Jalanjälkiä Viipurissa

Näkymä Viipurin maaseurakunnan kirkon kellotornille

„Jalanjälkiä Viipurissa“. Saksan- ja venäjänopettajien kansainvälinen seminaari Viipurissa 28.9.–30.9.2012

”Flieh´o Muse dies Land! Nicht Kokosinseln des Südmeers duften dir hier! Wild klagt tosender Brandung Geheul.“

August Thieme ”Finnland“ (1808)

 

Syksyinen Viipuri näytti karut ja kauniit kasvonsa, kun suomalaiset ja venäläiset kieltenopettajat kokoontuivat Viipuriin etsimään suomalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia ja venäläisiä jalanjälkiä kaupungin kaduilta ja kujilta. Seminaarin järjestäjinä olivat Aue-Gesellschaft, Deutsche Auslandsgesellschaft, Helsingin Saksalaisen koulun osaamiskeskus, Helsingin Suomalais-venäläinen koulu ja Opetushallitus. Mukaan oli kutsuttu sekä suomalaisia saksan- ja venäjänopettajia että venäläisiä saksanopettajia. Kaikkiaan osanottajia oli viisikymmentä.

Seminaarin tavoitteena oli tutkia kuinka kaupunkihistoriaa voidaan käyttää kieltenopetuksessa. Tavoitteena oli myös opettajuuden tukeminen, kulttuuritietoisuuden lisääminen ja ennen muuta keskinäinen verkostoituminen. Aluksi kaupunkiin lähetettiin ryhmät, joissa oli sekä saksan että venäjän opettajia. Ryhmät olivat saaneet tehtäväkseen ilman ennakkotietoja selvittää tiettyjen rakennusten ja paikkojen historiaa ja nykytilaa. Tämä tapahtui pääasiassa viipurilaisilta kyselemällä ja ryhmän omaa osaamista hyödyntäen. Koska työryhmät olivat kielellisesti sekoitettuja, joutuivat ne jo sisällään suunnittelemaan kääntämisen ja tietojen käsittelyn strategiat. Ryhmät löysivät sekä isoja asiakokonaisuuksia että myös pieniä jälkiä. Näitä tuloksia käsiteltiin sitten yhdessä siten, että ryhmien tehtävistä keskusteltiin ja historian asiantuntija toi keskusteluun oman panoksensa.   Ryhmässä oli opettajia, jotka eivät osanneet joko saksaa tai venäjää. Ongelma ratkaistiin ryhmän sisäisellä konsekutiivistulkkauksella. Tätä työtapaa toteutettiin myös esitelmien yhteydessä. Näin ryhmät tutustuivat välittömästi toisiinsa jo työn merkeissä.

Seminaarin rakenne oli suunniteltu kaksitasoiseksi: ohjelmassa oli sekä luentoja että käytännön opetustyöhön liittyviä harjoituksia. Liikuttiin korkealla metatasolla ja siten perehdyttiin mikrotason tehtäviin. Tämä osoittautui hyvin hedelmälliseksi työtavaksi. Tohtori Robert Schweitzer Aue Gesellschaftista on saksankielisen alueen huomatuin Karjalan ja Viipurin historian asiantuntija.  Hän kertoi elävästi, kuinka Viipurin historian eri aikakaudet olivat myös eri kielten valtakautta: milloin ruotsin, saksan, venäjän tai suomen. Erityisesti venäläisille kollegoille tämä historiannäkemys oli todella uusi. Viipurissa on tutkijoita, jotka ovat syvällisesti perehtyneet kaupungin menneisyyteen, mutta kaupungin asukkaille oman kaupungin menneisyys tuntui olevan yhdentekevää. Tämä välinpitämättömyys näytti heijastuvan myös Venäjän hallinnon asenteeseen: kaupungin merkittävät nähtävyydet Aallon kirjasto ja Monrepos´n kartano olivat kummatkin surkeassa kunnossa.

Saimme kuulla esityksen Viipurin 1700-luvun saksalaisesta koululaitoksesta, ja tohtori Natalia Rozenberg Herzen-yliopistosta kertoi siitä, kuinka monikulttuurinen kaupunki Viipuri oikeastaan oli. Kokonaiskuvaksi näistä esitelmistä muodostui, että Viipurilla on sekä multikulttuurinen että myös pedagogisesti edistyksellinen menneisyys. Eri kieliä puhuvat ihmiset elivät sovussa, vaikka kullakin ryhmällä oli myös omat traditionsa ja koulunsa. Viipurin kouluissa toteutettiin jo 1700-luvulla parhaita comeniuslaisia kasvatusperinteitä: lasta tuli kasvattaa rakkaudella ja edistyksen hengessä. Tämän perinteen mukaan oli rakennettu myös von Nicolay-suvun Monrepos´n kartano ja sen puisto, jossa ryhmä vieraili. Retki herätti osanottajissa ristiriitaisia ajatuksia: olimme ajan virtaan vajonneen kulttuurin äärellä, jota ei enää voida herättää henkiin millään rahamäärällä. Uudet isännät rakentavat omannäköistään kulttuuria.

