Lär dig svenska!

Heja Sverige! Prinsessatårta och vaniljehjärta

Heinäkuussa koeteltiin kansalaisten kielikorvaa Vihtavuoren onnettomuusuhan aikana, kun Radio Suomestakin täytyi kuunnella ruotsiksi hätätiedoitteita tunnin välein.  Ja minkälaisella ruotsilla? Enta till suukusekste...Onneksi muutaman yrityksen jälkeen YLE:stä löytyi joku Sibbo varg, joka jatkoi litanian lukemista päivästä toiseen kunnon ruotsilla. Aj ändå...

Veronmaksajana ihmettelen sitä, minkälaista tulosta saadaan sillä valtavalla rahamäärällä, joka Suomessa kaksikielisyyteen laitetaan. Ei edes julkinen tiedotusväline pysty tuottamaan korrektia puhetta toisella kotimaisella kun sitä tarvitaan. Tavallisempienkin ruotsinkielisten nimien lausuminen on monelle toimittajalle ylivoimainen este. Eivätkö he ole lukeneet ruotsia koulussa vuositolkulla? Onko kysymyksessä metodologinen ongelma, jonka ratkaisemiseen pitäisi valjastaa Opetushallituksen terävin kärki?

Korvanraiskaus jatkuu ensi talvena olumpialaisten muodossa. Pitäisiköhän meidänkin siirtyä olimpia tai olumpia muotoihin, kuten monet sivistyskielet ovat tehneet? Haluan syödä jukurttia ja  reippiä ja juoda votkaa! Eikö ruotsinluku sittenkään ole jalostanut kielikorvaamme ja liukastuttanut kieltämme? En nyt mene syvemmälle ruotsi-problematiikkaan, koska se on fiksujen ihmisten maailmassa kielletty puheenaihe.

Savon murre tarjoaisi ratkaisun monenlaisiin lausumisongelmiin. Kesällä kuulin savolaisilta sukulaisilta sen verran hersyviä muotoja, etten voi olla niistä nyt postaamatta. Hyvästi pakkoruotsi ja herraskainen d:n vääntely, tervetuloa raikas savon kieli! 

Isoäitini oli nimeltään Agda. Tosin opin nimen vasta aikuisena, koska hän oli meillä aina  Akkaatta. Kylillä elelivät vielä Laati ja Kutru ja Ietla siis Claudia, Gudrun ja Edla. Varkaudessa asuivat Vonkunohvit, siis von Konowin perhe ja Sortavalassa Töpryt eli De Bruyn´in väki. Mitäs tähän sanotte?

Tähän vielä isänmaallista tunnelmaa Vänrikistä Vonkunohvin johdolla:

Von Konow ja hänen korpraalinsa

"Ma sinut nostanut olen liejustas

tuon tuikan varjon vuoks sinun kulmillas,

ma sulle paikan hankin ja palkankin,

tein soturista halvasta korpraalin."

"Ja joka taisteluss' olet seissyt näin

kuin vertainen ja kumppani vieressäin;

sun nopsaks, urheaks olen kiitellyt."

Näin Konow äissään Braskia sätti nyt.

"Sinusta kannett' aina nyt kuulen vaan,

sua kaikkialla pöyhkeäksi moititaan;

paraikaa tähdätessähän miestä

lyöt ja ylvästellen mälliä kahta syöt."

Mut Brask hän saarnaa yrmivi majurin:

"Mies halpa arvon sain tosin korpraalin,

mut alttiist' uljuudestani sain ma sen

ja hurmehesta nousin, mut liejust' en."

"Jos lyönkin joskus, ken sitä kummaksuu,

teen niinkuin tekin teette ja moni muu;

vaikk' yksin löisittekin, mä mairetyön

suon muiden tehtäväksi ja myöskin lyön."

"Tuon vieruskumppanuuteni kunniaks

on kaikkein nähdä mälliä suussain kaks;

vaan halpaa jos se kunnia teistä ois,

voin toisen mällin suustani heittää pois."

Ja Konow silmin katsovi säihkäävin:

"Mies oiva oot ja saakelin ylväskin.

Sun paikkas vastakin mua vierin on,

hädässä moisest' on apu verraton."

Koht' alkoi taisto, jääkärijoukollans'

von Konow metsään ryntäsi, Braski kanss'.

Korpraali oli jylhä, ja majuri

hän, huuli lerpass', ampui ja kiroili.

Jo neljä tiimaa näin oli noituillut,

vaan viel' ei ollut taistelu muuttunut.

Hän tiellään kaatuneen näki jonkun vaan,

puu puulta ryssä pois veti joukkojaan.

"Hiis", ärjyi hän," ei käy se nyt ensinkään,

männyistä kuoren lentävän kyllä nään,

vaan suojass' ompi ryssä, hän pääsee pois;

te tähtäätte kuin silmiä teill' ei ois."

Viimeisen sanan hän tuskin suustaan saa,

kun maahan Braskin tuustista kellahtaa;

kas siinä vastausta jo liiaksikin,

moist' ei ois luullut tohtivan korpraalin.

Vihasta kalvistuin kävi kalpaan nyt:

"Mit' olet, lurjus, tehdä sä hirvennyt?

Nyt perkeleell luusi ja nahkas möit,

kun päällysmiestäs keskellä sotaa löit."

Mut Brask seisoi tyynenä vanhallaan:

"Pidättäkäätte pamppua hetkeks vaan,

siks että palkan tuolle ma maksaisin,

jok' ampu teitä, juuri kun tuustaisin."

Näin lausui Brask nyt tähtäsi pyssyllään;

ja pensaan taakse huomasi äkkiään

von Konow miehen kaatuvan parrakkaan,

noin kaskymment' askelta heistä vaan.

"Vai tuonko luoti vinkasi korvissain,

kun äsken sulta, ystävä, tuustin sain?

Kas, sepä miehen työt' oli kerrassaan,

sen tuskin unhotan minä milloinkaan."

Brask Konowill' on vuosia viettänyt;

he yhdess' aina nähdähän käyvän nyt,

useinkin niinkuin ystävät rakkaimmat,

mut melkein yhtä taajaan jankkaavat.

Tämä vielä silmänkostukkeeksi, huomaa kevyt sveesiaksentti: