Mitäpä olisi suomalainen kustannustoiminta ilman SKS:n kirjoja? Seura julkaisee tieteellisesti korkeatasoista kirjallisuutta kauniissa sidoksissa, joita on ilo lukea, katsella ja pitää käsissään. Kaikki on loppuun harkittua paperilaatua myöten. Sain joululahjaksi Marketta Tammisen teoksen Viipurin hopeat. Hopeasepäntyötä ja kulttuurihistoriaa (SKS Helsinki 2017). Tamminen on toiminut pitkään museoalalla kirjoittaen samalla myös historiallista tietokirjallisuutta. Teos antaa mielenkiintoisia näkymiä Suomen kulttuurihistoriaan, Viipurin kaupunginhistoriaan suomalaisen hopean kautta ja se esittää myös uusia tutkimustuloksia. Teoksen erinomaisesta kuvituksen on tehnyt Katja Hagelstam.
Kirjan alussa esitellään suomalaisen hopeatutkimuksen historiaa, erityisesti kerrotaan tietenkin Thyra Borgista ja hänen teoksestaan Guld- och silversmeder i Finland vuodelta 1935. Borg on aikoinaan tutkinut ja kartoittanut kaiken merkittävän suomalaisen hopean.
Seuraavaksi Tamminen kertoo Viipurin historiasta, jolloin käsitellään erityisesti kirkollisia esineitä ja niiden vaiheita Viipurissa, mm. Suomen merkittävintä keskiaikaista hopeaesinettä Sifridus-kalkkia, jota hopeatutkija Raimo Fagerström pitää Euroopan hienoimpiin lukeutuva romaanista tyyliä edustavana hopeaesineenä. Kalkki on poikkeuksellisesti ryöstösaalis Saksasta, yleensä viipurilaiset olivat kuitenkin aikojen saatossa ryöstön kohteina. Esim. Viipurin kirkkohopeat pakattiin Isonvihan aikana puulaatikkoon, joka toimitettiin Tukholmaan turvaan vainolaiselta. Nykyään näitä viipurilaisia sakraaliesineitä säilytetään mm. Porvoossa, Lohjalla ja Helsingissä. Viipuriin jääneistä esineistä löytyy osin kuvauksia Borgin kirjasta. Oli liikuttavaa katsoa kuvaa kauniista Lavansaaren seurakunnan ehtoolliskalkista vuodelta 1783: kuinka paljon köyhät seurakuntalaiset olivat valmiita uhraamaan asioihin, jotka olivat heille tärkeitä, kuinka monenlaisia vaiheita myös nämä kirkkohopeat ovat todistaneet.
Tamminen kertoo varsin perinpohjaisesti Viipurin kulta- ja hopeaseppien toiminnasta, killoista, oltermanneista ja kisälleistä, samalla lukija perehdytetään jalometallien leimaukseen. Tähän liittyi myös teoksen yksi tutkimustuloksista. Jos kotona on vanhempaa hopeaa, voi alkaa etsiä niistä W -leimaa, jolla viipurilaiset sepät esineensä leimasivat.
Teoksessa esitellään myös merkittävimmät tyylisuunnat. Viipurilaisen hopean merkittävin aikakausia oli 1600-luku eli barokin aika. Jos näitä esineitä haluaa nähdä luonnossa, on paras mennä Kansallismuseoon tai Reitzin taidemuseoon Helsingissä. Tamminen päättää teoksensa näin:
Keskieurooppalaisista innovatiivisista hopeasepäntyön keskuksista eri reittejä kulkeneet kansainväliset esinetyypit, tyylit ja koristeaiheet saivat Viipurissa parhaimmillaan taidokkaita ja omaperäisiäkin toteutumismuotoja. Paikalliset piirteet viipurilaismestarien tuotannossa kertovat kaupunkiin eri aikoina tulleista ruotsalaisista, saksalaisista, balttilaisista ja venäläisistä kulttuurivaikutteista.
Tammisen kirja tarjoaa mainion historiallisen matkan Suomen rikkaaseen ja varsin vaihtelevaan menneisyyteen esinekulttuurin kautta. Erinomaista luettavaa sunnuntai-iltapäivänä lehmuksenkukkateen, Couperinin cembalomusiikin ja mille feuille -kakun kanssa. Ethän unohda hopeista kakkuhaarukkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti