Lihavõttepühad - pääsiäistunnelmia

Tämänvuotinen pääsiäispostaus on saanut virolaisen otsikon: lihavõttepüha, pyhäpäivä, jolloin saa taas syödä lihaa. Tosin kyllä virolainen puhuu myös ületõusmispühasta, jolloin ollaan lähempänä päivän substanssia. Odotan aina pääsiäistä innolla, koska silloin on luvassa yleensä kaikkea hyvää, niin maallista kuin taivaallistakin. Pääsiäisen valmistelukin on vähemmän puuhakasta kuin joulun. 

Pitkäperjantai on yksi parhaista kirkkopyhistä, koska silloin ollaan olennaisen äärellä. Yleensä päivä menee kirkossa käymiseen ja passion kuuntelemiseen. Ruuanlaittoon ei tarvitse keskittyä, kunhan jotain raapii kaapista pöytään. Tänä vuonna oltiin Tuomiokirkossa kuuntelemassa Cantoresien laulamaa Matteuspassiota. Erityisen koskettava oli kontratenori Teppo Lampelan altto-osien esitys: voimakasta, nyanssoitua ja puhdasta laulua. Parin minuutin täydellinen hiljaisuus Jeesuksen kuolinkohtauksen jälkeen oli vaikuttava, ja sitten päälle bassoaaria Mache dich. mein Herze, rein... Jos ylösnousemuksenpäivänä soi musiikki, se voisi olla tätä.

Pääsiäisenä oltiin Tuomasmessussa Agricolassa. Kirkko oli niin täynnä, etteivät kaikki sopineet istumaan. Vanhat tulivat tosin jo ajoissa... Paikalla oli myös paljon kulttuuri- ym. julkisuuden väkeä. Minulla on hieman kaksineuvoinen suhde näihin messuihin. Ensin ylistysosio. Yleensä Tuomasmessujen saarnat ovat erinomaisia, mieleen muistuvat vaikkapa Pauli Annalan ja Miika Ruokasen rikkaat saarnat. Tällä kertaa oli vuorossa Eero-piispa, eli Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen. Moni oli tullut tämän karismaattisen saarnamiehen vuoksi kirkkoon. Eero aloitti klassisesti: hän silmäili aluksi hiljaa kirkkokansan laidasta laitaan ja sitten jyrähti baritonillaan, että tiedättekös missä Jeesus oli eilen? Tässä vaiheessa ainakin kuulija tiesi paikkansa. 

Vaikka olikin pääsiäismessu, keskittyi piispa tuonelaan. Se ei ole ollenkaan yksiselitteinen paikka. Huovisen mukaan Jeesus saarnasi tuonelassa ollessaankin, koska oli kuoleman voittaja. Meitä kuulijoita lohdutettiin sillä, että olemme kaikki tuonelan asukkaita tässä ajassa, ei tarvitse kuin katsoa peiliin. No tuli sitä pääsiäisiloakin, joskin Kakolanmäen kautta. Laulettiin yhdessä Martta Kaukomaan Niin alhaalla ei kukaan kulje. Tuli mieleen viidesläinen nuoruus... Vaikkei Eero kaikkia tuonelan portteja saanutkaan longotetuiksi, oli saarna koskettava ja sitten vielä tuo Siionin kanteleen kaunis laulu. 

Moitteita (ks. kirkkokäsikirjaa!) saa vanhan homeroksen mielestä tuomasmusa. Ehkä on hyvä välillä laittaa vauhtia veisuuseen, mutta ajanhengen mukainen pikaveisuu ja ylistysmeininki ei jätä yhtään tilaa hengelliselle hengitykselle. Rauhallinen siirtyminen säkeistöstä toiseen antaa aikaa ruminaatiolle ja luo tilaa uuden vastaanottamiselle. Tuo musiikkimeuska on kotoisin karismaattisista piireistä, jossa henkeä liikutellaan fysiikan, ei sanan voimalla. Myös pääsiäistroparia laulettiin läkähtymiseen asti. Valamon väeltä se onnistuu paremmin. 

Tänäkin pääsiäisenä meidän tiedotusvälineemme ignoroivat pääsiäisen täysin. Via Crucisesta sentään mainittiin parilla sanalla. Viisi miljonaa suomalaista viettää pääsiäistä, mutta mitään ei tästä juhlasta kirjoiteta tai näytetä, ei edes sitä Tihvinän Jumalanäidin ikonia, mistä kerrottiin viime pääsiäisenä (huomaa oikea kirkko!). Milloin saisi nähdä tässä maassa sen ajan, jolloin myös uskonnosta voitaisiin puhua asiallisesti? Ehkä sitten ylösnousemuksen aamuna...

Kiitos kuitenkin jälleen pääsiäisestä ja kaikesta hienosta, mitä se toi mukanaan. Nyt sitten joulua odottelemaan!