Rooman päiväkirja 26.5.2018

Pantheon

Tänään oli luvassa yhdeksän kirkon päivä, katolista spiritualiteettia laidasta laitaan mahtavista katedraaleista pieniin kappeleihin. Myös rakennustaiteen kannalta päivä oli varsin rikas. Kierros alkoi Colosseumilta, mikä on saanut nimensä sen vieressä seisseestä yli 30 metriä korkeasta keisari Neron pystyttämästä Helios-jumalan kullatusta patsaasta. Colosseum on aikanaan suunniteltu varsin hyvin yleisön viihtyvyyden kannalta, myös teknisesti se on ollut edistyksellinen rakennus. Koulussa opetettiin, että Rooma oli ensisijaisesti sivilisaatio, Kreikka sen sijaan kulttuuri. Ei voi kuin ihailla roomalaisten rakennustaitoa, joka on myös meidän arkkitehtuurimme pohja: roomalaisten käyttämät materiaalit, muodot, mittasuhteet ja ornamentit elävät edelleen rakennuksissamme, myös aivan moderneissa. Kun toissaviikolla olin Viipurissa ja kuljin asemahallin läpi, oli sen katto suora kopio Septimus Severuksen riemukaaresta. Tosin oli neuvostovalta lisännyt siihen vielä tähtiä.

Neuvostovallasta avautuukin oiva aasinsilta seuraavaan kohteeseen Mamertiinien vankilaan, Carcere mamertinumiin. Forumin reunalla oleva rakennus oli alkuaan lähteen päälle rakennettu kaivohuone, tullium, jota alettiin käyttää poliittisena vankilana. Kuuluisimpia vankeja ovat olleet Vergingetorix, Jugurtha, Catilina, Pietari ja Paavali. Poliittisia vankeja säilytettiin mamertinumin kellareissa, jonka jälkeen heidät saatettiin viedä triumfikulkueeseen näytille, jonka jälkeen heidät kuristettiin kuoliaaksi mamertinumissa tai teloitettiin Gemonian portailla, jonne ruumiit jätettiin mätänemään varoitukseksi. Vankilassa oli suora aukko Cloaca Maximaan, minne poliittisten vastustajien ruumiit sitten heitettiin. Vankilaa kierrellessä tuli mieleen vankilassa viruva Catilina ja  latinankurssin Sallustiuksen De coniuratione Catilinaen kohta "Potesne tibi haec caelum delectare...". Carcere mamertinum on vaikuttava paikka, joka tihkuu historiaa ja tragediaa. Erityisen kaunis oli Jeesusta ja Pietaria kuvaava fresko. Katolisessa perinteessä on monta kertomusta Pietarin vaiheista mamertinumissa, mm. että hän ehti kastaa roomalaisia vanginvartijoita tulliumin vesissä.  

Papit Forumilla

Septimus Severuksen riemukaari

Kristuksen käsi on lohduttavasti  Pietarin olkapäällä Mamertiinien vankilassa

Mamertinumin vieressä kohoaa Rooman barokin helmi, Chiesa dei Santa Luca e Martina. Kirkon portaali on vaikuttava ja kirkko on rakennettu kreikkalaisen ristin muotoon. Kirkkotila miellyttää yksinkertaisessa juhlavuudessaan suomalaista silmää. Helmenharmaa kupoli tuntuu leijailevan korkeuksissa. Kirkkoon on haudattuna Pyhä Martina, jonka marttyyrio muistuttaa vaikkapa Pyhän Agathan tai Pyhän Barbaran marttyyrioita. Martina oli kristitty roomalaisnainen, joka pakotettiin uhraamaan Apollon alttarille. Hän teki kuitenkin ristinmerkin epäjumalankuvan edessä, minkä seurauksena tuo kuva hajosi, samoin temppeli, jossa tuota kuvaa säilytettiin. Tästä rangaistuksena Martinaa kidutettiin monella tavoin ja heitettiin sitten leijonien eteen. Leijonat asettuivat kuitenkin naisen jalkojen juureen. Sitten Martina yritettiin polttaa roviolla, mutta sade sammutti sen. Lopuksi Martina mestattiin. Nämä naiskohtalot ovat aina järkyttäviä, mutta joskus niissä häivähtää viihdekertomusten tyyli, siksi paljon niissä on väkivaltaa ja seksiä. Anni Laato on kirjoittanut hienon kirjan näistä kirkon ensimmäisistä äideistä.  

