Henki liikkuu Savossa

Savon hengellisessä kesässä tapahtuu kaikenlaista, mitä ei rintamailla tapaakaan, kuten rautalampilaisten kansanrunoilijoiden hengellisten runojen ilta tai kansanlaulukirkko. 

Rautalampi on mm. siitä merkittävä pitäjä, että se on synnyttänyt 1700-1800 -luvuilla useita merkittäviä kansanrunoilijoita. Heistä tunnetuin lienee Paavo Korhonen eli Vihtapaavo. Hänen tyttärensä Anna Reetta Korhonen oli myös runoilija. Toinen merkittävä runoilijasuku on Lyytiset. Rautalammin kirkkomaalla voi käydä katsomassa näiden kansanmiesten ja -naisten hautoja, ja kesäisin järjestetään myös opastettuja kierroksia näillä muistomerkeillä. 

Rautalammin kaunista kirkkomaata

Pari viikkoa sitten järjestettiin Rautalammin kirkossa tilaisuus, jossa lausuttiin rautalampilaisten kansanrunoilijoiden hengellisiä runoja. Lausujat olivat harrastajia, mutta se oli pikemminkin illan vahvuus: jokainen lausui runoja ihan omalla tavallaan ja jotkut lausujista olivat parempia kuin Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman ammattilaiset. Kuulijoiden ja lausujien keski-ikä lähenteli kahdeksaakymmentä. Oman lisänsä iltaa toivat virret, jotka veisattiin vuoden 1701 virsikirjan mukaan. Oli sääli, että väkeä oli vähänlaisesti koska ilta oli hieno ja arvokas.

Kansanrunoilijoiden teologinen maailma oli saanut innoituksensa Vanhasta testamentista, mutta armon sanaa kuultiin myös runoissa. Iltaa rikasti myös se, että seurakunnan kirkkoherra toi raamatullisia ja teologisia näkökulmia runoihin. Hengelliset kokemukset olivat avanneet näille kansanrunoilijoille runouden maailman. 

Tässä pari runoa Pentti Lyytiseltä: 

Ruumisvirsi

Se laki tässä täytettiin,

Kuin Paradiisissa päätettiin

Aadamill’ esiisällen,

Eevallen iso äidillen.

Jos otat kieltyn omenan,

Niin sinun pitää kuoleman

Se on myös tullut todeksi,

Aadamin lasten osaksi.

Lesket kastelee leipänsä,

Murheen kyyneleill’ murunsa,

Orvot myös saavat osansa,

Karvaasta surun kalkista.

Ne kuin kyyneleill’ kylvävät,

Ilolla niistä niittävät,

Toisella puolen haudassa,

Iloisessa isänmaassa.

Yks’ matkamies on jättänyt,

Päivänsä kaikki päättänyt,

Murheelliset muutokset,

Toisille tuottaa puutokset.

Lapsen virsi

Minä laulan lapsen virttä,

Linnun virttä liekuttelen.

Lintu tuopi liinapaian,

Peipponen pellavaspaian,

Hanhi tuopi hyvän hameenkin,

Leivonen hyvän leningin,

Pulmunen puhtahan paian,

Papukaija kaunistukset,

Riikinkukko rintaristin,

Kullankarvaiset kuputkin,

Mehtikana tuopi miekkojakin,

Tikka tikatun takinkin.

Mettinen se messuaapi,

Lintuset ne lauleleepi,

Pääsky parvesta parahin

Viisahasti vingertääpi

Unen virttä viimeiseksi.

Minä laulan lapselleni,

Lapsi laulaapi itsekin,

Unen virttä virkkeleepi.

Makaappas nyt pieni Maija,

Makaa makeita unia

Herran helmassa hyvässä,

Makeassa manalassa!

