 |
| Que vous semble de ma petite oie ? La trouvez-vous congruente à l'habit ? (Kuva: Wikimedia) |
Sievistelevät hupsut on ollut meillä kotikielen ilmauksen jo kauan sellaisille ihmisille, jotka pyrkivät olemaan kulloisenkin henkisen ilmapiirin aallonharjalla käyttämällä eufemistisia, ellei peräti presiöösejä ilmaisuja. Tällaisia olivat 1970-luvulla esim. neuvostoystävyys, rauhan aseet, ajopuuteoria jne. Opimme ymmärtämään, että Lenin-setä asuu Venäjällä ja ettei sotaa toivoa voi venäläinen milloinkaan.
Nykyään tällä sievistelevällä kielenkäytöllä on uudet muodot: ollaan historian oikealla puolella, annetaan sisältövaroituksia, tungetaan historiallisiin filmeihin anakronistisia etnisiä hahmoja, ollaan miesoletettuja tai sitten emiä, ei käytetä n-sanaa ja puhutaan inuiiteista ja romaneista. Surullisin kulttuurillinen muutos on luopuminen eKr. -lyhenteestä ja siirtyminen eaa. -lyhenteeseen, jota käytettiin vallankumouksen Ranskassa, Neuvosto-Venäjällä ja Hitler-Saksassa. Meidän Versailles on nykyään Harvardin yliopiston pihamaalla.
Luin Molièren Sievistelevät hupsut, joka käsittelee varsin hauskasti edellä kerrottua tematiikkaa. Kirjailija on saanut inokkeensa näytelmään Madame Georges de Scudéryn romaaneista, joissa monet tavalliset käsitteet korvattiin keinotekoisilla muodosteilla: esim. korva oli kuulon portti. Kun vertaa Sievisteleviä hupsuja Molièren Scapinin vehkeilyihin, on ensimmäinen taideteos, jälkimmäinen teelmä. Uskon, että aikalaiset ovat vetäneet näytelmää katsoessaan pitkät naurut, osin syistä, jotka meille käännösten lukijoille eivät aukea. Mutta myös ilman kommenttiapparaattia teos on hauska ja syvällinen.
Kunnon porvari Gorgibus haluaa naittaa tyttärensä Madelonin ja tämän serkun Cathoksen ja hän muuttaa Pariisiin tätä varten. Sulhasmiehet La Grange ja Du Croisy käyvät tavoittelemassa tyttöjen kättä, mutta saavat neidoilta torjuvan vastauksen, koska miesten toimet olivat olleet liian suorasukaisia ja niistä puuttui suloutta ja lemmenkiemuroita, joita tytöt olivat oppineet odottamaan lukemalla rakkausromaaneja. Naisia kauhistaa mm. se, että tulevan aviopuolison kanssa täytyisi maata alasti.
Kosijat lähettävät kostoksi lakeijansa Almanzorin valepuvussa uutena kosijana tyttöjen luo. Hän ylittää naiset sievistelyssä ja muussa pöhköilyssä monin verroin. Juoni paljastuu lopulta, sievistelevät hupsut joutuvat häpeään ja Gorgibus riehuu lopuksi lavalla keppinsä kanssa häätäen pois palkatut musikantit ja muun väen sekä kiroten romanttisen lemmenkirjallisuuden.
Näytelmässä on monia hauskoja ilmauksia, mm. sulojen kauneusneuvos (peili), seurustelumukavuus (tuoli) ja ajatustemme tyyssija (pää). Sanailu on nokkelaa ja hauskaa, ihmisiä pilkataan säätyyn katsomatta, jos he vain ovat lähteneet sievistelyn tielle. Kyse on siis pohjimmiltaan kyvystä erottaa todet ja väärät arvot toisistaan, mikä lieneekin Molièren draamojen keskeinen aihe. Ihmisluonnon heikkous on hänen pilkan kohteensa.
Kävin muutama vuosi sitten katsomassa Kansallisteatterissa Saiturin. Miehekäs päähenkilö Valère oli onnistuttu wokettamaan sukupuolettomaksi. Jotta Sievisteleviin hupsuihin saisi nykyaikaa, niin kosijat voisivat olla perusuomalaisia cis-miehiä ja hupsut intersukupuolisia poc-henkilöitä. Tuskin maltan odottaa tätä esitystä.
Näytelmästä ovat postanneet Ketjukolaaja ja Gregorius. Ketjukolaajan postauksessa on myös koskettava kertomus, kuinka Molièreä on käytetty koulukiusaamisen välineenä.