Kevyttä barokkia Santa Luca e Martinassa

Forumilta nousimme Capitoliumille, missä on Santa Maria in Aracoelin kirkko. Kirkon paikalla on ollut Junon temppeli, jonne sibylla oli kehottanut keisari Augustinusta rakentamaan alttarin tulevalle maailman pelastajalle. Kirkkoon on haudattu Helena, keisari Konstantinuksen äiti. Mielenkiintoisin paikka kirkossa oli Santo Bambinon kappeli. Tarinan mukaan Jeesus-lasta esittävä patsas oli veistetty Getsemanen puutarhan oliivipuusta, josta se kuljetettiin Italiaan. Matkalla nousi kuitenkin myrsky, jolloin Bambino tippui mereen, mutta se ui kuitenkin omin avuin Livornon satamaan, josta se vietiin Aracoelin kirkkoon tekemään parannusihmeitä. Myöhemmin Bambinoa lainattiin 1800-luvulle saakka koteihin, joissa oli sairaita. Bambino laitettiin sänkyyn sairaan viereen tekemään parannustöitään. Nyt kappelissa oli esirukouslappusia, joissa pyydettiin Bambinon apua. Kun poistuu Aracoelista, voi ihailla sekä kirkon omia dramaattisia portaita, että vieressä olevia Michelangelon suunnitelemia portaita Capitoliumille. 

Santa Maria in aracoeli

Santo Bambino

Seuraavaksi käveltiin Colosseumin ja Domus Aurean raunioiden lähellä olevaan San Pietro in Vincoliin. Tuosta vincolista avautui hyvin toisenlainen mielikuva Carmina Buranasta, Estuans interius. "Non me tenent vincula, non me tenet clavis...". Tämän pakanallisen musiikkihetken jälkeen voidaan siirtyä kirkkoon, missä on monenlaista merkittävää nähtävää. Kirkko on nimetty Pietarin kahleille, joita hän kantoi mamertiinien vankilassa. Kahleita säilytetään vitriinissä pääalttarilla. Paavalin kahleista olen jo kertonut 22.5. postauksessa.

Toinen merkittävä paikka kirkossa on Nicolaus Cusanuksen hauta. Cusanus oli aikansa suuri henki, jonka merkitys on ymmärretty vasta myöhemmin. Hän toimi teologian ohella luonnontieteiden ja filosofian parissa. Jos ajelet Moselin laaksossa, pysähdy kauniiseen Kuesin kaupunkiin, mikä oli Cusanuksen kotikaupunki. Jätän kuitenkin Cusanuksen nyt rauhaan, vaikka hänestä olisi monenlaista sanottavaa. 

Vincolin merkittävin nähtävyys on Michelangelon veistämä Paavi Julius II hautamuistomerkki, erityisesti sen Moosesta esittävä osa. Giorgio Vasari piti veistosta kaikkein merkittävimpänä työnä mihin ihmiskäsi on pystynyt. Mooses kuvataan ankaran  näköisenä, laintaulut käsissään, valmiina heittämään ne kultaisen 
vasikan päälle. Mooseksella on sarvet päässä, mikä johtui Septuagintan käännösvirheestä. Mooseksen pään päällä piti olla sädekehä, ei sarvet. Muistomerkki koostuu monesta hahmosta. Itse paavi Julius makailee sohvalla vähän poissaolevan näköisenä, kun sen sijaan kaikki muut hahmot toimittavat aktiivisesti tehtäviään. Sigmund Freud innostui tästä Mooseksen kuvasta niin, että kirjoitti siitä kirjan (Der Moses des Michelangelo). Tässä vaiheessa päivää alkoi olla jo sellainen olo, että henkinen saturaatiopiste alkoi häämöttää - siksi paljon kaunista, pyhää ja merkittävää oli tullut nähtyä. Tästä huolimatta matka jatkui eteenpäin pienen kahvitauon jälkeen. 

Pietarin kahleet

Sarvipäinen Mooses on valmiina heittämään kultaista vasikkaa laintauluilla

Pietarinkirkon kaltainen nähtävyys on Pantheon, minne toistaiseksi pääsee sisään ilman kontrollia ja maksuja. Pantheonin kupoli näkyy myös Villa Lanten loggiasta käsin. Temppelistä on aikojen saatossa kannettu rakennusmateriaalia moniin Rooman kirkkoihin. Rotunda, jonne valo virtaa oculuksen kautta, lienee yksi ihmiskunnan vaikuttavimmista ja kopioiduimmista tiloista. Meillä tämä vaikutus näkyy esimerkiksi Temppeliaukion kirkossa ja rajantakaisessa Viipurissa kaupunginkirjaston kattoratkaisuissa tai Viipurin siunauskappelin tilassa Pyörösuolla. 

