tiistai 4. tammikuuta 2022

Selkäviikkojen leipäknöödeli

 


Klassiseen ja tarkkaan ruokatalouteen kuuluu myös vanhan leivän käyttäminen. Jos ei halua kuivattaa vanhaa leipää korppujauhoiksi, voi siitä tehdä leipäknöödeliä, jota syö koko Keski-Euroopan väki. Ruoka on hyvä, halpa ja ympäristöystävällinen. Se, joka väittää hyvän ruuan olevan kallista, erehtyy.

Toimi näin: ota 300 g toissapäiväistä leipää tai sitten alun perin nopan kokoisiksi palasiksi leikattua vanhaa ja kuivattua leipää. Jos käytät tuoreempaa leipää, kuivaa uunissa leivästä leikattuja kuutioita 180 asteessa noin viisi minuuttia.

Seikoita kulhossa leipäkuutiot, 250 g maitoa ja kolmen munan keltuaiset. Mausta seos suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Leikkaa 150 g pekonia suikaleiksi ja sulata se pannulla. Lisää siihen vielä yksi hienonnettu sipuli ja puntti persiljaa ja paista noin viisi minuuttia. Sekoita paistos leipäseokseen. Vatkaa valkuaiset pienen suolarivauksen kanssa kovaksi vaahdoksi ja kääntele se varovasti leipäseokseen. Laita sitten seos voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan ja paista sitä 180 asteen kiertoilmassa puoli tuntia. Anna seistä viisi minuuttia ja kumoa knöödeli sitten vadille. Tarjoile vaikkapa sienikastikkeen ja suolakurkkujen kanssa. Voit paistaa seuraavana päivänä viipaloidun knöödelin pinaatin kanssa tai sitten keitettyjen ruusukaalinen kera. Juomaksi tummaa olutta ja musiikiksi Jouluilta salomailla ja Kreeta Haapasalon joululaulu (Kun hän heille leipäpalan jakaa kullekin ja kalan. Mihin mihin verratahan, ilo lapsien?). Hyvää loppiaista, ja kuusihan lähtee tosi joulunystävän kodista vasta marianpäivänä...

Knöödeliä lecsón ja kantarellikastikkeen kera

2 kommenttia:

  1. Hyvää loppiaista! Meillä ei kissanystävinä ollut tänä jouluna kuusta ollenkaan, ettei nuorempi ja villimpi kissa joutuisi kiusaukseen. Joulutähdestä järsi pari lehteä.

    Jos ei meillä knöödeleitä, eipä kai se kauvas heitä,
    jos syö eväspannareita, jauhelihalla.

    VastaaPoista
  2. Knöödelillä on monta muotoa, eikä ollenkaan heikko tuo pannariknöödeli.
    Kissat pitäisi laittaa kurikouluun, mutteivät taida olla niin taipuisia kuin koirat.

    VastaaPoista