Taivaslaulu

Työpaikan lukupiirissä oli tällä kertaa luvun alla Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Lestadiolaisuuden problematiikkaa on esitelty paljon tiedotusvälineissä, ja moni seikka tässä pohjoisen herätysliikkeessä saa rivikristityn mietteliääksi. Meidän kirkkomme katto on korkealla, kun se pitää huomassaan liikettä, joka kieltää muiden kuin lestadiolaisten pappien pappeuden ja on valmis lähettämään kadotukseen liikkeeseen kuulumattomat. Toisaalta useimmat tapaamani lestadiolaiset ovat kuin Rauhalan kuvaamat korkeat männyt: ahkeria, sosiaalisia, valoisia ja kauniita kristittyjä. Eugeenikolle saattaisi tulla mieleen, että olisi maalle siunaukseksi, että juuri tällainen kansanosa lisääntyisi... 

Kirja oli toisenlainen kuin kuvittelin: siinä ei ollut katkeruutta, ei kaunaa, eikä mitään sellaista, josta olisi jäänyt tuhruinen olo. Tragediaa tosin oli runsaasti, mutta jotenkin kaikki päättyi seesteisesti ja suurin kaikista oli rakkaus. Kirja oli poikkeuksellinen nykykirja puhdashenkisyydessään. 

Kirjasta jäi jotenkin biologinen tunnelma, siksi paljon kerronta liikkui naisen fyysisessä ja psyykkisessä maailmassa. Jo päähenkilön nimikin, Vilja, viittasi satoon ja lisääntymiseen. Tämä estrogeeniä tihkuva kirja olisi voinut olla äitiyden ylistys 1930-luvun Saksasta, jos päähenkilö ei olisi niin ahdistunut. Yksi kirjan vaikuttavimpia kohtia oli kuvaus siitä, kuinka Vilja menetti järkensä. 

Kirjoittaja on hyvin sisällä lestadiolaisessa maailmassa, sen valossa ja varjoissa. Myös runo- ja raamattusitaatit ovat kohdallaan, joskus niitä tuntuu olevan liikaakin, mutta ehkä ne heijastelevat Viljan maailmankuvaa. Kirja on myös teologisesti opettava, koska siinä kysytään oikeita kysymyksiä.

Kerrontateknisesti on valittu erilaisia näkökulmia tapahtumiin (lapsi, blogi, kirje). Kirja on nopealukuinen ja viihdyttävä huolimatta raskaasta sisällöstään. 

Mielestäni kirjan keskiössä oli ihmisen valinnanvapauden ongelma: mitä voin tehdä ruumiillani ja elämälläni. Kenellä on oikeus päättää siitä, mitkä arvot ovat minulle tärkeimpiä. Kirja tarjoaa myös avauksen varsin mielenkiintoiseen maailmaan - uskonnon ja seksuaalisuuden suhteeseen. Kirjassa sukupuolisuus on kaikkialla läsnä, mutta sitä kuvataan kauniisti ja vertauskuvallisesti. Seksuaalisuus on uskonnoissa vahva elementti, ajatellaanpa vaikka hindulaisuutta, juutalaisuuden ja islamin penissentristä maailmankuvaa tai vaikkapa luostarilaitosta. Esim. Englannin kirkkoisä Beda Venerabilis kirjoitti teoksissaan huomattavan paljon ihmisen seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. (Beda Venerabilis)

Oli mielenkiintoista lukea, kuinka lestadiolaisperhe kasvatti lapsiaan, minkälaisia ongelmia heillä oli "maallisten" ihmisten kanssa ja kuinka he järjestivät keskinäisiä suhteitaan. Se, että usko meni kaiken inhimillisyyden ohi oli rankkaa luettavaa, vaikkapa se kohtaus, missä Aleksin isä tulee puhuttelemaan poikaansa, eikä edes onnittele uuden lapsen syntymän johdosta. Karua kertomaa, mutta kaiketi totta. 

Näistä uskossaan vahvoista vaeltaa ajatus eittämättä nykypäivän jihadisteihin, jotka sokeassa uskossaan ovat valmiita tekemään vaikka mitä. Ihmisten pitäisi varoa kaikenlaisia teokratioita. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Tähän vielä Siionin laulu: Nouse sielu rasitettu.