Suomalaisten kotikirkko Roomassa on Santa Maria sopra Minerva. Se on harvoja goottilaisia kirkkoja Roomassa, ja se kuuluu dominikaaneille. Kirkossa oikealla on Capella Capranica, joka on omistettu Suomen suojeluspyhimykselle Henrikille. Martti Skytten kerrotaan myös asuneen dominikaanien luona Sopra Minervassa. Kappelissa pidetään aika-ajoin ekumeenisia hartaushetkiä. Kappelin seinällä on muistotaulu, jossa on mainittu John Vikströmin, Paul Verschurenin ja arkkipiispa Paavalin nimet. Kirkossa on mm. Michelangelon tekemä patsas ylösnousseesta Kristuksesta ja Katariina Sienalaisen hauta.

Katariina Sienalaisen hauta

Tässä vaiheessa alkoi inokkaimpienkin patristien huomio herpaantua, mutta toisaalta oli päästy samanlaiseen ajattomaan ja aineettomaan flow-tilaan kuin Wagnerin oopperoita kuunnellessa. Nykytekniikka auttoi myös meitä: oppaan esitys kuului korvanapista, jolloin samanaikaisesti sai vaellella missä halusi. Sopra Minervassa on käytävä aina Roomassa ollessa.

Vielä oli jäljellä kaksi kirkkoa ja yksi luostari. Sant´Ignazio di Loyola on jesuiittakirkko, joka on omistettu Loyolalle. Kirkko on tunnettu valtavista kattofreskoistaan, joissa kuvataan Ignatiuksen jumalallistumista, apoteoosia. Yksi matkatoveri kertoi tekevänsä ignatiaanisia harjoituksia. Tuossa spiritualiteetin muodossa pyritään löytämään Jumala kaikessa, tekemään oikeita valintoja ja pyrkimään kontemplatiivisen toiminnan kautta rakentamaan maailmaa paremmaksi. Kaikki hyviä tavoitteita. Loyolo on haudattu lähellä sijaitsevaan Il Gesún kirkkoon, jossa myös kävimme.

Sant´Ignazion kattofreskoja

Morsian IL Gesún edessä

Päivämme päättyi vierailulla L´Ordine de Santa Brigidassa, birgittalaisisarten luona Piazza Farnesella. Meidät otti vastaan suomalainen sisar Marja-Liisa, joka elävästi kertoi vaiheistaan, kuinka pohjalaisesta tytöstä tuli birgittalaissisar. Jos Suomessa haluaa birgittalaisiin tutustua, täytyy mennä Turkuun, Ursininkadulle, missä heillä on luostari, jonka yhteydessä on myös ravintola ja majoituspalveluita. 

Birgitta on haudattu Vadstenaan, mutta hän toimi kuitenkin aktiivisesti Roomassa, kuten myös kuningatar Kristiina. Rooman luostarissa säilytetään mm. Birgitan hevosenjouhista tehtyä kilvoituspaitaa ja hänen lantioluunsa kappaletta. Vaikuttavin on kuitenkin huone, missä kerrotaan Birgitan saaneen näkynsä. Tästä vierailusta jäi se kuva, että birgittalaiset ovat ekumeenisesti suuntautuneita valoisia kristittyjä. 

Päivä oli ollut mitä parhain, ja vielä edelleenkin riittää näistä kirkoista ja legendoista ruminaation aihetta. Huominen sunnuntaipäivä tuli olemaan viimeinen kirkkopäivä matkallamme. 

Pyhän Birgitan lantioluu

Tässä huoneessa Birgitta sai näkynsä

Katariina Sienalaisen haudalla

Katariina Sienalaisen hauta Santa Maria sopra Minervassa

Kevään Rooman matkasta jäi mielen pohjalle kaihertamaan pyhät naiset, joiden haudoilla tai heille nimetyissä kirkoissa tuli käytyä. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka nämä mediatrixit edelleen elähdyttävät katolisia kristittyjä. Ensimmäistä kertaa saivat naiset äänensä kuuluviin henkisinä ja hengellisinä olentoina vasta kristinuskon myötä: tätä sopisi miettiä myös puna-vihreän kuplan feministipiireissäkin. Kirkko tarjosi hengellisille äideille väylän toimia ja vaikuttaa itsenäisesti kirkossa ja yhteiskunnassa. Pyhät naiset tarjosivat konkreettisempaa tarttumapintaa uskonkysymyksiin myös miehille. Tästä tematiikasta voi lukea vanhan bloggauksen Anni Laadon mainiosta kirjasta Matres ecclesiae.

