torstai 23. toukokuuta 2013

Tristan ja Isolde: ei mikään hojotoho-ilta

Tristan ja Isolde-runoelman kansilehti

Teologina olen ollut järkyttynyt siitä, että viimeaikojen syvimmät hengelliset kokemukset ovat tulleet kohdalleni oopperatalossa Wagneria kuunnellessa. Kaksi viimeisintä kylpyä Wagnerin Jordanissa ovat olleet toissavuotinen Siegfried ja nyt toukokuussa 2013 Tristan ja Isolde. Tämä on siksi outoa, kun Jeesusta ei mainita kertaakaan, ja muutenkin on meno kovin pakanallista, eroottista ja armotonta, mutta Wagner liikkuutta sisintä!
Tiistai-iltana oli ilo katsoa oopperayleisöä, joka oli laittautunut parempiinsa iltaa varten: jo tuntia ennen oopperan alkua oli lämpiössä odotuksen tuntua. Osa Wagner-ystävistä viesti jo vaatteillaan missä tilaisuudessa oltiin: naisilla näki Dirndeleitä, miehillä Jankereita päällä ja Haferlschuhea jaloissa.
"Ylinousevan kvartin sisältävä Tristan-sointu" (Henry Bacon) kutitteli kuulijaa läpi teoksen. Teemat eivät koskaan saaneet täyttymystään (no kyllä sitten viimeisten tahtien aikana), vaan sekoittuivat toisiin teemoihin ja pulpahtelivat esiin taas jostakin. Tämä piti yllä kiihdyttävää jännitettä viisi tuntia, aika kadotti merkityksensä ja kuulija siirtyi täysin sydämin Tristanin ja Isolden lemmenleikin pyörteisiin. Tämä on hengellis-eroottinen Gesamtkunstwerk, viiden tunnin coitus! Teosta kuunnellessa oli sellainen olo, että se on sävelletty taivaassa: se tuli kohti kuin kunnon virsi. Kuulija oli alaston pyhän edessä.
Suuren oopperamusiikin spesialiteetti tuntuu olevan saavuttamattoman kaipuun kuvaaminen. Sankarit nääntyvät janoon lähteen äärellä ja heidät vapauttaa ainoastaan kuolema. Näin on myös onnettoman Tristanin ja Isolden laita. Verta valuvina he vannovat ikuista rakkautta, ja täyttymys saavutetaan vasta toisen kylmenevän ruumiin äärellä. Tämä kaikki on ihan teatraalista ja pähkähullua, mutta samalla se on totta. Tosi taide on totta.
Illan miehitys oli erinomainen: Robert Smithin ja Marion Ammanin laulua oli ilo kuunnella. Erityisen hieno oli Lilli Paasikiven Brangäne ja Tommi Hakalan Kurwenal: Brängänen kypsä tumma sopraano kosketti, kun se metsän kätköistä varoitteli rakastavaisia, ja Kurwenalin sotaisa barytoni sai kuulijan heti ryhdistäytymään penkissään. Oma lukunsa ilmaisun syvyydessä oli Matti Salmisen Marke: iso laulaja oli suurimmillaan pianissimoissa.Oli järkyttävää kokea hengen läsnäolo Salmisen tulkinnan aikana: tuhatpäinen yleisö on todellisen lähteen äärellä. Ilta päättyi ovaatioon. Sielua oli ravisteltu ja kyynelkanavat olivat auki. Ihmiset lähtivät koteihinsa sisäisesti ravittuina ja puhdistuneina.
In deiner Hand
den süssen Tod,
als ich ihn erkannt,
den sie mir bot;
als mir die Ahnung
hehr und gewiss
zeigte, was mir
die Sühne verhiess:
da erdämmerte mild
erhabner Macht
im Busen mir die Nacht;
mein Tag war da vollbracht.



2 kommenttia:

  1. Oivallisia havaintoja, mutta tarkistelepa oikeinkirjoitustakin, kieli-ihminen kun tunnut olevan. Sekä suomen että saksan kielessä heittää silloin tällöin, lienetkö vain niin intoa täynnä kirjoituspuuhissa...

    VastaaPoista
  2. Hyvä anonyymi!

    Kiitos kriittisestä palautteesta. Luin tekstin uudelleen läpi ja korjailin kaikenlaista, esim. kaksi kaksoispistettä saman lauseen sisällä. Sanomisen pakon ja hyvän kielen välille on löydyttävä tasapaino. Itse ärsyynnyn usein huonosta kielestä ja jätän jutun siksi lukematta.

    VastaaPoista