Vuosi idän silkkitiellä

Inkeri Kilpisen teos Vuosi idän silkkitiellä kuvaa tekijän ja hänen puolisonsa Harvey Bensonin automatkaa Helsingistä Ceylonille ja takaisin. Matkareitti kulki Turkin, Iranin, Afganistanin ja Pakistanin kautta Intiaan. Nykyään tuollaista matkaa tuskin pystyisi tekemään henkeään menettämättä, mutta vuonna 1976 ei tällaisessa matkanteossa ollut mitään ongelmaa. Kirjan esipuheessa vuodelta 1986 Kilpinen tosin jo toteaa, ettei automatkailijoilla ole enää menemistä useimpiin näistä maista uskonkiihkon sävyttämän väkivaltaisen politiikan vuoksi. Inkeri Kilpinen on tunnettu näytelmä- ja matkakirjailijana. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Rakas lotta ja Tuntematon potilas. Hän on myös profiloitunut taistolaisen kulttuuripolitiikan kriitikkona. Ammatiltaan hän on ollut tutkija.

Kirjaa lukee ilokseen, koska tarina kulkee koko ajan eteenpäin sattumuksesta toiseen. Liikuttavaa on matkalaisten kaikkialla kokema ystävällisyys ja apu: köyhät ihmiset avaavat usein heille kotinsa ja auttavat heitä kaikin tavoin. Ainoat hankaluudet olivat pienten virkamiesten kanssa rajoilla. Myös auton tekniikka toimi yllättävän hyvin huolimatta kovista olosuhteista huonoilla teillä ja läkähdyttävässä helteessä. Perhedynamiikkaakaan ei ollut kirjan mukaan kovin paljon. 

Kirjan teki eläväksi yleisen ja yksityisen yhdistäminen: toisaalta kerrotaan paikoin varsin laajasti eri paikkakuntien tai maiden kulttuurihistoriasta, toisaalta kuvaillaan käyntejä kaupoissa, kampaajalla, ravintoloissa, moskeijoissa ja yksityiskodeissa. Kirjoittajan asenne on eri kulttuureja kunnioittava. Islamin ja hindulaisuuden naiskäsitykseen suhtaudutaan tosin syystäkin kriittisesti. 

Turkissa tekijä esittelee varsin laajasti Kemal Atatürkin toimintaa, mutta kaikkein kiintoisinta oli Kappadokian kerrosluolien ja maanalaisten kaupunkien kuvaus. Iranissa käydään Teheranissa, Persepoliksessa ja Kaspianmeren rantakaupungeissa, missä hyvinvoivat teheranilaiset viettävät kesälomiaan. Afganistanissa käydään Heratissa ja Kandaharissa. Kabulia esitellään myös: 

Ja Kabulissa on naisia ilman huppua, rohkeasti maalattuja, tummia ja usein tuiman näköisiä, vankeudestaan juuri vapautuneita ja sen takia vapauttaan korostavia. 

Kabulissa tekijä yrittää käydä paikallisessa naisyhdistyksessä ja tavata teatteri-ihmisiä, mutta kaikki kilpistyy lupien, suositusten ja byrokratian ongelmiin. Surkuhupainen on heidän "teatterivierailunsa" Kabulissa: lavalle tuotiin huumetokkurassa olevia naisia, jotka yrittivät laulella jotakin, samalla kun katsomossa olevat miehet katselivat heistä itselleen yöseuraa. 

Pakistanista saa vähemmän mairittelevan kuvan: entinen idän Pariisi, Lahore on kuin sammunut bengaalitikku. Uskonnollinen fundamentalismi on tukahduttanut kaiken maallisen katukuvasta. Kilpinen kertoo myös perinpohjaisesti sekä Aleksanteri Suuresta että Pakistanin synnystä.  

Intia on matkalaisten varsinainen päämäärää, missä he viettävät puoli vuotta ja ehtivät tutustua maahan pohjoisesta etelään ja poikkeamaan myös Ceylonilla. Matkallaan he tutustuvat hyvin erilaisiin intialaisiin, rikkaisiin ja köyhiin. Ensimmäinen pysähdys on Le Corbusierin luomassa ihannekaupungissa Chandigarissa. Myöhemmin he käyvät myös toisessa kaupunki-utopiassa Aurovillessä. Intian rujous ja loisto ovat läsnä koko matkan ajan. Teiden varsilla matkustajaa tervehtivät kyltit, joissa lukee: "Me marssimme parempaan huomispäivään! Kansakunta on vauhdissa!" 

Kilpinen kuvailee erilaisia intialaisen elämän ilmiöitä: hyvää kasvisruokaa, sarin pukemista, elokuva- ja teatterimaailmaa, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia ongelmia. Huomiot ovat teräviä, hauskoja eivätkä millään tavalla asenteellisia. Myös vallitsevien olojen kritiikki on ymmärtävää, mutta oikeudenmukaista. Hyvin mielenkiintoinen oli Aurovillen ja sen elämäntavan kuvaus. Sri Aurobindon, Pondicherryn Gurun ja hänen puolisonsa Mira Richardsin, Äidin perustama ihanneyhteisö, jonka kantavia ideoita olivat mm. seuraavat asiat: Auroville ei kuulu kenellekään erityisesti, Auroville on jatkuvan oppimisen ja kehityksen sekä iättömän elämän keskus, Auroville on silta menneisyydestä tulevaisuuteen ja Auroville on henkisen ja aineellisen tutkimustyön keskus. Tuossa yhteisössä eli tuolloin myös yksi suomalainen. Kilpinen antaa tosin myös ymmärtää, että käärme oli jo luikerrellut tuohon paratiisiin, eikä yhteiselo ollut aina kovin särötöntä. 

Kilpisen matka oli kestänyt vuoden, kilometrejä oli tullut 45.000. Kirjasta on aikanaan otettu useita painoksia eikä syyttä: se tarjoaa elävän näkökulman moniin maihin, minne ei tällä hetkellä ole menemistä epävakaan tilanteen vuoksi. Tekijä on kirjoittanut myös matkakuvauksia Australiasta ja Etelä-Amerikasta. 

Aurovillen keskellä on Matrimandir, rauhan paikka (Kuva: Wikimedia)