Paratiisin maan kaivauksia

ŠeikkiʿAdī ibn Musāfir al-Hakkārīn hauta Lalischissa

Perheen iltalukuna oli hiljan Aapeli Saarisalon Paratiisin maan kaivauksia (Porvoo 1934). Olin aikaisemmin lukenut Saarisalon Galilean rauniomailta ja Puolikuun mailta, jotka olivat varsin mielenkiintoisia esityksiä Lähi-Idästä. Vielä kun saisi luettua tekijän Mooses lääkärinä ja Astarten uhri jo pelkästään teosten kiehtovien nimien vuoksi!

Nyt luetussa kirjassa Saarisalo kuvaa muhamettilaisuuden (!) eri suuntauksia, lisäksi armenialaisia, nestoriolaisia, mandealaisia ja jesidejä. Kirjan toinen puoli on omistettu arkeologisille kaivauksille Tell Billassa, Teppe Gaurassa, Khorsabadissa, Niinivessä ja Kaldean Urissa.

Saarisalo loi merkittävän uran arkeologina, itämaisen kirjallisuuden professorina, tutkimusmatkailijana ja teologina. Hänen kirjallinen tuotantonsa on laaja, käsittäen sekä tieteellistä tutkimusta että tieteen popularisointia. Paratiisin maan kaivauksia kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, vaikka tekijä joskus innostuukin kovinkin tarkasti kertomaan eri kulttuurikerrostuminen ruukunsirpaleiden luokittelusta. Kirja on painotuotteena hieno: paperi on paksua ja kermankeltaista, syväpainokuvat seepianvärisiä, sidos kullalla koristeltua preussinsinistä kluuttia. 

Miksi Saarisalon kirja kannatti lukea? Tekijä esittelee aluksi sunnien ja shiiojen erilaisia uskonnäkemyksiä ja käsittelee myös bahailaisia. Mielestäni islam olisi saanut kehittyä suufilaisuuden tai myöhemmän bahailaisuuden hengessä - silloin olisi vältytty loputtomalta verenvuodatukselta. Ehkäpä islam joskus uudistuu reformaation kautta, kuten kävi kristinuskollekin, onhan se vielä suhteellisen nuori uskonto. 

Kirjan rankin osa oli armenialaisten genosidin kuvaus, jossa on myös kirjattuna Turkin sisäministeri Talaatin päiväkäskyt kansanmurhan toteuttamiseksi. Turkkilaisten apulaisina häärivät kurdit, jotka olivat Saarisalon mukaan pahimpia tappajia. Armenialaisia kuoli 1-1.5 miljonaa kansanmurhan eri aaltojen aikana. Osa kuvauksista oli niin kamalia, ettei niitä voinut edes lukea. Voi Turkki ja tattari...

Mielenkiintoinen oli nestoriolaisuuden esittely, ja yllätävää oli, että vielä 1930-luvulla oli mm. Mosulissa nestoriolainen koulu. Nestorialaisuus, "Tuomaan kirkko" oli aikoinaan Intiaan saakka levinnyt kristinuskon muoto, mutta se tuomittiin harhaopiksi jo 400-luvulla Efesoksen konsiilissa. Myöhemmin muslimit yrittivät parhaan taitonsa mukaan hävittää nestoriolaisia. Kirjassa oli kuvia erityisen vaikuttavan näköisistä kallioluostareista Karakošista, Mar Mattaista ja Rabban Hormudzista. Tuli heti mieleen viime kesän mykistävä retki Subiacoon. Munkkien elämää noissa yhteisöissä kuvattiin hyvin arkaaiseksi. 

Saarisalo kuvaa myös mandealaisten uskoa, joka on monoteistinen, gnostilainen ja Johannes Kastajan inspiroima kristinuskon haara. Mandealaiset harrastavat rituaalikylpemistä esselaisten tapaan. Kaste on heille erityisen tärkeä tapahtuma. Suomessakin on tällä hetkellä noin sata mandealaista perhettä. Mandealaisten pappien valinnasta Saarisalo kertoo seuraavaa:

Paitsi mandealaisten yleisiä kylpemistapoja saavat monet henkilötyypit kiittää myös pappisperintöänsä komeudestansa. Heidän pappinsa pitää näet olla ehdottomasti virheetön ruumiiltaan. Niinpä miehet, joiden esi-isät ovat monessa polvessa olleet pappeja, ovatkin mitä kauneimpia olentoja. Papit eivät saa nauttia alkoholia, sokeria, teetä, kahvia eikä tupakkaa. Heillä saa olla vaimo ja lapsia, mutta määrätyissä tapauksissa vaimo ei saa tulla heidän lähettyvilleen. Vaimot eivät myöskään saa valmistaa heidän leipäänsä.

