Emil Nervander: Kesämatkoja Suomessa. Ahvenanmaalla ja Turun seudulla

Caloniuksen hauta Kaarinan kirkkomaalta

Kesäkuussa vuonna 1871 lähti Helsingistä liikkeelle yhdeksänhenkinen seurue tutkimaan Suomen muinaismuistoyhdistyksen toimeksiannosta Länsi-Suomen ja Ahvenanmaan taidehistoriallisesti merkittäviä kirkkoja. Ryhmän tunnetuimmat jäsenet olivat Eliel Aspelin ja Albert Edelfelt. Matkakuvauksen kirjoitti Emil Fredrik Nervander. Retki aloitettiin Taalintehtaalta, mistä se eteni Turkuun, Turun saaristoon, Ahvenanmaalle, takaisin Turkuun ja sieltä Naantaliin, Taivassaloon, Nousiaisiin ja Maskuun. Matkaan kului kaikkiaan kaksi ja puoli kuukautta. 

Usko siihen, että me edelleenkin olemme sivistyskansa, vahvistuu lukiessa SKS:n painamia teoksia. Nervanderin kirjan albumimainen painoasu ja kaunis painopaperi houkuttelevat jo ottamaan kirjan käteen. Hieno kuvitus ja Markus Hiekkasen ja Leena Valkeapään viitetekstit tekevät kirjasta myös tieteellisesti validin teoksen. Tavalliselle lukijalle viiteapparaatti avaa mahdollisuuden seurata kulloisenkin taideteoksen tai rakennuksen myöhempiä vaiheita. Järkyttävää on huomata, kuinka paljon kaunista ja merkittävää tuli, vesi ja välinpitämättömyys ovat Suomen menneistä taideaarteista tuhonneet. 

Tämä ensimmäinen kartoitusmatka avasi silmät meidän kirkollisen taideperintömme rikkaudelle, ja sittemmin niitä järjestettiin kaikkiaan kahdeksan vuoteen 1902 mennessä. Nervander on rakentanut teoksen kirjeiden muotoon. Kerronta on sujuvaa ja paikoitellen hauskaakin. Päähuomio on kuitenkin kulloisenkin työkohteen kuvaamisessa. Retkikunta piirsi ja kuvaili kunkin kirkon taideteoksia, sekä näkyvillä olleita että varastoissa säilytettyjä. Tavoitteena oli näyttelyn järjestäminen näistä piirustuksista, mikä osin toteutuikin Turussa. 

Nervander on oikea runopoika kuvaillessaan varsinaissuomalaista luontoa:

Kun vaeltaa korkean kallion laella, avautuu katseelle mitä ihastuttavin hymyilevien saarten, kimaltelevien selkien sekä rauhallisten lahtien ja salmien näköala. Kauniit männyt ja kuuset peittävät kalliota, alempana näkyy vaaleanvihreitä, tuuheita latvojaan levittäviä koivuja ja lehmuksia ja rannalla heijastuvat lepät ulapan veteen. Se on eteläsuomalainen jäljennös Ferdinand von Wrightin meille suomalaisille rakkaaksi tulleesta maalauksesta "Näköala Haminanlahdelta". 

Paikallisia ihmisiä tavataan monella tavalla: kyydittäjiä ja majoittajia tarvittiin jatkuvasti. Yleensä liikutaan ruotsinkielisellä alueella, mutta jouduttuaan Turun pohjoispuolella tekemisiin suomenkielisten kanssa, iskee muutamiin ryhmän jäseniin ylimielisyys ja he naureskelevat maarahvaalle ja tekevät sopimattomia kepposia.

Ahvenanmaalaisia retkeläiset ylistelevät: kodit ovat siistejä, käytös on luontevaa ja arvokasta ja majoittajat eivät kisko kohtuuttomia summia palveluksistaan. Maarianhamina on "soma kaupunki", jonka monet rakennukset ovat kauniimpia ja siistimpiä kuin Helsingissä konsanaan. Kaupungista suunniteltiin myös kansainvälistä kylpyläkaupunkia. 

Kirkkokuvausten lisäksi kirjassa on elävä kuvaus talonpoikaishäistä Dalkarbyssä. Erikoisinta noissa häissä oli se, että pappi luki kovaan ääneen, kuka ja miten paljon oli lahjoittanut morsiusparille rahaa. Paikalliset papit eivät kuulemma oikein pitäneet tästä tavasta, mutta alistuivat kansan vaatimuksiin. Häissä retkeläiset tutustuivat myös Ahvenanmaan neitoihin, jotka olivat "melko sieviä ja sukkelasanaisia". 

Kirjan tekijät kiertävät kaikki Ahvenanmaan kirkot ja lisäksi Ahvenanmeren saarien kirkot. Kaikista valmistetaan piirustuksia ja kuvauksia. Välillä päivitellään, kun keskiaikaisia messukasukoita käytetään rätteinä ja muukin kirkkojen vanha irtaimisto on hunningolla. 

Lopuksi palataan Turkuun, jossa vietetään aikaa muutama päivä, ja sieltä matka jatkuu vielä Naantaliin, Nousiaisiin, Askaisiin ja Taivassaloon. Kuvaus Turun kaupungista on liikuttava, samoin Naantali näyttäytyy lukijalle pittoreskina kylpyläkaupunkina, jossa kaikki keskittyvät vain iloittelemaan. 

Kirjoittajaa elähdyttää isänmaallisuus ja toivo, että myös nämä tutkitut kirkolliset aarteet olisivat rakentamassa Suomea kulttuurivaltiona. Ahvenanmaata pidetään myös elimellisenä osana Suomea. Papistosta ja pappiloista tekijä antaa myös myönteisen kuvan. Olipa seutu kuinka karua tahansa, pääsivät retkeläiset pappiloissa aina kulttuurin ja punssin ääreen. Kirja on siis kaikin puolin mukavaa luettavaa menneestä Suomesta ja sen tavoista.