Enjoy your meal! Viikko Englannin ruuilla

Englantia parhaimmillaan: five o´clock tea

Pyhiinvaelluksella Englannin kirkkoisien haudoille piti myös välillä syödä. Jos vastaavan retken olisi tehnyt Saksaan tai Ranskaan, kulinaria olisi saattanut voittaa teologian - Englannissa ei tätä vaaraa ollut. Englantilainen ruokakulttuuri siis edistää henkisiä ja hengellisiä arvoja, koska ruuan tehtävänä tuossa maassa on pelkästään ihmisen ravitseminen, eikä aikaa tuhlata ruuasta keskustelemiseen, ruuan suunnitteluun tai muuhun kehälliseen toimintaan, mihin mm. Keski-Euroopan kansat käyttävät huomattavan paljon aikaa ja energiaa.

Yorkshire, missä kunnioitetut kirkkoisät Beda ja Cuthbert elivät, on Englannin vilja-aitta. Kaikkea hyvää mitä maa ja meri antavat, on runsaasti saatavilla, ja alue tuottaa suurimman osan brittien ruuasta. Ravintoaineiden jalostus elintarvikkeiksi muuntaa kuitenkin nämä hienot raaka-aineet toinen toistaan kummallisimmiksi teollisiksi ruoka-aineiksi.  Miltei kaikkea syötävää leimaa mauttomuus ja runsas prosessointi. Suolaa ja mausteita vältetään myös viimeiseen saakka, ruokaan lurautetaan korkeintaan ketsuppia, worcesterkastiketta tai HP:tä.

Aloitetaan vaikkapa leivästä. Kaupasta voit ostaa pääasiassa kahta sorttia leipää: valkoista ja grahampaahtoleipää. Englantilainen paahtoleipä on sinänsä jo nähtävyys jättiläismäisen kokonsa, elastisuutensa ja valkoisuutensa vuoksi. Tämä leipä on brittien ravitsemuksen perusta (ja tietenkin sipsit) ja se tuodaan pöytään pienessä telineessä paahdettuna ja kolmioiksi leikattuna. Ravintolasta voit myös tilata annoksen ”Toast with butter” hintaan 1,40 £. Paahtoleipää sopii nauttia aamiaisella papujen tai marmeladin kanssa.  Leipomoissa leipäsortimentti oli suurempi, mutta sellaista leipätiskin rikkautta kuin vaikkapa meillä saati Saksassa on turha etsiä. Tummaa leipää et löydä vaikka itkisit, ja vaalea leipä on pikakohotettua höttiä. Vaaleasta hapanjuureen tehdystä leivästä voit nähdä vain unta. Kuinka suuri maailmanvalloittajakansa voi elää ilman hyvää leipää? Olen aivan varma, että joskus tässä kauniissa maassa on osattu leipoa, mutta jotain traagista on tapahtunut, perinne on katkennut ja polku sammaloitunut. Tämä kehitys uhkasi myös meitä 1970–1980-luvuilla, mutta onneksi ymmärsimme oman leipäkulttuurin ainutlaatuisuuden.

Koko brittiläistä keittiötä leimaa talonpoikaisuus: suosituimmat eväät ovat kuin suoraan maanviljelijöiden ja kalastajien ruokataloudesta: Shepard´s pie, ploughman´s lunch, kidney pie, fish and chips… Ongelmana on vain se, että nämä hienot ruuat tehdään mauttomasti keskinkertaisista aineksista. Söin viikon aikana kolme kertaa fish and chips-annoksen. Kala oli kaikissa moitteetonta, mutta ylen paksu leivitys ja sormenpaksuiset puoliraa’at ranskalaiset veivät ruokahalun varsin pian. Ruuan mukana tarjottiin vielä jonkinlaista hernetuuvinkia (mushy peas). Kaiken huippu oli Whitbyn kaunis merenrantakaupunki (Whitbyn synodi ja pääsiäiskiista!), jonka rantakadut olivat täynnä kalaravintoloita. Tunnelma oli kuin 80-luvun Murmanskissa: ravintoloiden listoilla oli vain pari ruoka-ainetta ja nekin puolivillaisesti valmistettuja. Siitä huolimatta tuhannet englantilaiset lappoivat hartaudella fish and chipsejään sekä kadulla että ravintoloissa. Itkussa oli pitelemistä, kun katseli paikallisen kalakaupan ikkunaa: missä tarjoillaan näitä kylmäaltaissa lellovia taskurapuja, hummereita ja lohia? Ei ainakaan kaupungin ravintoloissa. Jaksan uskoa, että Englannissa on vielä koteja, missä ruokakulttuuria vielä ylläpidetään. Onneksi kaupungin kirkolliset nähtävyydet olivat sen verran merkittäviä, ettei ruoka tullut ensimmäisenä mieleen. Kaupunki on myös goottien suosikkikohde, koska Dracula tuli maihin juuri Whitbyssä. Olisivatpa tarjonneet edes verimakkaraa…



Jorkista voimaa...

