August Thieme: Finnland. Viipurin saksalaisen kulttuurin runopäärly vuodelta 1808

Viime syyskuussa julkaistiin Viipurissa Helsingin Saksalaisen koulun, Helsingin Suomalais-venäläisen koulun, Aue-säätiön ja Deutsche Auslandsgesellschaftin "Jalanjälkiä  Viipurissa"-seminaarissa Aue-säätiön kustantaman August Thiemen "Finnland"-runoelman saksalais-venäläinen painos (Aue-säätiön julkaisuja 27, 2012). Joulukuussa 2012 julkaistiin runoelman nelikielinen laitos.

Teos on harvinaisuus: sitä on säilynyt ainostaan kolme kappaletta. Runoelma oli tarkoitettu alunperin Viipurin ja Kannaksen saksankielisen kouluopetuksen tarpeisiin. August Thieme tuli Saksasta von Daehnin perheeseen Sippolaan kotiopettajaksi, josta hän siirtyi Viipuriin saksalaisen lukion lehtoriksi ja piirikoulutarkastajaksi.

Runoelma kuvaa Suomea, tarkemmin sanoen Kannaksen elämää mielenkiintoisella tavalla ja runossa on myös syvä didaktinen aspekti: sekä luonto että ihminen kuvataan tarkoin. Runoilija kuvaa distikonin ja heksametrin vuoropuhelun avulla Suomea: distikonin hakkaavalla rytmillä arvostellaan suomalaista elämänmuotoa ja tähän vastataan Suomea ylistäen sulavalla heksametrillä.  

Herderiläinen näkemys "jalosta villistä" toistuu myös tässä kuvauksessa (vertaa tämän blogin Miljukov-juttuun "Viattomien villien maassa"). Suomalainen ihminen on hiomaton jalokivi ja Suomen luonto on ainutlaatuinen, vain katsojan täytyy orientoitua uudella tavalla sen ymmärtääkseen.

Runoelman suomalaisen version on kääntänyt Teivas Oksala, Lars Huldén vastaa ruotsinnoksesta ja venäläisen käännöksen on tehnyt Michail Kostolomov. Kaikkien työ on ollut erinomaista. Runoelman julkaisuun liittynyt ilta 3.12.2012 Deutsche Bibliothekissä oli mieleenpainuva. Illan aikana runoa luettiin neljällä kielellä ja siitä pidettiin mielenkiintoisia esitelmiä. On sääli, ettei lehdistö ole käsitellyt tätä merkittävää käännöstyötä.

Seuraavassa muutamia runoelman helmiä Teivas Oksalan suomentamana.

Hylkää, oi Runotar, tämä maa! Ei nuuhkia täällä

tuoksuja etelän voi. Vain meri ulvova on,

linnut laulukkaat kujertaa surulaulua kilvan...

 

Vitsaoksainen, jalovartinen koivu

nerkoin kellervin-oli tuhka sen taattojen pihka-

versoo, öljyllään nahan taikoo notkeammaksi,

myös kevätmahlallaan avun suo keripukkia vastaan.

 

Myös maamuurain on-rakas Suomen metsien lapsi-

persikankarvainen, kevätkaaoksen esikukka,

aamuruskon on ilokyynelen myötä sen synty...

 

Terve te ruokkivat veet sekä suomukkaat eväkarjat!

Kämmen karhun murhaisan on suupala maukas!

 

Syksykin lauluton on, rypäleet ei lohduta, eivät

puutkaan suo hedelmää, oksa ei varjoakaan.

 

Pirtit ällöttää, rakojen läpi kun savu leijuu:

kallio lattia on, lapsonen kun alaston

niin kanojen, sikojen sekä lannan seurana kuorsaa.

 

Tytöt keikuttaa taas tankoa kehdon.

Kirjojen kirjaa käy lukemaan isä, kun päre loistaa

(kaikki he näät lukevat).

 

Terve autuas kansa! Kun sun nokisen pukus alla

rintasi on talonpoikainen, niin vilpitön, puhdas

kuin lumi valkoinen. Pilanneet läpikulkevat kansat

ei sua myrkyllään. Sinun sielusi on pyhä, rehti.

Saksalainen teksti on verraton-kieli on vanhahtavaa mutta kekseliästä: "Jetzo den buschdurchschlotternden Hasen bangklopfenden Herzens...". Lukuiloa tämän monikulttuurisen aarteen äärellä!