Vieraalla maalla kaukana: slovenialaisia kulttuurikuvia

France Prešerenin patsas keskellä Ljubljanaa

Kuinka vieraaksi voi itsensä tuntea omassa kulttuuripiirissäänkin! Tämän kesän Slovenian retki aukoi silmiä monella tapaa: kuljettuani Ljubljanassa ja Bledissä kymmenien muistomerkkien ohi, ei yhdenkään niissä kuvattujen kuuluisuuksien nimi ollut millään tavalla tuttu. Patsaat ja laatat oli omistettu kansallisille merkkihenkilöille, joiden merkitys muulle maailmalle on jäänyt vähäiseksi. Tämä lienee pienten kulttuurien kohtalo.

France Prešeren on Slovenian Runeberg ja Leino samassa persoonassa. Runoilija syntyi vuonna 1800. Hän opiskeli Wienissä ja valmistui juristiksi. Hänen runoilijantaipaleelleen oli merkityksellinen kohtaaminen Julija Primicin kanssa, josta tuli hänen saavuttamaton Dulcineansa ja inspiraation lähde. Myöhemmin hänellä oli monenkirjavia muusia, naissuhteita ja lapsia näistä touhuista. Hän vietti myös kosteaa runoilijaelämää. Lopulta hän asettui Kranjiin juristiksi ja sai jo elinaikanaan mainetta runoilijana. Prešeren kuoli vuonna 1849 maksakirroosiin. Hänen merkityksensä on ennen kaikkea slovenian kielen vaalijana ja kansallisena merkkihenkilönä. Hänen runonsa Zdravljica on Slovenian kansallislaulu. Tässä linkki runoilijan kolmikielisille kotisivuille: Preseren. Esimerkkinä runo tammesta, mikä liikutti ainakin tällaista vanhenevaa setä-ihmistä:

Die Eiche, die der Sturm des Winters fällte,

Wird, wenn sich warme Sonnenstrahlen zeigen,

Noch da und dort ergrünen an den Zweigen,

Die noch die alte Kraft der Säfte schwellte;

Und doch ist keine Hoffnung mehr, die gälte;

Beginnt der nächste Lenz den Jahresreigen,

Wird kaum noch Leben in den Schössling steigen,

Den schon der Moder sich zum Frasse wählte.

So steht der Ärmste, Schicksal, deinem Grimme

Zur Wehr, den du aus hohen, klaren Sphären

Zu Boden streckst mit Macht und Donnerstimme.

Der Tod wird, wenn auch zögernd, sein begehren,

Die Lebenskerze, ob sie gleich noch glimme,

Wird bald bis zum Erlöschen sich verzehren.

Edellisen runon oli kääntänyt Lili Novy, Slovenian tunnetuin naisrunoilija. Novy syntyi Grazissa 1885 saksankieliseen perheeseen, jossa isä oli saksalainen ja äiti sloveeni. 1920-luvulla Novy alkaa kirjoittaa runoutta sloveeniksi ja hän kääntää mm. Prešerenin runoja saksaksi ja Goetheä sloveeniksi. Hän julkaisi elämänsä aikana vain yhden runokokoelman Temna vrata (1941). Tässä näyte kokoelman runosta Nocoj (Tänä iltana). Runossa tähdet tuikkivat, ikkunaan koputetaan ja sen avaa vaalea käsi. Suudellaan tähtien valossa ja vannotaan rakkautta, mutta kaikki on kuitenkin jotenkin traagista. Tämä runo ei nyt käänny enempää, koska kääntelen sitä muiden slaavilaisten kielten avulla, mutta ääneen lukemalla voi maistella sloveenien suurta runoutta:

Nocoj me drago pričakuj dekle,

ko vas po delu trudna vsa pospi,
ko v tisoč lučkah nebes zagori,
potrkal bom na tvoje okence.

Naj tvoja bela roka ga odpre,
naj v luči zvezdic gledam ti v oči,
in srcu naj srce spregovori,
naj združijo v poljub se ustnice.

Saj me ne bo, le bodi brez skrbi,
ne boste, zvezde, več me goljufale,
ne boste več mi sonca zakrivale.

Po novih potih šel bom v nove dni,
srca in duše Bog bo le vladar,
šla moja pot bo pred Njegov oltar.

Suuri runoilijatar Lili Novy

Ljubljanan osuuspankin julkisivua

Ivan Vurnikin piirtämä Ljubljanan osuuspankin rakennus vuodelta 1921 on yksi kaupungin arkkitehtuurihelmiä. Arkkitehti halusi yhdistää wieniläisjugendin kansallisiin motiiveihin. Vurnikin mielestä rakennusten tuli olla sekä moderneja että myös heijastella slovenialaista identiteettiä. Tästä löytyy paljonkin yhtymäkohtia meidän omaan jugend-arkkitehtuuriimme. Tämän rakennuksen koristekuvio on peräisin slovenialaisen maalaisnaisen pukukankaasta. 

Keskellä Bledin kaunista vuoristokaupunkia on Josip Plemeljin patsas. Hän oli huomattava matemaatikko, joka ratkaisi Riemann-Hilbertin ongelman... Tämä kulttuurin laji ylittää täysin kaikki osaamisalueeni, joten jätän viisaampien lukijoiden kommentoitavaksi tämän merkkimiehen merkityksen.

Bledin linna on Slovenian suosituin nähtävyys

Henrik II antaa Albuin Brixeniläiselle Bledin linnan omistuskirjan

Bledin järven rannalla kohoaa jyrkkä kallio, jonka laella on Bledin linna. Piispa Albuin (kuoli 1006) sai lojaalisuudestaan kuningas Henrikiä kohtaan palkkioksi suuret läänitykset Sloveniasta, mm. Bledin linnan. Albuinia pidetään suojeluspyhimyksenä. Hänen luunsa ja albansa löytyvät Bressanonen eli Brixenin tuomiokirkosta. Itseäni liikutti  yllä oleva maalaus Bledin linnassa: kumpikin sankari tietää tarkalleen, mistä heidän valtansa on kotoisin. 

Slovenia tarjoaa ihanaa luontoa, kauniita kaupunkeja ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä, joissa sekoittuvat itävaltalaiset, italialaiset ja balkanilaiset vaikutteet. Lisäksi Slovenia on ollut pieni urhea kansa, joka on kamppaillut itselleen itsenäisyyden, äidinkielen, omintakeisen kulttuurin ja hyvän elintason. Tässä on jotain tuttua ja kotoista...