Santa Maria sopra Minervan kirkossa on Katariina Sienalaisen hauta (hänen päänsä ja sormensa löytää tosin Sienasta). Sopra Minervassa on myös Capranica-suvun kappelissa Pyhän Henrikin alttari ja patsas. Kappelissa vietetään vuosittain ekumeenisia jumalanpalveluksia Pyhän Henrikin päivänä 19. tammikuuta. Kaiken tämän ovat saaneet aikaan toimeliaat suomalaiset papit, diplomaatit, kulttuurihenkilöt ja italialaiset Suomen ystävät. Näistä moninaisista kirkollis-kulttuurisista suhteista voi lukea tämän linkin alta: Pyhä Henrik Roomassa. Sopra Minerva on Villa Lanten ohella Rooman todellinen Suomi-locus. 

Andrea Vannin näkemys Katariina Sienalaisesta
vuodelta 1375

Katariina Sienalainen on kirkon merkittäviä naisia. Italialaiset pitävät häntä jopa merkittävimpänä. Hän syntyi 1347 värjärin 24-lapsiseen perheeseen. Katariinasta kerrotaan, että jo lapsena hän halusi elää kuin ensimmäiset erämaan erakot. Hän alkoi saada näkyjä, hän näki mm. Kristuksen paavin asussa. Katariinaa oltiin naittamassa 12 vuotiaana, mutta hän halusi pysyä neitseenä, kuten moni muukin pyhä nainen (esim. Agatha, Dympna ja Praxedis). Kun Katariinan isä näki kyyhkysen leijuvan tyttärensä pään päällä, oli hän vakuuttunut siitä, että Katariinan täytyisi viettää askeetin elämää. Jo lapsena Katariina paastosi syömällä vain yrttejä ja juomalla vettä, elämänsä lopulla hän eli öyläteillä ja ehtoollisviinillä. 

Santa Maria sopra Minervan edessä on obeliskia kantava elefantti

Hän liittyi dominikaanien sääntökuntaan, mantellaatteihin ja hoiti työkseen sairaita ja hyljättyjä. Kerran hän antoi viittansa kerjäläiselle, josta häntä arvosteltiin. Siihen Katariina vastasi, että mieluummin hän on kadulla ilman viittaa kun ilman lähimmäisenrakkautta. Vähitellen hänen ympärilleen kerääntyi samanhenkisten kannattajien ryhmä. 1367 hän saa näyn, missä hän vaihtaa sydämensä Kristuksen kanssa. Nyt alkaa hänen kirkkopoliittinen toimeliaisuutensa: 1370 hän alkoi kirjoittaa (oikeastaan hän saneli) poliittisia ja kirkkopoliittisia kirjeitä paaveille ja kuninkaallisille. Hän arvosteli myös katolisen kirkon papistoa sanomalla, että "sen mitä Kristus ansaitsi ristillä tuhlaavat nyt portot". 

Katariina arvosteli kirkkoa ja papistoa mieltymyksestä rahaan ja ylelliseen elämään ja hän vaati, että kirkon pitäisi palata alkuperäiseen kristillisyyteen. (Tähän voi lukea ajankohtaisen jutun Limburgin piispan ylellisestä residenssistä: Tebarzt-van-Elst). Katariina vetosi myös jatkuvasti kirkon yhtenäisyyden puolesta. Häneltä on säilynyt noin 400 kirjettä ja hänen pääteoksenaan pidetään Libro della divina provvidenzaa. Katariina Sienalainen on Euroopan, Italian, Rooman ja Sienan suojeluspyhimys, lisäksi hän suojelee sairaanhoitajia, pyykkäreitä ja kuolevia sekä varjelee tulipaloilta, päänsäryltä ja rutolta. 

Luin Reclamin Die Heiligen-teoksesta kolme Katariinan kirjettä: Gregorius XI:lle, Napolin kuningattarelle ja Urbanus VI:lle. Kirjeiden keskiössä on katolisen kirkon tuolloisen hajaannuksen aiheuttama huoli. Kirjeiden alut ja loput on puettu monimuotoisiin retorisiin ja teologisiin koruihin ja heleisiin, mutta lopulta käy kirjeistä esiin aina selvä viesti: lopettakaa jumalattomuus ja epäsopu, kääntykää ja katukaa, uudistukaa! Voi vain kuvitella, miten vastaanottajat ovat kirjeitä lukeneet. Katariina lienee ollut aikanaan palava pensas, jonka tosin annettiin hankaluudestaan huolimatta roihuta, muttei roviolla. Ecclesia semper reformanda lienee ollut yksi hänen kantavista ajatuksistaan: kirkon pitäisi profeetallisena instituutiona olla aina aikaansa edellä.