Siegfried

Ring-leivos

Olin toissailtana nauttimassa kulttuuriluksusta eli kuuntelemassa Wagnerin Siegfriediä, kanssani oli 1300 muuta kuulijaa. Teoksen kaikki esityksen ovat olleet loppuunmyytyjä, ja ooppera on myös striimattu, joten katsojia lienee ollut toistakymmentätuhatta. Koska Suomessa oopperalaitosta tuetaan, emme maksa sellaisia hintoja lipuista, kuin esim. saksalaiset tai italialaiset johtavissa oopperataloissaan. Wagner-esityksissä on aina erityinen tunnelma: ihmiset ovat juhlamielellä, koska odotettavissa on aito Wagner-Rausch, viisituntinen heittäytymien tunteiden vuohon. Olen aikaisemmin postannut Nürnbergin mestarilaulajista, Parsifalista ja lentävästä hollantilaisesta sekä Tristanista ja Isoldesta.

Siegfridin tapahtumat menevät tiivistetysti näin: Sieglinden ja Siegmundin sukurutsaisesta suhteesta (tässä yhteydessä kannattaa lukea Thomas Mannin novelli Wälsungen Blut) syntyi Siegfried, ja Sieglinden kuollessa synnytykseen Ikimetsässä, joutuu poika Mime-kääpiön kasvatettavaksi. Lapsen mukana tulivat myös Notung-miekan sirpaleet. Siegfried herää vähitellen miehuuteensa ja haluaa takoa Notungin ehjäksi ja onnistuukin siinä. Siegfried haluaisi myös oppia tuntemaan, mitä on pelko. Mime kuitenkin juonittelee saadakseen haltuunsa sormuksen ja muut Nibelungin aarteet sekä toivoo onnistuvansa tässä kasvattamansa Siegfried-sankarin avulla. Wotan saapuu Vaeltajan hahmossa ja hän kertoo Mimelle, että Siegfried on vapaa sankari, joka palauttaa sormuksen Reinintyttärille ja samalla vapauttaa jumalat Alberich-kääpiön kirouksesta. 

Fafner-jättiläinen on muuttanut itsensä Tarnhelm-kypärän avulla lohikäärmeeksi ja vartioi Niebelungin aarteita. Lohikäärmeen luolan edessä pitää vahtia Mimen veli Alberich, joka myös himoaa aarteita. Wotan paljastaa itsensä ja ennustaa Siegfriedin tulevaisuuden. Siegfried tappaa Fafnerin Notung-miekallaan ja myös kavalan Mimen, joka aikoi hänet myrkyttää. Siegfried maistaa miekastaan Fafnerin verta ja saa samalla kyvyn ymmärtää paikalle lentäneen Metsälinnun laulua, joka johdattaa hänet Brünnhilden, Erdan tyttären luo. Wotan pitää vielä neuvoa maasta kohonneen Erdan kanssa, ja hän yrittää estää Siegfriediä pääsemästä kalliolla, tulikehän takana lepäävän Brünnhilden luo, mutta Siegfried lyö miekallaan rikki Wotanin keihään, joka oli aiemmin lyönyt Notung-miekan pirstaleiksi, ja pääsee Brünnhilden luo. 

Päästyään naisen luo hän luulee kohtaavansa kuolleen äitinsä, mutta paljastuukin, että kyseessä on valkyyria Brünnhilde. Nyt Siegfried alkaa tuntea pelkoa ja samalla lemmenkiihkoa. Aluksi Brünnhilde pidättelee Siegfriedin hurmiota, koska sankarin pitää olla puhdas, mutta lopulta he heittäytyvät toistensa syliin antautuen ruumiilliselle rakkaudelle ja vannoen Valhallan ja sen jumalten tuhoa. 

Kun edellisen kertomuksen riisuu myyteistä, jää jäljelle kertomuksen ydin, rakkauden ja vallan vastakkaisuus, mikä kulkee läpi koko Ring-tetralogian. Mimen hahmossa (pieni, ahne ja juonikas) voi myös nähdä itäisen naapurimme johtajan, joka on valmis myrkyn ja murhan avulla saavuttamaan tavoitteensa. 

Illan esityksessä teos oli todellakin riisuttu monista Wagner-kliseistä. Ensimmäisen näytöksen ympäristö oli kuin suoraan Tattarisuolta, Siegfried oli keskenkasvuinen peräkamarin poika ja Brünnhilde olisi asunsa puolesta paremmin sopinut temppareihin. Laulu ja rekvisiitta kulkivat aivan omia latujaan ja herättivät humoristisia riitasointuja, mutta ehkä sillä oli syvempi merkitys. Bataillen mukaan nauru ja kuolema ovat sisarukset ja ne aiheuttavat luisumia tavassa, jolla käsittelemme ympärillä olevaa maailmaa. Nauru paljastaa ihmiselle asioiden äärellisyyden ja katoavaisuuden sekä muistuttaa meitä omasta haavoittuvaisuudestamme (Georges Bataille, Sisäinen kokemus s.271). 

Daniel Brennanin Siegfried oli riisuttu kaikesta sankaruudesta, hän oli kuin miehuuteensa heräävä teinipoika. Johanna Rusasen Brünnhilde oli vakuuttava, ja viimeinen näytös oli jo sinänsä taidesuoritus, jota voi vain ihailla. Tommi Hakalan Wotan oli voimakas ja Dan Karlströmin Mime vikkelä. Krista Kujalan Metsälintu nosti esitystä jo metafyysiselle tasolle. Orkesteria johti Hannu Lintu. Musiikillisesti ilta oli suurenmoinen. Väliajalla söin Ring-leivoksen, jossa sormus oli upotettu Fafnerin vereen...

Amelie Materna oli ensimmäinen Brünnhilde
(Kuva: Richard-Wagner-Verband Bamberg e. V.)