Ja kun lasketaan levolle

Tämän maailman majoista,

Tule sitten Tuonelahan

Lasten kanssa laulamahan,

Siellä on makea manna,

Siellä on ilo ihana,

Siellä on koria kirkko,

Siellä lehteri leviä,

Siellä veisaa pyhät veljet,

Siellä siunatut sisaret,

Siell’ on semmoinen elämä,

Jott’ ei täällä tietää saaha,

Sit’ ei voi sanoa suulla,

Eikä käellä kirjoitella.

Josko Maija sinne mennet,

Josko ennen ennättänet,

Kutsu sinne kummiasi,

Isääsi ja äitiäsi.

Rukoileppas Ruhtinasta,

Vanhurskasta Valtiasta

Armoalttarin e’essä,

Palmut paistavat käessä.

Siellä sitten lauletahan,

Voitonvirttä veisatahan

Isämme istuimen eessä,

Isoisissa Isän häissä.

Siellä on avara aitta,

Leviämpi leipähuone,

Siellä on lihava laiun,

Hengellinen herkkupöytä.

Jospa sinne tultaisiinkin,

Onnelliset oltaisiinkin,

Siinä suuressa salissa

Patriarkkojen parissa.

Rautalammin kirkko ja kirkkomaa ovat valtakunnallisesti merkittäviä nähtävyyksiä

Vesannon kirkossa järjestettiin 16.7. kansanlaulukirkko. Laulut olivat Anna-Mari Kaskisen sanoittamat ja Kaija Eerolan sovittamat. Kansanlaukirkkoja on järjestetty jo vuodesta 2005. Jumalanpalveluksen musiikista huolehti Kalevan kaiku kansanmusiikin henkeen. Synnintunnustus Tuonne taakse metsämaan tahtiin tai uskontunnustus Arvon mekin ansaitsemme sävelmällä ei ajatuksena tunnu ihan kotoisalta, mutta paikan päällä koettuna kaikki oli ihan aitoa ja liikuttavaa. Ehkä eniten kosketti tämä erilaisten kulttuurien kaanonlaulu: kansanlaulujen maailmankuvan sekoittuminen hengelliseen sanomaan. 

Jos illasta jotain poikkipuolista sanoisi, ei pastori ollut valmistautunut hienoon tilaisuuteen sen arvon mukaisesti. Hän jätti käyttämättä tilaisuuden yhdistää näitä kahta maailmaa keskenään. Lauluja olisi voinut jotenkin lyhyesti esitellä ja nostaa sieltä eväitä kuulijoille: näin ei kuitenkaan käynyt. Tilaisuutta ei oltu myöskään kunnolla mainostettu, mikä on sääli. Kirkko päättyi mukavasti kirkkokahveihin. 

Sitten tulee kesän arkkitehtuurikokemus, Juha Leiviskän ja Pekka Kivisalon suunnittelema Männistön kirkko Kuopiossa. Leiviskän mukaan tämä kirkko on instrumentti, jota valo soittelee. Kuopioon kannattaa matkustaa jo tämän kirkon tähden. Suljettujen ja avointen tilojen vaihtelu, valon leikki, pyhän tuntu, mikä kirkkosalissa leijuu on vaikuttavaa. Kirkon ulkoinen muoto on saanut innoitusta italialaisista vuorikaupungeista. Leiviskän kädenjäljen tuntee heti. Arkkitehtuuristaan hän on kertonut seuraavaa:  »Minulle arkkitehtuuri ja musiikki ovat toisiaan lähinnä olevat taiteenlajit. Ne ovat sama asia eri kielillä sanottuna. Kummassakin pyritään luomaan ihmisen mittaista, ihmisen koettavissa olevaa tilaa ... tähän äärettömään, käsityskykymme ylittävään maailmankaikkeuteen. Kummassakin taiteenlajissa on aikaulottuvuus keskeinen ominaisuus. Arkkitehtuuri on, kun on kysymys tilaprosesseista ja tilojen järjestäytymisestä suhteessa toisiinsa, koettavissa parhaiten nimenomaan liikkumalla, elämällä tiloissa. Samoin musiikki on elämistä säveltilassa."

Kirkkosalin metafysiikkaa

Männistön kirkon hienoa massoittelua