Tallinnan tunnelmia

Lühike jalg illalla

Joululoman retki suuntautui Tallinnaan, pääkohteena oli Kumu, missä oli saksalaisten ekspressionistien näyttely Villit saksalaiset. Kumu on aina vierailun arvoinen: virolaisen taiteen kerroksessa pidän eniten 1920-1930 -lukujen virolaisesta taiteesta: hienoja kubisteja, ekspressionisteja ja koloristeja. Virolaisen taiteen väri- ja aihemaailma poikkeaa suomalaisesta: se on kirkkaampi ja värit lämpimämpiä. Läheinen suhde Keski-Euroopan taidevirtauksiin näkyy myös hyvin sotien välisessä virolaisessa taiteessa. Jotkut teokset ovat merkittäviä taideteoksia, kuten vaikkapa tämä Eduard Olen Matkustajat. 

Neuvostotaiteen osasto on ehkä Kumun mielenkiintoisin osa: siellä on esillä sosialistisen realismin parhaita saavutuksia, kuten vaikkapa Viktor Karruksen Viljaa valtiolle. Olipa tuosta Karruksen kuvaamasta aiheesta mitä mieltä tahansa, leijuu maalauksen yllä aurinkoisen optimismin ja lämpimän syyskesäisen päivän tunnelma. Nyt näin ensimmäistä kertaa myös taideteoksia, jotka kuvasivat virolaisen lähihistorian tragiikkaa: vedessä kahlaavia pakolaisia, tuhottuja kaupunkeja, kyyditystä odottavia ihmisiä. 

Viktor Karrus: Viljaa valtiolle

Erityisesti minua kosketti Leili Muugan Kahvila 1940 (vuodelta 1956). Tästä linkistä näet teoksen kokonaisena. Kaksi merkittävää vuotta: Viron miehitys 1940, jonka aiheuttamaa henkistä maisemaa teos kuvaa, ja vuoden 1956 XX puoluekokous Neuvostoliitossa, jolloin lyhyen ajan pystyttiin käsittelemään maan menneisyyden varjopuolia. En tiedä, onko Muugan teos tuolloin ollut näytteillä, mutta traaginen se on. Katkeran ja vihaisen näköiset ihmiset katselevat tyhjyyteen punalippujen liehuessa kauempana torilla. Kahvilassa vallitsevan jännityksen ja patoutuneen kauhun katsoja havaitsee heti. Hieno poliittinen kannanotto ja kaunis taideteos samanaikaisesti.

Leili Muuga: Kahvila 1940 (1956)

Virolaiset ovat ironisen taiteen mestareita: ajatteleva neuvostovirolainen eli kahdessa eri todellisuudessa, jotka olivat toisilleen vastakohtaisia. Hyvä esimerkki tästä elämänkäsityksestä on Kaarel Kurismaan Televiisor Avangard nr.885. Tulevaisuus näkyy vanhanaikaisesti muotoillun television ruudusta. Avantgardesta puhuttiin koko ajan yhteiskunnassa, mutta todellisuudessa oli käännytty taaksepäin, ja kaikkea aidosti edistyksellistä koetettiin kampittaa. Meidän poliittinen taiteemme on ollut toisenlaista. 

Kaarel Kurismaa. Televiisor Avangard nr 855. 1981

Jokaisella Tallinnan matkalla on käytävä Aleksanteri Nevalaisen tuomiokirkossa Toompealla. Kirkko oli aikanaan myös poliittinen viesti: tsaarinvalta laittoi merkkinsä kaupungin paraatipaikalle, aivan kuten meilläkin Uspenskin katedraali on tsaarinvallan manifestaatio. Eikä ole sattuma, että kirkko on pyhitetty Aleksanteri Nevalaiselle, löihän hän (karjalaiset sukulaiset olisivat sanoneet että häähähää löit) sekä pahat suomalaiset että katalat saksalaiset kalparitarit, toiset Nevalla, toiset Peipsijärven jäällä. Pyhän Venäjän kanssa ei sovi kalpaa kalistella. Kirkon sisällä on aito slaavilainen tunnelma. Mikä tällä kertaa pisti silmään oli muistotaulu, johon oli kirjoitettu kaikkien II maailmansodan aikana neuvostoliittolaisissa sukellusveneissä menehtyneiden nimet. Sytytän joskus tuohuksen ja lähetän rukouksen, tällä kertaa ei ollut hurskautta tarpeeksi, koska mietiskelin näitä poliittisia kuvioita.

Leikittiin myös hipstereitä ja käytiin Telliskivessä kahvilla. Ympäristöä voi kauniisti sanoa pittoreskiksi, mutta lähinnä se vaikutti sotkuiselta takapihalta. Pienissä puodeissa myytiin kaikenlaista trenditavaraa, kahviloissa ja ravintoloissa istui kauniita nuoria äpyläläppäriensä takana. Maanpinnalle pääsi, kun kävi vieressä olevassa kauppahallissa katselemassa sianpäitä ja hapankaalirukoja. Hieno paikka ja suomalaiselle halpa. 

Niguliste kirik eli Pyhälle Nikolaukselle omisettu kirkko on Tallinnan helmi, vaikkei se enää kirkon virkaa toimitakkaan. Bernt Notken Kuolemantanssi on pysähdyttävä maalaus, myös taideteoksena se on ainutlaatuinen maailmassa. Näytteillä oli myös arkistojen kätköistä löytyneitä, nyt entisöityjä uskonnollisia maalauksia. Minua puhutteli erityisesti alttaritaulu Koirat nuolevat Lasaruksen paiseita. Ennen tuo teologia oli hieman suorempaa. Nykyään veisataan vaan, että Hämmennys valtaa usein tajuntamme. Hohhoijaa... Hämmennys valtasi kyllä mielen, kun katseli kaljoissaan toikkaroivaa kansan tervettä ydintä laivalla. Siitä huolimatta Tallinnaan kannattaa aina matkustaa. Hieno kaupunki, hieno maa, hieno kansa. Kuuntele iloksesi virolaista bossanovaa.