Mies ja hänen omatuntonsa

Työpaikan lukupiirin aiheena oli nyt vuosi 1918. Aihe tuntui kovin raskaalta ja Väinön Linnan historiankäsityksen stigmatisoimalta (lue: asiasta on vain yksi auktorisoitu totuus, niin kuin monesta muustakin asiasta tässä maassa). Hyllystäkään ei löytynyt muuta kuin Hurskas kurjuus, josta mieleen on jäänyt vaan Toivolan Juhan takkuinen sukka, joka uppoaa verilammikkoon... Ajattelin jättää session väliin, mutta sitten kirjastosta löytyi Jarl Hemmerin Mies ja hänen omatuntonsa vuodelta 1931. Luin kirjan miltei yhteen menoon: luin rivin, luin kaks, vereni tunsin kuumemmaks. 

Juonipaljastus! Kirja muodostuu kahdesta osasta: päiväkirjasta, jossa päähenkilö Samuel Strang, myöhemmin Bro, muistelee tähänastista elämäänsä, ja kertomuksesta Suomenlinnan vankileiriltä keväällä 1918. Samuel kasvaa vakavaraisessa säätyläiskodissa maalla veljensä Andreaan kanssa. Koti on tunnekylmä, Samuel suuntautuu sisäänpäin hengellisiin asioihin ja hänellä on erityiskyky tulla toimeen syrjittyjen lasten kanssa. Veljensä Andreas antautuu sen sijaan jo nuorena asti-ilojen palvojaksi ja hän raiskaa talon piian, mistä syntyy lapsi. Tämä lapsi tavataan seuraavan kerran Suomenlinnan leirillä. Samuelin oraalla oleva rakkaus menee lakoon, mutta hän luo pysyvän ystävyyssuhteen Hastigiin (etunimeä ei mainita), jonka kanssa hän lähtee lukemaan teologiaa ja jakaa kertomuksen myöhemmät vaiheet.

Strangilla on totuudenetsijänä jatkuvasti vaikeuksia uskonnollisten dogmien kanssa. Hän keskustelee näistä sisäisistä ristiriidoistaan jatkuvasti ystävänsä Hastigin kanssa, jolle kaikki tuntuu olevan helppoa ja selvää. Tiedekunnassa hankittu tieto alkaa horjuttaa Samuelin lapsenuskoa. Valmistuttuaan hän päätyy pastoriksi pienelle paikkakunnalle, jossa tuntee jatkuvaa vierautta ja osaamattomuutta. Kerran saarnatessaan hän kokee yhtäkkiä voimakkaan sisäisen äänen puhuttelua ja alkaa saarnata tulenpalavasti. Tämä ei ole seurakunnan mieleen, ja Strangista kannellaan kapituliin, jonka jälkeen häntä kielletään saarnaamaan kirkossa. Hän siirtyy vapaaksi saarnamieheksi Helsingin laitakaupungille. 

Köyhien parissa työskennellessään hän tutustuu iloluontoiseen Essiin, jonka kanssa hän sitten muuttaa yhteen. Aluksi vietetään pienessä yksiössä siveää sermin eristämää yhteiselämää, mutta lopulta luonto voittaa, ja pari viettää aistihurmiossa pari viikkoa. Tämä on kuitenkin pastorille liikaa ja hän alkaa katua heittäytymistään. Tästä hermostuneena Essi palaa kadulle vanhoihin töihinsä, mutta eräänä iltana Samuel lähtee pelastamaan tyttöä elostelijoiden kynsistä. Tässä pelastusyrityksessä syntyy tappelu, mikä johtaa Samuelin pidätykseen ja vankilatuomioon. Tuomion kärsittyään hänet määrätään leiripastoriksi Suomenlinnaan.

Kirjan toisessa osassa Strang on muuttanut nimensä Broksi (suurta symboliikkaa!) ja hän toimii pappina Suomenlinnan leirillä yhdessä ystävänsä Hastigin kanssa. Bro käy jatkuvasti keskusteluja vankien, Hastigin ja leirin lääkärin kanssa. Bro auttaa myös pientä tyttöä, joka tekee pappien luona pikkupiian töitä, ja jonka isä on vangittuna. Kaikki keskustelut pyörivät väkivallan, uhrin ja armon ympärillä. Kirja päättyy siihen, että Bro menee teloitettavaksi pienen tytön isän sijasta. Leirin komendantti huomaa tämän vasta kun Bro on ammuttu, ja hän kehottaa kaikkia vaikenemaan asiasta. Hastigin ratkaisu on paeta leiriltä.

Katsokaa tätä takkia! Elämäni on yhtä arvoton kuin se. Yhtä likainen ja reikiä täynnä. Enkö saa heittää sitä rääsyä ainoaan puhdistavaan tulee? ... Tässä minulla lopultakin on mahdollisuus sovittaa mitä olen rikkonut ja kenties lohduttaa jotakuta. Tahdotteko, että minun on palattava entiseen elämääni ja saarnattava surkeita sanojani tyhjissä kirkoissa? Ei, ei, teidän täytyy auttaa minua!

Hemmerin kirja on koskettava ja edelleenkin moderni. Teoksen eettiset ja uskonnolliset pohdinnat ovat tosia ja syvällisiä. Uhrikuoleman problematiikka on kirjan keskiössä. Kerronnassa oli jotain dostojevskimäistä (kärsimys, Essin marmeladovamainen hahmo). Minua kosketti myös se, että ongelmia katseltiin sekä punaisten että valkoisten kannalta. Voi vain toivoa, että teoksen filmatisointi näytettäisiin televiossa - se voisi innoittaa myös lukemaan tämän kirjan. Toivoisin myös, että pastorit tarttuisivat tähän kirjaan: siinä on monenlaista arvokasta opittavaa kleerukselle. 

Toisen sukuhaaran valkokaartilaisia. Punasukulaisista ei ole kuvia.