Päiväsen läikkä valaisee punikkeja
"Mihin mihin verratahan ilo lapsien" lauletaan Kreeta Haapasalon joululaulussa. Samaa harrasta iloa kokee sienestäjä löydettyään kesän ensimmäiset sienet. Tänä vuonna ne olivat pinkeitä punikkitatteja. Tatit kasvoivat siellä, missä niiden pitkin kasvaa: mäntykankaalla tienpielessä, puolukanvarpujen keskellä. Sienet olivat juuri puhjenneita ja napsahtavaisia. Niiden tuoksu oli mieto ja hieno. Lakkien kastanjanruskea kuulsi kauniisti varpujen ja jäkälän keskeltä: tämä kaikki on puhdasta iloa silmille ja ihmismielelle. Luontoa (=Luojaa) parempaa koloristia ei ole olemassa.
Punikkitatteja on neljää eri lajia riippuen siitä, minkä kanssa ne viettävät symbioottista elämää. Mahdollisia kavereita ovat koivu, mänty, haapa ja tammi. Viimeinen sortti kasvaa vain tammilehdoissa, eli lienee lähinnä Ahvenanmaan ja Ruissalon sieni. Mauri Korhonen muotoilee tämän puun ja sienen välisen suhteen kauniisti: "Mykorritsasuhde sienen ja puun välillä on kiinteä ja pysyvä." Tätä suhdetta toivoisin kaikkiin muihinkin suhteisiin.
Myöhemmin kesällä tähän maisemaan nousevat salaperäisen oloiset, kalvakat mäntykukat, jotka häilyvät kasvin, sienen ja eläimen välimailla, sitten tulevat kehnäsienet ja haperot, myöhään syksyllä suppilovahverot ja aivan viimeisinä sienimaailman aateliset - viiruvalmuskat. Pieni maapala tuottaa värien ja makujen runsaan kirjon ja lisäksi paljon muuta iloa metsässä samoavalle. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tästä pitää.
Punikkitatti mustuu ruokaa laitettaessa häjyn näköiseksi, mutta sienen maku on huippuluokkaa. Näin uusien perunoiden aikana voit tehdä seuraavanlaista herkkua edellisen päivän ylimääräisistä keitetyistä perunoista: lohko perunat, silppua uutta sipulia ja sienet. Laita pannuun tanakasti voita ja paista ainekset hiljalleen kypsäksi. Lisää loraus kermaa, pippuria, suolaa ja hieman etikkaa tai balsamietikkaa. Paista vielä hieman kokoon. Jos haluat hienostella, tujauta joukkoon hieman Noilly Pratia, mikä sivumennen sanoen jalostaa ruokaa kuin ruokaa. Tätä tuuvinkia voi sitten latoa ruisleivän päälle tai nauttia savustetun lohen ja salaatin kanssa. Olut sopii tähän juomaksi, mutta itse pidän enemmän kuohuviinistä.
Muutama vuosikymmen sitten eräässä baarissa pohjoisen mies suositteli tulevalle, nykyiselle vaimolleni ja minulle kehnäsieniä. Oikeastaan en itse pidä lainkaan sienistä, ehkäpä siksi, että vaimoni ja minun mykorritsasuhteessa edustan itse kaiketi sientä, päätellen erilaisten nesteitten tärkeydestä sisäiselle hyvinvoinnilleni. Anoppini valmisti aikoinaan aina joulupöytään hernemuhennosta, jota minun aloitteestani alettiin perhepiirissä nimittää tuuvingiksi.
VastaaPoistaKyllä kehnäsieneen kannattaa tutustua: sen maku on mieto eikä niin "sienimäinen" kuin vaikkapa rouskujen. Itse olen aina syönyt sieniä, koska ne vaan ovat niin hyviä ja niitä on mukava metsästää.
VastaaPoista