Työpaikan lukupiirin itävaltalainen kollega ehdotti luettavaksi Robert Seethalerin Der Trafikant -teosta. Itävallassa R-kioskin nimi on die Trafik ja sen omistaja on der Trafikant. Kirja kuvaa 17-vuotiaan maalaispojan Franz Huchelin elämänvaiheita ja kasvua vuoden aikana Itävallan pääkaupungissa. Franzin äiti lähettää poikansa tupakkakauppiaan apulaiseksi, koska ei enää rakastajansa kuoleman jälkeen pysty elättämään häntä. Poika työskentelee tupakkakauppias Otto Trsnjakin apulaisena. Päähenkilö rakastuu Praterin huvipuistossa böömiläistyttö Anezkaan ja ystävystyy myös tupakkakaupan kanta-asiakkaan Sigmund Freudin kanssa. Anezka johdattelee Franzin lihallisen rakkauden maailmaan, mutta tämä suhde päättyy siihen, kun Anezka paljastuu puolimaailman naiseksi ja alkaa liikkua natsipoikien kanssa. Freud puolestaan kasvattaa nuorta Franzia kohtaamaan kasvun moninaiset ongelmat, ja miesten välille sukeutuu kaunis ystävyys huolimatta kulttuuri- ja luokkaeroista.
Natsien valtaannousu alkaa näkyä kaupan arjessa ja ihmisten käytöksessä. Koska tupakkakupassa käy juutalaisia asiakkaita, joutuu se lopulta natsien ja naapureiden hävitysvimman kohteeksi. Otto Trsnjak pahoinpidellään ja pidätetään, lopuksi hänet tapetaan Gestapon vankilassa. Franz jää yksin pitämään kauppaa yllä. Oton kuolema saa Franzin aktiivisesti toiminaan natseja vastaan, ja hänet pidätetään myös. Kirja jättää Franzin myöhemmät vaiheet avoimeksi.
Kirja oli helppolukuinen ja juoni piti kiinnostusta yllä koko ajan. Oli harmi, etten lukenut teosta alkukielellä, koska käännös tuntui pikaisesti tehdyltä (saksan raskaita lauserakenteita ei oltu purettu, joitakin käsitteitä ei oltu kunnolla selvitetty, oikeinkirjoituksessa ja ladonnassa oli luvattoman paljon virheitä). Ehkä isommassa kustantamossa olisi kirja toimitettu paremmin. Kaikesta huolimatta sai kuitenkin hyvän lukukokemuksen ja pystyi uppoutumaan Wienin ja Salzkammergutin viehättäviin maisemiin ja mielenkiintoisiin henkilökuviin.
Teoksen antama naiskuva ei ole kovin myönteinen. Franzin leskiäiti on heittäytynyt miesten vietäväksi, eikä ole kovin tarkka moraalistaan. Venäläinen käyttää tästä suoraa sanontaa бросаться на хуй. Äiti myös lähettää keskenkasvuisen lapsensa maailmalle suurempia tunnontuskia tuntematta. Franzin rakastettu Anezka on myös varsin löyhätapainen tyttö, jota kiinnostaa enemmän Franzin tiukka peppu kuin hänen rikas sielunelämänsä. Anezkan vulgääri aistillisuus on kuvattu varsin osuvasti. Kirjassa ei ole oikeastaan yhtään positiivista naishenkilöä, mikä on varsin yllättävää. Miehet sen sijaan on kuvattu myönteisinä hahmoina. Tupakkakauppias Oton luonnekuva laajenee kerronnan myötä karusta sotainvalidista syvästi tuntevaksi marttyyriksi. Myös Franz kasvaa yhden vuoden aikana lapsesta mieheksi. Freud esitetään suurena tietäjänä ja mentorina.
Kirja kannattaa lukea monesta syystä. Siinä kuvataan Itävallan traagisia vaiheita yhden ihmisen näkökulmasta. Franz on lapsenomaisuudessaan ja maalaismaisessa rehellisyydessään liikuttava hahmo. Yhteiskunnan muuttuminen demokratiasta fasistiseksi valtioksi on kuvattu osuvasti. Myös Wien elää ja hengittää suurkaupunkina teoksen sivuilla. Franzin kotiseutu, Salzkammergut on kuvattu uskottavasti, samoin siellä asuvien ihmisten maalaismainen elämänasenne. Kirjan ohuin ja vähiten uskottava lenkki lienee Franzin ja Freudin ystävyys: Franz tuo ystävälleen hienoja Hoyo de Monterrey -sikareja, Freud puolestaan tukee nuoren miehen kasvua elämänkokemuksellaan. Franz joutuu luopumaan tästä ystävästään, koska Freud pakeni Englantiin vuonna 1938. Hän joutuu luopumaan myös ihastuksestaan Anezkasta ja esimiehestään Otosta. Kotinsa hän oli myös joutunut jättämään. Luopuminen, pettymys, väkivalta ja kaiken hyvän häviäminen ympäriltä ovat Seethalerin kirjan keskiössä. Uskon, että tämän kirjan moraalinen maailma ei jaa mielipiteitä lukupiirissä niin voimallisesti, kuten kävi edellisellä kerralla Houellebecqin romaanin kanssa. Natseista ei voi olla kuin yhtä mieltä.
Mutta kenties se on niin koko elämän suhteen: sitä etääntyy syntymästä alkaen jokaisena päivänä hieman kauemmas itsestään, kunnes jossakin vaiheessa ei tunnista itseään enää lainkaan. Voisiko olla, että asia on niin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti