Viipurin hiljaiseloa syksyllä 2012

Viipurin hiljaiseloa. Aamukävelyllä Viipurissa syyskuussa 2012

Ehkä tunnelmaan pääsemiseksi kannattaa aluksi katsoa tämä "Vanha Viipurimme". Mikä kertojan paatos, mikä ääni muinais-Suomesta! Katsokaa torinäkymää Pyöreän tornin ikkunasta: edessä aukeaa hieno, vanha kaupunkikulttuuri.

Kun kävelee asemalta kohti Salakkalahtea, ei voi olla törmäämättä huoltoasemaan ja kahvila ”Örmaan” (lue ”Jorma”). Vanhan Shellin aseman puusta veistetyt simpukat muistuuttavat vielä vanhoista isännistä, ja saattaapa jollekin tulla vielä mieleen Santiago di Compostelan tie. Huoltoasemalta seuraava muistomerkki on Suomen ensimmäinen linja-autoasema, hillitty funkkisrakennus, joka vieläkin toimittaa entistä virkaansa.

Salakkalahden puiston reunalla kohoaa Savo-Karjalan entisen tukkuliikkeen palatsi, jossa neuvostoaikana tehtiin lastenrattaita ja joka nyt on rakennustyömaana. Vanhoissa sisäkuvissa välittyy aito bauhaus-tunnelma, joka muodostui valosta ja hiotuista yksityiskohdista.

Pyöreän tornin vieressä torilla näkyy vanhoja kiveen hakattuja toripaikan merkkejä. Pyöreä torni on vaikuttava. Sikäläisen historijoitsijan mukaan tornin katto muistuttaa bysanttilaisen sotilaan kypärää. Illalla tornissa törmäsimme suomalaisseurueeseen iltapuvuissa ja frakeissa. Olivat tuoneet orkesterin ja kokinkin Suomesta. Kaikilla heillä oli jokin side Viipuriin ja kerran vuodessa he tulevat nostalgiamatkalle Pyöreään torniin – liikuttavaa.

Käännyn Pohjoisvallilta Vesiportin kadulle. Pyhän Hyacinthuksen kirkon kohdalla pysähdyn ihailemaan näkymää Salakkalahdelle ja toiseen suuntaan Maaseurakunnan kirkon kellotornille. Mikä täydellinen katu! Mikä genius loci! Kellotorni on paikallisten mukaan luhistumassa, koska kukaan ei tee mitään. Mutta tämähän on Atlantis – versunkenes Kulturgut. Käykää täällä, ennen kuin kaiken peittää nurmi ja paikalla paimentaa Andreas Gryphiuksen tapaan "Auf der ein Schäferskind wird spielen mit den Herden".

Käännyn vasemmalle Linnankadulle ja pian oikealla on Hovingin kirjakaupan talo, Domus, jossa asui modernin suomalaisen historiaromaanin äiti Lempi Jääskeläinen. Talo oli aikoinaan Viipurin hienoimpia asuintaloja, nykyään se on romahtamassa kasaan. Kuinka kauniisti Jääskeläinen kuvaa kotiaan ja ennen kaikkea kaupunkiaan teoksessaan ”Kevät vanhassa kaupungissa”. Otin pienen tiilenpalan muistoksi tuosta talosta ja kirjailijasta, joka ei ollut suuri, mutta joka kirjoitti elävää historiaa. Venäjää taitavat voivat katsoa tämän klipin Hovingin talosta.

Laskeudun alas Torkkelin puistoon. Pietari Paavalin kirkon edessä on Agricolan patsas. Jeltsinin aikana se vielä saatettiin laittaa vanhalle paikalleen, nykyhalinnon aikana tuollaiset nationalistiset projektit eivät onnistune. Kirkon edessä oli myös Saarisen rautatieasemasta jäljelle jääneet karhut laitettu keskelle suihkulähdettä.

Pantsarlahden bastionilla on entisöity Taidemuseo. Kuinka rakennus voi olla niin dramaattinen ja hienostunut! Nousen portaita ylös tasanteelle, missä avautuu pylväikön välistä näkymä Eteläsatamaan. Viipurissa kohtaat Kreikan ja Välimeren maisemat monessa paikassa. Täällä olet Karjalan Akropoliilla.

Viipurin mittakaaava on ollut toinen kuin muualla Suomessa: puistot ja koulurakennukset ovat näyttäviä. Koulukentän ja Torkkelinpuiston kokonaisuus on ollut aikoinaan vaikuttava. Dippelin tuomiokirkosta oli jäljellä enää vain laatta, joka kertoi, että maahan on haudattu suomalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Tästä vain pieni matka ja olet Mäntysen ”Hirven” juurella ja katsot Aallon kirjaston alennustilaa. Lauta-aidan takana on törkyä ja pressuja, eikä kukaan tee työmaalla mitään. Suomalaisidealistit haluavat rahoittaa kirjaston jälleenrakennusta, mutta miksi? Se kulttuuri, joka kirjaston loi, ei ole enää Viipurissa. Siellä vallitsevat nykyään muut arvot ja muut isännät.

Poikkean vielä Punaisenlähteentorilla ensisessä PYP:in talossa. Pankkisalin portaikon kauniit puukaiteet ovat vielä säilyneet ja rappukäytävien funkkiskilvet (samanlaiset löydät Helsingistä Runebergin kadulta). Surumielisenä ohitan Liipolan ”Metsänpojan” ja vaivun ajatuksiini Torkkelin puistossa. Ajattelen sitä hengen ja aineen määrää, mitä on tarvittu tämän kulttuurimaiseman luomiseen, ja josta on enää vain hupenevia fragmentteja jäljellä. Kaikki liha on kuin ruoho...

Lisähehkutusta tematiikkaan saa lukemalla Lempi Jääskeläiseltä "Weckrooth"-sarjaa, "Kevät vanhassa kaupungissa", "Idästä saapuu myrsky" ja "Se oli Viipuri vihanta". Rakennustaiteeseen antaa viittaa Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran julkaisema Otto-Iivari Meurmannin "Viipurin arkkitehdit" (1976). (Huutomerkkejä tuli liikaa, mutta ne olivat sisäisen pakon sanelemia).