuna (Amor und Psyche, Leipzig 1975, osa 486). Kertomus on myös suomennettu vuonna 1907 Edv. Rein (Amor ja Psyke). Reinin käännöksessä on hyvä Apuleiuksen pienoiselämänkerta, ja Rein toteaa myös kauniisti, että "Apuleiuksen Metamorfosien kaunein helmi, joka ikipäiviksi on pelastanut kirjan unohdukseen joutumasta, on maailmamainio satu Amorista ja Psykestä". 

Kertomus on varsin monipolvinen ja jännittävä. Erääseen kuningasperheeseen syntyy kolme kaunista tytärtä, joista kaikkein ihanin oli Psykhe. Neito oli niin ihana, että häntä alettiin palvoa, ja Psykhen kultti alkoi vähitellen syrjäyttää Venuksen palvonnan, mistä katkerana Venus alkoi kostaa tälle kilpailevalle maalliselle kaunottarelle. Hän lumosi Psykhen niin, ettei kukan mies uskaltanut lähestyä häntä ja lisäksi hän lähetti poikansa Amorin tekemään lisää tihutöitä, niin että Psykhe rakastuisi tähän onnettomasti. 

Psykhen vanhemmat kysyvät oraakkelilta neuvoa tyttärensä rakkaushuoliin. Oraakkeli ennustaa, että tämä tulee saamaan miehekseen kurjan hirviön, jolloin vanhemmat päättävät järjestää tyttärelleen kuoleman häät jättäen tämän hääasuisena aution vuoren laelle hiutumaan pois. Tuulen jumala Zefyros tempaa kuitenkin Psykhen mukaansa ja kantaa hänet Elysiumin niityille paratiisimaiseen palatsiin, jossa näkymättömät henget ruokkivat, pesevät ja viihdyttävät häntä. Yön iloista vastasi Venuksen poika Amor, joka pimeässä ei näyttänyt kasvojaan, mutta tahtoi muuten olla hyvin hellä. Amor huomaa rakastuneensa Psykheen. Ajan mittaan Psykheä alkaa askarruttaa, kuka on tämä öinen rakastaja pimeässä. Mielessään hän ajattelee, että hän on ehkä se hirviö, josta hänelle oli ennustettu.

Psykhe alkaa ikävöidä siskojaan, ja hän pyytää Amorilta lupaa saada tuoda heidät palatsiin. Tämä järjestyykin, mutta sisaret täyttyvät kateudesta erityisesti siksi, kun Psykhe kertoo olevansa raskaana. Sisaret pelottelevat, että mies on hirviö ja tämä pitäisi tappaa, koska syntyvä lapsi tulisi tappamaan Psykhen. Psykhe päättä yön pimeydessä ottaa selvää, kuka hänen sulhasensa on, ja aikoo samalla tappaa hänet. Kun Amor on vaipunut uneen, tarkastelee Psykhe miestään lampun valossa ja rakastuu tähän lopullisesti. Lampusta tippuu kuitenkin kuumaa öljyä Amorin päälle, ja tämä pakenee välittömästi paikalta tultuaan paljastetuksi. Venus vangitsee poikansa, koska on katkera tämän rakastumisesta Psykheen. Psykhe yrittää tehdä itsemurhan, mutta jumalat puuttuvat tapahtumien kulkuun, ja Pan kehottaa Psykheä tavoittelemaan kuitenkin Amorin rakkautta. 

Venus huomaa Psykhen peräänantamattomuuden, ja asettaa tälle neljä mahdotonta tehtävää (esim. erotella eri viljalajien siemenet suuresta viljakasasta) suojellakseen poikaansa inhimilliseltä rakkaudelta. Viimeinen tehtävä on hakea Haadeksesta Persefoneen laatikko, jossa on astia kauniiksi tekevää voidetta. Psykhe noutaa astian, mutta onnettomuudekseen avaa sen ja vaipuu kuolemankaltaiseen uneen. Juppiter, Amorin isä huomaan kuitenkin Psykhen rakkauden määrän ja antaa Amorin herättää tämän ja ottaa jumalalliseksi puolisokseen. Lopussa vietetään iloisia häitä ja parille syntyy tytär, Voluptas.

Sukupuolen häilyvyys, seksuaalisuus ja muodonmuutokset ovat antiikin taiteen keskeisiä aiheita. Tässä sadussa niitä on runsaasti tarjolla. Venus on syntynyt metamorfoosina Uranuksen sirpin katkaisemasta, mereen tippuneesta peniksestä, ja siksi hän ei ole puhtaasti feminiininen hahmo. Venuksen naistietoisuus on heikompaa kuin Psykhen, jonka heräämistä naiseuteen kertomuksessa kuvataan. Tästä naiseuden muodosta Venus ei pidä. Lisäksi hän on omistushaluinen äiti ja ilkeä anoppi. 

Psykhessä tapahtuu Frühlingserwachen Amorin rakkauden myötä. Kertomuksessa kuvataan naisen syntyä psyykkisenä olentona, ei myyttisenä, jota Venus edusti. Psykhe on valmis toimimaan itsenäisesti ja voittamaan suuria esteitä saavuttaakseen haluamansa. Myös seksuaalisuus on peittelemättä esillä: Psykhe nauttii hellistä yöhetkistä ja myös Venuksen asettamat tehtävät (siementen erottelu ja kultaisten karvojen keritseminen) ovat seksuaalista laatua.  

Amor on alussa mammanpoika, joka on tottunut kujeilemaan ja harrastamaan vastuuttomia eroottisia seikkailuja. Hän uskaltaa rakastaa Psykheä vain pimeässä. Hän etsii äitinsä kaltaista naista, mutta löytääkin jotain muuta: Du sökte en källä och fann ett hav... Hitaana poikana Amor herää miehisyyteensä vasta myöhemmin Psykhen rakkauden avulla. Amor on teoksessa kuitenkin eroottisesti haavoittunut, mikä on varsin poikkeuksellista miehiä kuvattaessa. 

Kertomuksessa on monia antiikin kirjallisuuden topoksia, kuten esimerkiksi kateelliset sisarukset ja naisen uhraaminen (Ifigeneia ja Antigone!). Kertomuksen päähahmot kokevat myös kaikki jonkinlaisen muodonmuutoksen joutuessan orientoitumaan uudelleen. Kaunotar- ja hirviö -kertomukset ovat saaneet Apuleiukselta myös innoitusta. Kertomuksen vaikutushistoria on ollut taiteessa varsin monimuotoinen, johtuen Apuleiuksen kerronnan rikkaudesta ja innoittavasta kuvamaailmasta. Antiikin klassikot ovat yhä edelleen kuranttia kirjallisuutta, koska niissä käsitellään varsin ikuisia aiheita. Jos haluaa lukea suomalaisen tulkinnan teemasta, on Eeva-Liisa Manner kirjoittanut näytelmän Eros ja Psykhe. Walter Runeberg on veistänyt myös sarjan kertomusta kuvaavia veistoksia.

Kirjakaapinkummituksen koonnista voit lukea toisten bloggareiden klassikkoanalyysit.

 

Edvard Munch Amor ja Psykhe (Kuva: Wikimedia)

Walter Runeberg: Psykhe lamppu ja tikari
 kädessä (Kuva: Ateneum)

Moritz von Schwind: Zefyros tempaa Psykhen
Elysiumiin
(Kuva: Reclam 486)