Mandealaisilla on myös pyhä kirja, Genza (aarre). Saarisalo kuvaa Genzan rakennetta tarkkaan, mutta mitään erityisempää teologiaa ei Genzasta voi löytää, jonka varaan mandealaisuus olisi rakennettu. Kiirastulella ja puhtauden emanaatioilla (ikuisessa valossa asuvat hallitsijat, joita enkelit palvelevat) on keskeinen osa

Hiljattain näytettiin televisiossa dokumentti jesidinaisten kurjasta kohtalosta Isisin kynsissä. Kyseisessä filmissä oli kohtaus jesidien pyhiinvaellusmatkasta Lalischiin, šeikkiʿAdī ibn Musāfir al-Hakkārīn haudalle. Samaisen haudan kuvan löysimme myös Saarisalon kirjasta. Kartiomainen mausoleumi näyttää sekä hyvin modernilta että samalla muinaiselta. 

Jesidiläisyys on deistinen uskonto, johon on sekoittunut monen uskonnon aineksia. Jesidit uskovat riikinkukkoenkeliin, joka rinnastetaan usein myös saatanaan. Saarisalo nimittää jesidejä saatananpalvojiksi. Käärme on heille myös pyhä, ja yksi osa Lalischiin suuntatuvan pyhiinvaelluksen toimista on käärmeenkuvan suutelu Lalischin temppelissä. Jesidit ovat sisäsiittoisia, koska avioliitot solmitaan vain oman väen kesken. Jesidejä on vainottu kautta aikain, viimeisen vainon toteutti Isis.

Jesidien elämäntapa on varsin monimutkainen, koska sitä rajoittavat lukuisat (meidän mielestämme) irrationaaliset määräykset mm., ettei kalaa saa syödä Joonan takia, sinistä väriä ei saa käyttää eikä myöskään sanoja, joissa on saatanaan viittaavia kirjaimia. Jos haluaa tutustua jesideihin tarkemmin, on Saarisalon kirja siihen hyvä väline. Jesidien helvettinäkemyksistä kertoo Saarisalo näin:

Helvettiin jesidit eivät usko. Sen muka sammutti aikoja sitten pieni lapsi kyynelillään, joita hän ankaran ihotaudin tuskissa vuodatti kuuden vuoden aikana suuren ruukun täyden. Kun hän kaatoi ruukkunsa sisällön helvetin liekkeihin, olivat maailman seitsemän jumalaa iloisia.


Saarisalo kuvaa kirjan viimeisessä kolmanneksessa arkeologin työtä Mesopotamiassa. Kaivaukset aloitetaan ylhäältä, löydetty rakennuskanta kartoitetaan, kaikki löydetty puhdistetaan ja luetteloidaan tarkasti, jotta ne myöhemmin tutkimuksessa voidaan sijoittaa oikein löytöpaikan pohjapiirrokseen. Sitten tämä avattu kerros hävitetään ja siirrytään toiseen kulttuurikerrokseen. Näitä kerrostumia voi olla useita päällekkäin. Työssä oli monenlaisia spesialisteja ja työmiehetkin opastettiin tarkasti oikeaan kaivuutekniikkaan. Työmiehet söivät ravinnokseen ohraleipää ja ruohosipulia. 

Saarisalo kuvaa kaivauksia varsin laajasti. Hän löytää Nuzista tuhansia nuolenpääasiakirjoja, joita hän myöhemmin selvitteli tieteellisissä tutkimuksissaan. Tavalliselle lukijalle avautuu Mesopotamiasta rikas kaupunkikulttuuri, joka tuotti mm. paljon kauniita käyttöesineitä. Myös monet esitellyt paikat ovat nykylukijalle tuttuja Lähi-Idän kriisialueina. 

Gauran pistohaudassa ensimmäinen ja toinen sivityskausi avattuna