Jean Kwok: Käännöksiä

Luin männäpäivänä Hesarin toimittajan vuodatuksen, jossa ylisteltiin fazereita ja bernereitä mamuina, jotka ovat rikastuttaneet Suomea toimillaan. Jutun pointti (nykysuomea!) oli siinä, että lisää vaan maahanmuuttajia maahan, niin hyvin pyyhkii. Ehkä Pietarissa oppinsa saaneella, Keski-Euroopasta kotoisin olleella Fazerilla ja Afrikansarven lukutaidottomalla pakolaisella on kuitenkin jokin laadullinen ero. Esimerkiksi Kanada ottaa vastaan vain sellaisia maahanmuuttajia, joilla on ammattitaito, jotka osaavat englantia tai ranskaa ja joilla on tietty varallisuus. Tämä tematiikka kuuluu kuitenkin sarjaan Pyhiä lehmiä, joihin emme koske, joten ei siitä enempää.

Jean Kwokin Käännöksiä (Bazar, Juva 2011) on mielenkiintoinen kehitystarina ummikosta kiinalaistytöstä Kimberly Changista, joka lahjakkuudellaan ja yritteliäisyydellään raivaa itselleen paikan amerikkalaisessa unelmassa. Lopulta hän työskentelee sydänkirurgina. 

Kimberly pääsee äitinsä kanssa emigroitumaan Hong Kongista New Yorkiin tätinsä Paulan avulla, jolla on Chinatownissa tekstiilitehdas. Täti riistää surutta kumpaakin orjatyöllä tehtaassaan, ja äiti sekä tytär joutuvat asumaan tädin omistamassa kammottavassa torakkaluolassa Brooklynissä. Täti kuppaa vielä kumpaakin vaatiessaan rahaa muuton järjestämisestä ja työpaikasta. Äiti ja tytär maksavat velkaa uskollisesti. Heidän rahayksikkönsäkään ei ole dollari, vaan se, kuinka monta hametta he saavat tehtaassa viimeistellyksi. Kirjassa kuvataan hienosti kaksi amerikkalaista todellisuutta: varakkaiden valkoisten ja orjatyöllä elävien siirtolaisten maailmat. 

Kimberly on kuitenkin huomattavan lahjakas ja hän etenee stipendin avulla tavallisesta koulusta hienoon yksityiskouluun ja lopulta Yalen yliopistoon lääketiedettä lukemaan. Kertomukseen on kudottu myös liikuttava rakkaustarina, mutten ryhdy sitä tässä avaamaan, ettei kirjan viehätys katoa jos tartut teokseen. 

Kwokin kerronta on sujuvaa ja pitää sisällään aitoja dickensiläisiä ulottuvuuksia (Changien koti, orjatyö Chinatownissa, Paula-tädin demonisuus). Kirjassa on myös kauniita kuvauksia rakkaudesta ja ystävyydestä. Hyvä on hyvää ja paha on pahaa - ei mitään dostojevskimäistä vellomista hyvän ja pahan välimaastossa. Amerikkalaiset kuvataan myönteisinä ja New York kauniina, houkuttelevana kaupunkina. Kimberlyn tärkein tavoite oli sopeutua, selvitä ja voittaa. Tämä vaati itsekuria ja lahjakuutta, joita hänellä oli runsain mitoin. Tämä on siis todellinen herstory.

Länsimaiselle lukijalle oli mielenkiintoista kiinalainen puhetapa: koskaan ei sanota mitään suoraan ja pyritään aina olemaan kohtelias toiselle. Hankalatkin asiat esitetään kukkaiskielellä ja vertauksin. Kimberlylle oli erityisen tärkeää, että hänen kiinansa oli huoliteltua. Kirjassa hän mainitsee usein, kuinka jokin henkilö puhui kiinaa ja millä murteella. Toisaalta kiinalaiset riistävät toisiaan suruttomasti ja viis veisaavat työturvallisuudesta tai kunnon palkasta. Heidän moraalikoodinsa on toinen kuin meidän. Tämäkin seikka olisi tällä hetkellä syvemmän pohdinnan kohde: me ihmiset emme jaa samoja arvoja, vaikka kuinka väitetään toisin.

Jos maahanmuuttajat olisivat tällaisia kimberlyjä, niin tervetuloa tänne! Tosin aasialaiset taitavat muutenkin olla toimeliaita, eikä heillä ole makailun ja viipyilyn kulttuuria. Kwonin kirja lienee osittain omaelämäkerrallinen. Teos on nopealukuinen, koska kieli ei ole monikerroksista. Tärkeintä on itse kertomus. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.