Andrzej Szczypiorskin Alku (Hämeenlinna 1994) on vaikuttava teos. Kahdensadan sivun puitteissa käydään Puolan kansa viime vuosisadan kohtalonvaiheet läpi. Samalla valotetaan myös saksalaisten, juutalaisten ja moskoviittien (kirjailijan käyttämä sana) ikiaikaisia toimintatapoja. Meidän onnemme on ollut se, että saksalaiset pysähtyivät Baltiaan talonpoikia pieksemään. On ollut vain tuo yksi Bysantin perillinen meidän kimpussamme. Puolalaisilla on ollut enemmän kestämistä naapuriensa kanssa.
Kirja on rakennettu kerrontateknisesti mielenkiintoisesti: kuvataan pieniä kertomuksia tai välähdyksiä varsovalaisten ihmisten elämästä saksalaismiehityksen aikana. Tarinat kietoutuvat kuitenkin toisiinsa, jolloin syntyy tunne elämän kudelmasta ja ihmisten kohtalonyhteydestä. Joskus kertomukset päätyvät 20-30 vuoden aikahyppyyn 1970-1980 -lukujen Puolaan, jolloin tarkastellaan henkilöiden tuolloisia vaiheita. Henkilöiden kohtalot saattavat siis liittyä toisiinsa myös tulevaisuudessa. Osa kuvattavista päätyy gheton raunioihin tai he joutuvat sattumalta teloitusryhmän eteen kadulla kulkiessaan. Sattumalla on kertomuksissa suuri merkitys ihmisen elämän ja kuoleman kannalta.
Riitti pelkkä sana, täysin viaton lausahdus joka kuulosti santarmien korvissa haasteelta. Silloin kulkulupa lakkasi olemasta. Hetkeä myöhemmin lakkasi olemasta sen haltijakin.
Yksi kirjan kantava teema on ihmisten selviytyminen totalitaarissa järjestelmissä. Kun puolalaiset pääsivät hitleriläisistä eroon, tulivat stalinistit tilalle. Puolalainen erikoisuus oli myös maassa 1970-1980 -luvuilla harjoitettu voimakas antisemitismi. Ne juutalaiset, jotka selvisivät fasistien kynsistä, joutuivat myöhemmin kommunistien vainoamiksi.
Kirjassa kuvataan hyvin erilaisten puolalaisten vaiheita: kauppiaita, koululaisia, räätäleitä, juristeja, lääkäreitä, ilotyttöjä, juutalaisia, saksalaisia ja nunnia. Puolalaisista on saanut sellaisen kuvan, että he enemmän tai vähemmän salaa iloitsivat juutalaisten kurjasta kohtalosta. Tässä kirjassa on pääasiassa puolalaisia, jotka keskittyvät toisten auttamiseen oman henkensäkin uhalla. Kirjailija tuo lukijan eteen sivistyneet puolalaiset, jotka syvästi ymmärtävät oman maansa historian traagisuuden.
Mielenkiintoinen hahmo on esim. räätäli Kujawski, joka lunastaa juutalaisen esimiehensä yrityksen tämän jouduttua ghettoon. Räätäli harrastaa taiteen keräämistä ja myymistä, menestyvä räätälintoimi on hänelle vain toissijaista puuhaa.
Hänestä oli mieluisaa elää taide-esineiden keskellä. Raha taas lisäsi hänen itsevarmuuttaan. Liikkuessaan kulttuuripiireissä hän tunsi olevansa tervetullut vieras, ojensivathan hienot rouvat kätensä hänen suudeltavakseen...Silti hän tiesi ettei hänen ollut syytä rehvastella, olihan hän kaikesta huolimatta räätäli ja nuo toiset kuuluivat kansan eliittiin, olivat sivistyneitä, lukeneita, vapaita, ylpeitä, kohteliaita, ennen muuta hyvin hienovaraisia, viisaita, kauniita jopa ankeassa köyhyydessään, myydessään viimeisenkin koriste-esineensä...
Erityinen ansio on teoksessa se, että kaikki etnisiä ryhmiä, jotka Puolan historiaan ovat vaikuttaneet, käsitelleen rikkaasti ja monipuolisesti. Saksalainen on ennen kaikkea luterilainen tahtoihminen, joka jättää jälkeensä joko hävitystä tai järjestystä. Esimerkiksi yksi kirjan saksalaisista pelastaa Gestapon kynsiin joutuneen juutalaisnaisen. Juutalainen voi olla pienen juutalaisyhteisön hapankaalille ja sillille haiseva köyhimys tai varsovalainen huippututkija. Vain moskoviitit jäävät vähemmälle kiitokselle, koska puolalaisille Venäjän herruus on merkinnyt Siperiaa tai muun sorttista orjuutusta. Tekijä tuo myös hyvin esille puolalaisen elämänmuodon heikkoudet ja vahvuudet.
Kirja on täynnä kirjallisuus- ja historiaviitteitä, jotka avautuvat tietenkin kaikkein parhaiten puolalaisille lukijoille, mutta voivat johtaa kuitenkin muutkin tutkimusmatkalle maan rikkaaseen kulttuurielämään. Kirjan tapahtumat päättyvät Puolan antisemitismiaaltoon 1970-luvulla, jota yksi päähenkilöistä pakenee Pariisiin. Tuosta onnettomasta vaiheesta Puolan historiasta on Kazimierz Barndys kirjoittanut mielenkiintoisen päiväkirjan (Warschauer Tagebuch. Die Monate davor. 1978-1981).
Kirja oli vangitseva: luin sen parilla istumalla. Gustav Klimtin hieno maalaus "Dame mit Federboa" kuvastaa myös oivasti yhtä kirjan päähenkilöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti