La Bohème

Mimi riutuu pois tästä maailmasta/Kuva: Stefan Bremer/Suomen Kansallisooppera

Kaksi viikkoa sitten oli ilo jälleen kuulla Puccinin La Bòheme Kansallisoopperassa. Ensimmäisen kerran kuulin tuon teoksen Tallinnassa 1977. Esityksen lavastus on jäänyt erityisesti mieleen, koska se poikkesi kovasti tuon aikaisesta suomalaisesta tyylistä: siinä heijastui tarttolaisen Pallaksen taidekoulun suosimat vaaleat pastellisävyt. Mielenkiintoinen jännite syntyi myös esityksen romantisoidun kurjuuden ja tuolloisen Neuvosto-Viron harmaan arjen välillä. 

Seuraavan kerran näin oopperan Savonlinnassa kesällä 2016, jolloin Teatro Regio di Torino oli oopperajuhlilla vieraana. Esitys oli varsin dynaaminen ja solistit hienoja, saaden yleisön heti alusta asti tunnelmiin. Lavastus oli hieman kotikutoinen, mutta se ei menoa haitannut, koska musiikki oli keskiössä. Ryhmä loi aidon latinotunnelman Savonlinnan lämpimään iltaan.

Parin viikon takaisen esityksen johti Patrick Fourmillier, Rodolfona oli Markus Nykänen ja Miminä Marianne Fiset. Esitys oli kokonaisuudessaan korkeatasoinen, sali oli täynnä viimeistä paikkaa myöten, ja yleisö sai varmasti sitä, mitä oli tullut hakemaan: belcantoa, suuria tunteita ja upeita lavasteita. Pääparin keskinäinen jännite oli kohdallaan, ja viimeistään Che gelida maninan kohdalla alettiin kaivaa jo nenäliinoja esiin. Erityinen ilonaihe oli rikas lavastus: Café Momusin edustan jouluinen markkinatunnelma ja Pariisin esikaupunkialueen synkät takapihat. 

Oopperan kuoro oli jälleen vedossa ja lapsikuorolaiset olivat liikuttavia. Myös orkesteri pani parastaan. Oopperan libretto on hauska, mutta muuten kertomus on perinteistä oopperasylttyä. Henry Bacon on sanonut mainiossa Oopperan historia -teoksessaan La Bohèmesta:
"Oopperan viehätys ja suuri suosio perustunee pitkälti tähän sentimentaalisuuden ja huumorin samoin kuin romanttisuuden ja arkisuuden sekoitukseen."  Pääasia on, että rakastetaan, ymmärretään väärin ja lopuksi kuollaan: Mimi ja La Traviatan Violetta menehtyvät keuhkotautiin, Patarouvan Jelizaveta hukuttautuu kanavaan ja Thaïs sekä Manon Lescaux riutuvat kuoliaaksi lemmentuskan vuoksi. 

Kuuntelin kotona peräjälkeen Mario Lanzan, Luciano Pavarottin, Andrea Bocellin ja Jussi Björlingin tulkinnat Che gelida maninasta, ja täytyy sanoa, että pisimmän korren veti Jussi Björling, vaikkei olekaan etelän poika.