J. -K. Huysmans: Vastahankaan

Rokokootuolin verhoilu vie suoraan Huysmansin maailmoihin

Huysmansiin tutustuin luettuani Michel Houellebeqin profeetallisen romaanin Alistuminen. Romaanin päähenkilö pakenee samaan luostariin, minne Huysmans itse vetäytyi yli sata vuotta sitten etsiessään pysyviä arvoja elämäänsä. Alistumisessa on samoja piirteitä kuin Vastahangassa, jälkimmäinen on tosin monin verroin sofistikoidumpi teos. Huysmansin teoksessa on paljon samaa kuin  Alastalon salissa tai Kadonnutta aikaa etsimässä: se on tavattoman tiiviisti kirjoitettu ja vaatii lukijaltaan viitseliäisyyttä, jotta ymmärtäisi, mitä kirjoittaja on halunnut sanoa. Toisaalta, jos lukija edes ylimalkaisesti näkee vaivan perehtyä teoksen runsaisiin viitteisiin ja esimerkkeihin, saa hän erinomaisen rikkaan lukukokemuksen. 

Itse käytin joulunpyhät Vastahangan lukemiseen. Suomeksi romaanin on kääntänyt Antti Nylén, ja teos on varustettu varsin perusteellisella apparaatilla ja kääntäjän kolmikymmensivuisella esseellä. Kirjan lukeminen oli aito lukuelämys. Nyléniä voi myös ylistää hienosta käännöksestä. Tämän kirja on aito kulttuuriteko Suomen sivistyselämälle.

Kirjassa ei tapahdu kovinkaan paljon: pariisilainen dandy des Esseintes on turhautunut kaikkiin aisti-iloihin ja hän pakenee lääkärinsä suosituksesta kaupungista maaseudulle, missä hän viettää aikaansa eksentristen harrastustensa parissa ja rakentaa taloonsa erilaisia mikrokosmoksia. Romaanissa hän vain kerran lähtee kävelylle maaseudulle ja kerran hän poikkeaa Pariisiin suunnitellessaan matkaa Lontooseen, josta ei kuitenkaan tule mitään, vaan hän palaa kiireesti kotiin. Muuten des Esseintes viettää aikaansa talonsa seinien sisällä palvelijoidensa kanssa. Kirjan lopussa hän palaa takaisin Pariisiin. Ihmissuhteita kirjassa ei juuri kuvata, tai jos kuvataan, ovat ne epämiellyttäviä ja outoja. Kerronnan keskiössä on hengenelämän eri ilmiöt, joista des Esseintes yrittää saada elämäänsä sisältöä ja joita hän kertomuksessa käsittelee pikkutarkasti. Päähenkilön esikuvana on ollut kuuluisa dandy Robert de Montesquiou-Fenzensacia, jota myös Marcel Proust käytti pääteoksessaan paroni Charlysiä kuvatessaan. 

Luku luvulta des Esseintes erittelee suhdettaan esim. väreihin, jalokiviin, ruokiin, alkoholiin, naisiin, filosofiaan, taiteeseen, matkustamiseen... Esimerkiksi hän innostuu harvinaisista kukista, mutta haluaa teettää niistä kopiot kuolleista aineista eikä nauttia luonnollisten kukkien kauneudesta. Alkoholinautintoja hän kokeilee eräänlaisten viinaurkujen muodossa: erilaisia sävelmiä soittamalla valuu hänen suuhunsa letkuja pitkin mitä ihmeellisimpiä viinejä ja liköörejä, luoden siten muuttuvia tunnelmia ja mielikuvia. Mitä mielikuvituksellisemmat eksessit seuraavat toistaan, mutta mikään näistä puuhista ei tunnu antavan sankarille mitään pysyvämpää tyydytystä, olipa sitten kyseessä karkeat aistilliset ilot tai taiteen ja kirjallisuuden tarjoamat sublimoidut herkut. Kaikesta, ylevästäkin, löytyy vastenmielistä tai puolivillaista. Toisaalta taiteen, uskonnon ja kirjallisuuden ilmiöitä analysoidaan mitä tarkimmin, ja tämä lienee koko kirjan parasta antia. Tekijän huima oppineisuus tarjoaa lukijan hengelle monenlaista matkaa ja ajattelemisen aihetta. Antiikin ajattelijoista, kirkkoisistä ja Bachista des Esseintes löytää pysyviä arvoja, joita hän ei ivaa eikä arvostele. Tässä pieni näyte Huysmansin tyylistä:

Jotkin Schubertin sellosävellykset olivat todella saaneet hänet haukkomaan henkeään ja nostaneet hysterian kuristavan palan hänen kurkkuunsa. Mutta ennen kaikkea Schubertin liedit olivat kohottaneet hänen mieltään, saaneet hänet irtautumaan itsestään - ja aiheuttaneet siten tyhjiin rauenneen olon kuin hermostollisen fluidumin erkaneminen, mystinen sielullinen mässäily. 

Kirjaa lukiessa tuli vähän samanlainen ähky kuin Alastalon salin äärellä: aineksia on loputtomiin, eikä aina tiedä, mihin tarttuisi. Kirja on myös hauska. Esim. des Esseintes halusi matkustaa Lontooseen katsomaan taidenäyttelyitä, ja hän aloittaa matkan valmistelut hankkimalla monia oppaita, esitelmöimällä lukijalle englantilaisista taiteilijoista yms. Matkapakaasien kanssa hän lähtee asemalle, mutta haluaa ennen junan lähtöä mennä ravintolaan, missä on paljon englantilaisia turisteja. Hän tilaa englantilaistyyppistä ruokaa, juo portviiniä ja katselee kriittisesti punakoita, kapeanaamaisia ja pitkänenäisiä englantilaistyyppejä: illaksi hän kuitenkin palaa kotiinsa, koska ei uskalla eikä jaksa lähteä oikeaan Englantiin. Korvike kelpasi aidon sijasta. Des Esseintes muotoilee tämän asenteen seuraavasti:

Asian ydin on siinä, että pitää tunteensa kurissa ja keskittää henkensä yhteen pisteeseen, uppoutuu omiin ajatuksiinsa niin täydellisesti, että onnistuu synnyttämään hallusinaation tietoisesti ja korvaamaan varsinaisen todellisuuden omalla haavetodellisuudellaan. 

Ajattelin aluksi kirjoittaa kustakin kirjan luvusta erikseen, mutta ehkä siitä olisi ollut kiinnostunut vain minä. Vastahankaan on teos, joka vaatii useita lukukertoja, ja se avautuu lukijalleen kerta kerralta aina syvempänä. Ehdottoman hieno kirja, yksi suurista romaaneista. Kaada kauneimpaan lasiisi parasta portviiniä, vetäydy herkimpään mikrokosmokseesi, kuuntele Satien Je Te Veux  ja heittäydy des Esseintesin maailmaan...