Söin myös viikon verran english breakfastia. Tämä aamiainen on periaatteessa hyvää, tosin meille hieman raskas, koska siinä on makkaroita, munia, papuja, aivon- tai keuhkonkappaleita, sieniä, munia, tomaattia ja sikaa. Ruoka on siis aitoa äijämättöä, aamiaiselta puuttui vain tanakka stout-pintti. Mitään vihreää ei tarjottu, enkä sitä tosin odottanutkaan. Ainoa viherrys oli kupillinen grapefruit segmentsejä. Unohda siis finessit kun olet Englannissa, heittäydy rasvan, sokerin ja jauhon hurmioon! Syö jälkiruuaksi Yorkie-patukka! Hörpi purkkitolkulla outoa Dandelion & Burdockia (voikukka-ohdake-limua). Koe kolesterolirausch!



Kahtena viimeisenä iltana yritin vielä epätoivon vimmalla saada kunnollista ruokaa. ”Etniseen keittiöön!” välähti mielessäni. Etninen keittiö pelastaa usein vaatimattoman gastronomian maissa, kuten esim. Ruotsissa. Ruoka italialaisessa ravintolassa oli kuitenkin pettymys: pieni annos, mauton ja kallis ruoka. Mikä kokkikoulu täytyy käydä, että hyvistä aineksista saa niin mautonta ja olematonta ruokaa? Viimeisenä iltana olin jo vaipua epätoivoon: mistä näitä ihmisiä rangaistaan? Jamie´s restaurant oli kirjoitettu keltaisin kirjaimin tiiliseinään. Ruokalista lupasi myös monenlaista hyvää. Ravintola oli yksi kuuluisan TV-kokin ravintolaketjussa. Tilasin 30 päivää riippunutta t-luupihviä. Eteeni tuotiin vaatimaton grillipihvi isolla lankulla ja läjä rukolaa sen vieressä. Karppaaja voisi tästä ilahtua, mutta kunnon ruokaa se ei ollut. Hohhoijaa… Mistä minua rangaistaan? Poikkesin paikalliseen Tescoon ja ostin hedelmiä ja hyvää englantilaista vuohenjuustoa välttyäkseni ennenaikaiselta riutumiselta.

Näin lohduton Englannin gastronominen kuva ei kuitenkaan ole. Oluen ja viskin ystäville maa on oikea pyhiinvaelluskohde. Yorkin Golden fleecessä nauttimani Old Peculier. The Legend-olut oli erinomaista, tuskin sitä olueksi tunnisti. Hyvän viskin ilo piilee taas siinä, että sitä tarvitsee tuskin juoda, kun jo pääsee tunnelmiin: turpeen, meren, levän ja alkoholin sinfonia aukeaa nenässäsi jo lasia nuuhkaistessa. Sitten pieni siivu viskiä hiotun lasin pohjalle ja siinä se sitten oli. Sama pätee oikeastaan myös olueen: ensimmäisen kulauksen jälkeen olut ei enää parane ja juomisen voisi jättää siihen. Viiniä tämä ei koske.

Puhtain ruokakokemus Englannissa on five o´clock tea tai high tea. Nautitpa sen sitten ylellisesti Lontoon Fortnum &Masonilla  harppumusiikin säestämänä tai Thirskin torin laidalla olevassa Upstairs, Downstairsissa, on kokemus aina miellyttävä ja ylentävä. Eteesi kannetaan kerrostarjottimella lohi-, kurkku- ja kinkkuvoileipiä, petit fourseja ja sconeseja clotted creamin ja mansikkahillon kera. Lisäksi kannullinen toivomaasi teetä. Mistä tämä aarre on eksynyt tähän kulinarian autiomaahan? Heaven knows...

 

Tea for two