 |
| Vanhan tuomiokirkon raunioilta näkyy kellotorni |
Lempi Jääskeläinen kuvaa
novellissaan Kiirastorstai-ilta Vanhan tuomiokirkon kellon ääntä seuraavasti: "
Vanhan kirkon kello, ikänsä vuoksi jo melkein puolikuuro ja kovin uupunut,
pitkästä taivalluksestaan edestakaisin särähtelee ja katkeaa kuin joskus kesken, ei
jää kaikumaan kuten muut kellot, vaan sen ääni hukkuu hämärään. Mutta uudelleen
ja uudelleen se yrittää opettavaisen koulumestarin äänellään
toistella:"Sursum corda - sursum corda". Se heiluu hetken vaiti,
ikäänkuin kuunnellen ääniä alhaalta ihmisten maailmasta ja alkaa jälleen
toistella "Sursum corda-," ylentäkää sydämenne. Se sanoo sen
latinaksi, sillä kun vanha kirkko on entinen luostarikirkko, se on tottunut
siihen, että kaikki pyhät, hurskaat asiat piti sanoa latinankielellä."
Piispankadun
ja Linnankadun kulmassa on vanhan tuomiokirkon rauniot. Kirkko on aikanaan
rakennettu paavin määräyksestä ja se on ollut historiansa aikana katolinen,
luterilainen ja ortodoksinen herranhuone. Itsenäisyyden aikana se oli
luterilainen kirkko, ja sitä kutsuttiin Agricolan kirkoksi tai
Varuskuntakirkoksi, koska siellä Viipurissa palvelleet sotilaat vannoivat
sotilasvalansa. Meille suomalaisille paikka on pyhä, koska Agricola on
oletettavasti haudattu sinne. Lempi Jääskeläinen kirjoittaa: "Ja ehkä tämän vanhan temppelin suojissa pieni Mikael Agricola, tuleva suuri uskonpuhdistajamme, tuli ensimmäisen kerran ajatelleeksi, että "kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaiken mielen."
Viipurissa asuva vieraslaji ei valitettavasti ymmärrä, minkälaisten
kulttuuriaarteiden äärellä se asuu. Tästä asenteesta kertoo kaupungin nykyinen kunto. Tätä ei voi kuin surra. Sen sijaan Viipurissa olevaa Lyyli ja Juho Latukan kodista tehtyä Lenin-museota on vaalittu ja vaalitaan... Lyyli Latukka sai palkan Leninin auttamisesta vuonna 1938, kun hänet ammuttiin kansanvihollisena. Katso oheisen linkin
sivulta, miltä kirkko näytti vuonna 1939. http://virtuaaliviipuri.tamk.fi/fi/block/6/plot/71.
Erityisen hieno on kevyen jugend-aidan ja jykevän kirkon välinen dynamiikka. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka paljon kaunista ja merkittävää kaupunkirakentamista on voinut olla näin pienellä alueella.
 |
| Uinuvan Luostarinkadun talot katsovat Viipurinlahdelle |
 |
| Näkymä Pantsarlahden suuntaan |
Jätän kirkon rauniot ja kävelen Piispankatua kohti Luostarinkatua. Luostarinkatu on mäen päällä ja se kumpuilee kauniisti. Vanhat puu- ja kivitalot katsovat Eteläsatamaan. Katunäkymä on ainutlaatuinen: kaikki tyylisuunnat keskiajalta funktionalismiin löytyvät matkalla kohti Pantsarlahtea. Katu päättyy hienosti Uno Ullbergin piirtämään Pietari Paavalin seurakuntataloon. Luostarinkadulla kävellessä tulee mieleen Amalfin näkymät - tässä on pohjoinen versio välimerellisestä maisemasta.
Oikealla puolella tulee sitten vastaan maaseurakunnan kirkon rauniot ja kirkon jylhä kellotorni. Kirkko rakennettiin alunperin dominikaaniluostarin kirkoksi vuonna 1481. Rakennus on sittemmin toiminut, kuten vanhan tuomiokirkkokin, kolmen tunnustuskunnan kirkkona. Itsenäisyyden aikana se toimi Viipurin maaseurakunnan kirkkona. Kirkko tuhoutui talvisodassa. Neuvostoaikana kirkossa oli sähkölaitetehdas, joka kuitenkin paloi. Palon jälkeen kirkko on ollut rauniona ja odottaa lopullista tuhoaan.
Lempi Jääskeläinen kuvaa teoksessaan Se oli Viipuri vihanta luostarin tunnelmaa seuraavasti: "On kaunis elokuinen lauantaiehtoo. Kellotornista, jonka ympärillä mustat naakat kirahdellen lentelevät, on soitettu juuri päivän kuudes rukoushetki eli vespera prima, joka on julistanut samalla pyhän saapuneeksi. Mutta vaikka ulkona on vielä valoisa päivä ja aurinko korkealla, palavat luostarikirkon alttarilla lukuisat vahatuohukset, sillä tänne sisälle ei auringonpaiste pääse paksujen sarvikalvoikkunoiden lävitse muuta kuin kalpeana heijastuksena."
 |
| SA-kuva 30.8.1940 |
 |
| Erkki Tantun näkemys kellotornista |
Lokakuinen kävelyretki päättyy vanhan kellotornin luokse. Suomalaisen kaupunkikulttuurin genius loci on täällä puhtaimmillaan. Muutaman sadan metrin matkalla on suomalaisen sivistyksen muinaisia muistomerkkejä. Tätä katua on kulkenut aikoinaan Mikael Agricola ja Paavali Juusten. Täällä on pyhän tuntua. Käy vielä katsomassa näitä maisemia, ennen kuin on liian myöhäistä.
 |
| Luostarin pääty odottelee lopullista luhistumistaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti