Thaïs

Joulun aluspäivien iloihin kuului Jules Massenet´n Thaïs Kansallisoopperassa. Massenet on säveltänyt 25 oopperaa, joista useat tapahtuvat jossain itäisillä mailla ja joissa uskonto ja erotiikka kietoutuvat eri tavoilla toisiinsa. Henry Bacon kertoo mainiossa Oopperan historiassaan, että "vahvimmillaan hän oli tyydyttämättömäksi tuomitun eroottisen pakkomielteen kuvaajana." Massenet´n suuri esikuva on ollut Richard Wagner, mikä ilmenee enharmonisissa modulaatioissa ja diskreeteissä kromaattisissa sävelkuluissa (Bacon). Massenet on köyhän miehen Wagner. 

En ole kuullut aikaisemmin yhtään Massenet´n oopperaa, ja Thaïksesta oli tuttua vain Meditation. Illan esityksessä orkesteria johti Patrick Fourmillier, Thaïksen osan lauloi Veronika Dzhioeva ja Athanaëlina oli Tommi Hakala. Oopperan libretto on tehty Anatole Francen romaanin mukaan. Sali oli täynnä ja ilmassa oli oopperajuhlan tuntua. Jos säveltäjä kiinnostaa enemmän, kannattaa katsoa Veijon Massenet-blogia:veijomassenet.blogspot.fi. 

Oopperan juoni on lyhykäisyydessään seuraava. Munkki Athanaël on nähnyt kauniin Thaïs-kurtisaanin Aleksandriassa. Hän tapaa naisen vanhan ystävänsä Niciaan luona ja alkaa käännyttää Thaïsta uskoon lupaamalla hänelle ikuista rakkautta ja ikuista elämää. Thaïs tarkastelee illemmalla peilin ääressä katoavaa kauneuttaan ja vakuuttuu yön yli nukuttuaan uudesta uskon antamasta elämästä. 

Dis-moi que je suis belle 
Et que je serai belle éternellement!
Que rien ne flétrira les roses de mes lèvres, 
Que rien ne ternira l'or pur de mes cheveux!
Dis-le moi! Dis-le moi! 
Ah! Tais-toi, voix impitoyable, 
Voix que me dis: Thaïs, tu vieilliras!
Un jour, ainsi, Thaïs ne serait plus Thaïs! 
Non! Non! je n'y puis croire, 
Toi Vénus,
Réponds-moi de ma beauté!
Vénus réponds-moi de son éternité! 
Vénus, invisible et présente! 
Vénus, enchantement de l'ombre!
Vénus! Réponds-moi! 

Seuraavana aamuna hän päättää tuhota omaisuutensa ja lähteä askeetiksi. Athanaël vie hänet luostariin, muttei voi enää unohtaa häntä. Heidän tiensä eroavat. Näyssä Athanaël näkee Thaïksen kuolinvuoteella ja rientää tämän luo. Munkki sanoo rakastavansa ja himoitsevansa naista, eikä usko enää mihinkään taivaalliseen rakkauteen vaan ainoastaan lihalliseen. 

Ooppera on ollut erityisen suosittu Italiassa ja Ranskassa. Ranskassa sitä esitettiin yhtäjaksoisesti vuodesta 1898 vuoteen 1956. Liekö syynä latinalaisen kulttuurin viehtymys La Maman et le Putain -tematiikkaan. Suomessa ooppera on esitetty edellisen kerran vuonna 1934, jolloin Thaïksen osan lauloi sopraano Helmi Liukkonen. Rooli pilasi laulajatteren äänen ja hänen uransa oli lopussa. 

Oopperailta on laulullisesti antoisa ja yleisö lämpeni esityksen myötä. Dzhioevan ääni oli välillä kova, mutta hän sopi muuten erinomaisesti Thaïksen rooliin, Hakalan Athanaël oli ehkä illan parasta antia, Pohjosen Niciaskin oli nautittavaa kuultavaa. Hilpeitä hetkiä tarjosivat Crobylen ja Myrtalen duetot.Väistämättä tuli mieleen myös Mestarilaulajien Beckmesserin ja Thaïksen kenobiittimunkkien yhtäläisyys: muutosvastarinta. Munkit esitettiin myös ilotalon asiakkaina. 

Mikä oli pointti? Ooppera käsittelee ikävää, puutetta ja kaipausta. Thaïs ei ollut tyytyväinen pehmeitten divaanien ja sulhaslaumojen keskellä, Athanaël ei saanut tyydytystä askeettisesta elämästä, vaan hänellä oli ruumiin ikävä. Ehkä Thaïs veti näissä elämän arpajaisissa pidemmän korren. Aiheet olivat siis ikuisia ja inhimillisiä. Uskonnon ja erotiikan suhde on varsin merkittävä topos, ja oopperassaan Massenet käsittelee sitä erinomaisen hienosti.    

Esitys oli ulkoisesti loistava: elämän teatteri, jossa kaikki etsivät itselleen jotain puuttuvaa, pyöri katsojien silmien edessä. Erityisen näyttävä oli Thaïksen kultaa ja purppuraa hohtava buduaari. Oopperan loppukohtaus tapahtui autiomaassa, missä hiekkadyynit muodostivat naisen rinnat.

Nenäliinapakettia ei kuitenkaan tarvinnut avata, kuten käy yleensä Wagner-iltojen jälkeen - niin syvälle psyyken syövereihin Massenet ei yltänyt.