Jakov Grotin "Matka Suomessa 1846" (Pieksämäki 1983) tarjoaa lukijalleen leppoisan aikamatkan Suuriruhtinaskunnan Suomeen. Grot oli saksalaissyntyinen pietarilainen tiedemies, joka työskenteli Helsingin Keisarillisessa Aleksanteri-Yliopistossa venäjän professorina kymmenen vuotta. Tuona aikana hän solmi tiiviit yhteydet Suomeen ja sen johtaviin henkiin. Grot oli myös venäjän kielen ortografian isä, ja hän mm. venäjänsi Kalevalaa, Lönnrotia ja Runebergiä. On aika yllättävää, että Venäjän merkittävimmät kielioppi- ja sanakirjamiehet (Dal´) olivat kumpikin saksalaisia.
Teoksessa kuvataan Grotin matkaa Pietarista Aavasaksalle. Matkaseuranaan hänellä on osan matkaa kuuluisa Ilja Ivanovitš Lenrot, siis Elias Lönnrot. Grot osasi ruotsia ja hän opetteli myös suomea. Kirjan johdannon perusteella Grotista saa miellyttävän kuvan: sivistynyt herrasmies, joka halusi tutkia maata, missä työskenteli. Grotin välittämä Suomi-kuva on leppeä ja kaunis: ahkera, yksinkertainen ja jalo kansa rakentaa maataan sivistyneen virkamieskunnan ja hyvän tsaari-isäsen johdolla. Kirja äityy kuitenkin lopussa Aleksanteri I:n panegyyriaksi tekijän kuvatessa keisarin matkaa Pohjois-Suomeen kesällä 1819.
Matkakirjat oli suosittu genre Venäjällä 1800-luvulla, ja Suomi uutena osana Venäjän keisarikuntaa herätti paljon kiinnostusta - tässä kaksi vanhempaa postausta teemaan liittyen: Viattomien villien maassa ja Suuriruhtinaanmaa Suomi. Kirjan lopussa on luettelo kestikievareista ja etäisyydet kievareiden välillä virstoissa: reipas nykymatkaaja voisi varsin hyvin matkustaa läpi itäisen ja pohjoisen Suomen Grotin ohjeiden mukaan.
Kirjan alussa Grot käy Käkisalmessa (Korelogorod/Korela), Sortavalassa (Serdobol´) ja Savonlinnassa. Käkisalmi ei ole kovin kummoinenkaan paikka: matalia taloja, raunioitunut linnoitus, pölyisiä katuja, kallista kalaa, vaikka ollaan Laatokan rannalla. Sivistystä kaupungissa edustivat venäläiset kauppiaat. Sortavala on Grotin mukaan saanut nimensä munkkien kallioon hakkaamasta tekstistä tšorta valjai eli pieksä pirua. Kuvauksen perusteella Sortavala oli varsin venäläinen kauppapaikka. Grot käsittelee myös Sortavalan mikroilmastoa: kevät on kylmä ja syksyllä on pitkään lämmintä Laatokan vesimassojen vuoksi. Savonlinna on myös vaatimaton linnoituskaupunki, jonka sotilaallinen merkitys oli jo mennyt, koska Olavinlinna ei enää ole rajalinna. Kaupungissa ei ole edes omaa kirkkoa, vaan kansan täytyy käydä kirkossa neljän virstan päässä Kerimäellä. Grot myös ihmettelee, miksi kellot käyvät Savonlinnassa tuntia edellä Venäjän aikaa. Kirjassa kuvataan vielä ihastuneena Punkaharjun maisemia, jonka jälkeen matka kääntyy Kuopioon päin.
Matkalla pohjoiseen Grot yöpyy useissa pappiloissa, joissa valinnutta kotikulttuuria hän ylistää jatkuvasti: hänet otetaan aina ystävällisesti vastaan, pöytään pannaan parhaat ruuat ja juomat ja lisäksi papiston kanssa voi diskuteerata ruotsiksi, ranskaksi tai saksaksi. Grot kuvaa varsin seikkaperäisesti Suomen kirkon hallintoa ja papiston elämää. Raittiusaate ei myöskään vielä ollut iskenyt hengenmiehiin: "Pian päivällisen jälkeen tarjotaan kahvia...Väkeviä juomia käytetään paljon. Päivällisen ja illallisen välillä teitä kestitään teen lisäksi viinillä, punssilla tai totilla...Jos käytte pastorin luona ennen päivällistä, niin sen jälkeen ilmestyy pöydälle tarjotin pulloineen...".
Tekijä matkaa Kuopiosta Iisalmelle, Liminkaan ja Ouluun. Matkan varrella yövytään pappiloissa (joissa isännyyttä pitävät vanhat pappissuvut) tai kestikievareissa. Lopulta päädytään Tornioon, joka jo tuolloin vietti symbioosia Haaparannan kanssa. Matkan huipentuma on keskiyön aurinko Aavasaksalla.
Grot kuvaa laajasti maan talouselämää ja eri elinkeinoja - aina myönteisessä sävyssä. Kirja huipentuu Aleksanteri I:n lyhyen vierailun ylistävään kuvailuun Haapalankankaan tallissa. Kirjan lopussa on rautalampilaisen kansanrunoilija Pentti Lyytisen runo Nöyrä ja sydämellinen Kiitos Armolliselle Keisarille ja Korkiallen Esiwallallen. Tässä pieni näyte:
Suomen maa
Ja pohjan puoli Suomen saarta
Näljäst
Jo oli nääntymässä.
Keisari,
Kuin kuuli tämän huudon,
Sekä tiesi,
Että löysi
Magasiininsä.
Grotin kirja on mukavaa luettavaa muinaisista ajoista kiinnostuneelle. Suomalaisuus on hyvin tunnistettavissa tässä venäläisessä Suomi-kuvauksessa.
Enpä ollut tästäkään hepusta ennen kuullut. Vielä on lukematta sekin Suuriruhtinaanmaa Suomi. Pitää hankkia tämäkin, jos tulee tarjoukseen Heinolan kirjapörssiin ja satutaan siitä ohiajamaan.
VastaaPoistaTuosta Aleksanteri I:sen Suomen reissusta minulla on semmoinen anekdootti tiedossa, että hän olisi poikennut ratsuineen Kaavilla sen talon pihassa, jonka omistivat tuolloin minun isäni esivanhemmat. Vierailulla sattui sellainen tapaus, että pikkutyttö oli ihmetellyt keisarin taskukelloa ja keisari oli ottanut kellon taskustaan ja antanut tytön kuunnella sen tikitystä. Tämän lähemmäksi keisarillisia suhteita en ole sukututkimuksessa päässyt, mutta on sitä siinäkin.
Nuo sukutarinat ovat oma lukunsa. Grotin kuvauksen perusteella ei olisi mikään ihme, että keisari olisi antanut jonkun kuunnella kelloaan. Grot painottaa sitä, kuinka kansanomainen, todellinen isänen Venäjän keisari oli.
VastaaPoistaNäitä kuvauksia löytyy aina aika ajoin, varsinkin SKS:n julkaisemina. Monet venäläiset matkakertomukset odottavat kääntämistä. Hauska niitä lukiessa peilata tätä oloamme täällä.