Päivien yhdeksi kohokohdaksi muodostui Aue-Gesellschaftin toimittaman ja kustantaman August Thiemen runoelman ”Finnland” (1808) nelikielisen faksimilelaitoksen julkaisutilaisuus. Runossa ylistetään kaikilla neljällä Viipurissa käytetyllä kielellä Suomea, Kannasta ja Viipuria. Erityisen mieleenpainuvaa oli kuulla venäläisten hyvin klassista runonlausuntaa. Opittiin myös uusi saksalainen sana ”das Maamura”, siis maamuurain eli mesimarja. Näin saksa ja suomi kohtasivat vuonna 1808.

Viimeinen päivä oli omistettu käytännön työlle. Suomalais-venäläisen koulun lehtori Inna Kotovich kertoi uusista venäjän oppimateriaaleista, ja Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen lehtori Svetlana Glinchikova käsitteli sosiaalisen median käyttöä venäjän opetuksessa. Hän esitteli myös erinomaisia venäläisiä kielisivustoja.

Saksalaisella puolella Deutsche Auslandsgesellschaftin Martin Herold kävi läpi uusinta nuoriso- ja urheilusanastoa ja Helsingin Saksalaisen koulun lehtori Robert Bär perehdytti opettajia draaman käyttöön opetuksessa. Helsingin Saksalaisessa koulussa on jo pitkään perehdytty draamallisten metodien soveltamiseen kieltenopetuksessa.

Venäjän kieltenopetuksen haasteista kertoi volhovalainen kasvatustieteiden tohtori Olga Bogdanova. Hän toimii dosenttina Herzenin yliopiston vieraiden kielten laitoksella Volhovassa. Saksan asema toisena vieraana kielenä on Venäjällä heikkenemässä. Ensimmäinen vieras kieli on englanti, toisen vieraan kielen valintaa vaikeuttaa se, että se on vapaaehtoista ja sen oppimisesta täytyy maksaa erikseen. Bogdanovan mukaan vanhempi koulutettu polvi osaa vielä saksaa hyvin, nuoremmat jo huonommin. Venäjällä on tosin paljon kielikouluja (”syventävien kieliopintojen koulut”), joissa opetetaan jotakin vierasta kieltä keskimääräistä enemmän (kolme viikkotuntia), mutta kouluhallinto ei hänen mukaansa ymmärrä saksan kielen merkitystä.

Opettajakouluttajana hän on erityisen iloinen uusien opettajien monipuolisesta metodien hallinnasta. Akateeminen vapaus toimii vielä yliopistossa, mutta sitä ei arvosteta enää kouluissa. Opettajien työtä ohjataan paljon ylhäältä käsin, työpaikoilla on vanhempi pedagoginen ohjaaja (”zavuch”), joka ei välttämättä ole edes kieltenopettaja. Opettajat saavat käyttää vain sallittuja tai suositeltuja oppimateriaaleja, ja opetussuunnitelmatyöhön opettajia ei pyydetä mukaan. Bogdanova toivoisi Venäjän kouluihin enemmän valinnanvapautta ja että opettajia ja vanhempia kuultaisiin enemmän koulutuksen päätöksiä tehtäessä. Myös palkkaa saisi tulla lisää. Keskiverto-opettaja ansaitsee noin 10.000 ruplaa (360 euroa) kuussa, mikä on 20 % vähemmän kuin keskipalkka Venäjällä. Siksi monet tekevät kahta tai useampaa työtä ja antavat vielä oppilailleen yksityisopetusta. Venäjällä naiset jäävät eläkkeelle 55-, miehet 60-vuotiaina. Kuitenkin monet eläkkeellä olevat opettajat ovat vielä kokopäivätyössä koulussa, koska eläkkeellä ei elä.

Huolimatta näistä meidän kannaltamme ankeista näkymistä itänaapurissa, tapasimme eteviä ja aktiivisia opettajia, jotka omistautuvat työlleen ja oppilailleen täysin rinnoin. Seminaaripäivien aikana opimme paljon uutta toisistamme, ja saimme solmittua oppilaitosten välisiä suhteita.

Engelin piirtämä Monrepos´n portti