Ernest Renan

Eino Kaila: Ernest Renan (1917)

"Hänen ajatteluunsa on koottu heleimmän henkisen hienostuksen mesi"

Saimaan Antikvariaatin hyllyiltä sattui käteeni Eino Kailan kirjoittama Ernest Renanin lyhyt elämänkerta vuodelta 1917. Sarjan muita merkkimiehiä ovat mm. Dante, Tietgen, Tizian ja Sienkiewicz. Nykyään näyttäisi merkkimiessarja toisenlaiselta. Kukapa on Ernest Renanista mitään kuullut - ehkä korkeintaan teologit tai valistuneet filosofit hänet tuntevat. Vanhassa maailmassa hän oli kuitenkin huomattava ajattelija.

Kailan mukaan Renan on "yksi ranskalaisen esprit´n viimeisistä ihastuttavista puhkeennoista". Renan kasvoi vaatimattomissa ja arkaaisissa olosuhteissa Bretagnessa. Hän vaikuttui lapsena kertomuksista Ys´n mereen vajonneesta kaupungista. Kerrottiin, että kalastajat kuulivat tyynellä säällä meren pohjasta kirkonkellojen soittoa. Renan sanoi, että "Minusta tuntuu toisinaan, kuin olisi minulla sydämessäni tuollainen Ys´n kaupunki, joka vielä soittaa itsepintaisesti kellojaan kutsuakseen pyhiin toimituksiin." Uponnut Ys on innottanut myös Claude Debussy´tä luomaan teoksen La cathédral engloutie:

Mereen vajonnut Ys

Renan sai kotiseudullaan ja Pariisissa hyvän katolisen sivistyksen. Opettajiaan hän kuvaa näin: "Nämä papit, täynnä vakavuutta ja ihanteellisuutta, pitivät henkisiä harrastuksia ainoana mahdollisena elämänsisältönä ihmiselle, jolla on itsekunnioitusta." Renan aikoi valmistua papiksi, mutta Goethen, Fichten ja Hegelin lukeminen teki hänestä protestantin. Nämä ajattelijat tekivät hänestä saksalaisen kulttuurin ihailijan. Renanin mukaan näiden ajattelijoiden ihanteellisuus ja uskonnollisuus ilman dogmeja täytti hänet ihastuksella. Saksalaisuutta ei häirinnyt kevytkenkäisyys ja liihottelu, kuten ranskalaisuutta. Hän jätti katolisen kirkon helman samanlaisella kaipauksella kuin rakastaja rakastettunsa sylin, ja hänestä tuli protestantti.

Teoksessaan L´Avenir de la Science hän hahmottelee filosofiansa perusteita. Hänelle korkein elämänarvo on uskonto, mutta uskonto ei tarkkaan ottaen ole tosi. Näistä premisseistä syntyy ambivalentti johtopäätös: uskonnon täytyy tulla todeksi ja elämä on vailla syvempää arvoa, se on vain huono farssi.

Renanille on tärkeintä elää hengen elämää ja palvella ihannetta. Hän suvaitsee ahdasmielisenkin spiritualiteetin ja karkeatkin uskonnonharjoituksen muodot, mutta legèreté ja frivolité ovat hänelle kauhistuksia, koska ne keskittyvät yksilön omaan nautintoon eivätkä minkään korkeamman yhteisöllisen pyrkimyksen hyväksi.

Renanille ateisti ei ole se, joka ei usko yliluonnollisen olennon olemassaoloon, vaan se, jonka elämänpäämääränä ovat plaisirs ja intérêts, nautinnot ja pyyteet. Jumala on Renanille ideaalinen kategoria, jossa käsitämme ihanteen. Tämä on vähän samaan suuntaan kuin Auguste Comtella on valtion olemus. 

Jumala odottaa myös sen tien päässä, missä ihmiskunta kerran on oleva, kun se on kehittynyt henkisempään suuntaan. Tämä tie Jumalan luo on portaittainen. Aluksi on vaiston aste, joka on tiedotonta toimintaa ja sitä seuraa harkinnan aste, jolloin ihmiskunta tulee tietoiseksi siitä, mitä se todella tahtoo. Tästä ajatuksesta tulee väistämättä mieleen säe Eino Leinon Hymnistä:

Vaikka tuiskii talvi lunta,

paljon painuu alle jään,

näkee unta

ihmiskunta

oikeasta itsestään



Renanille tiede on välikappale, joka tulee astumaan sokean vaiston sijalle. Järjen tehtävänä on tehdä Jumala täydelliseksi ja näin toteuttaa uskonnon sisin olemus. Renan toteaa, että "ääretön ei ole olemassa muuten kuin mikäli se pukeutuu äärelliseen muotoon. Jumala ei ilmene muuten kuin ruumillistumissaan." Tämän haluaisi allekirjoittaa Wagneria tai Bachia kuunnellessa tai Dostojevskiä lukiessa. 

Sielu ja Jumala eivät hänelle ole mitään aineellisuudelle vastakkaisia henkisiä perusolioita, vaan aineellisten voiminen tuotteita ja kehitysprosessin tuloksia.Renanilaisessa maailmassa ihmisen järki on ateistinen, mutta Jumala ilmenee siveellisessä tunteessa. Altruistinen käytös ei olisi mahdollista ilman Jumalaa. Toisaalta altruismista tai rakkaudesta saavutettu tyydytys ei ole kuitenkaan muuta kuin harhaa, mutta ihminen haluaa uskoa, ettei näin olisi.

Salainen jousi työntää kaiken elämään ja toimimaan, ja korkeinta, mitä tämä pyrkimys on tuottanut, on ihmiskunta. Kehittyessään ihmiskunta tulee muovaamaan olioita, sekä eläviä että kuolleita, mielensä mukaan ja ihmisestä tulee lopulta koko universumia organisoiva olento, Jumala.

Renanin jälkimaine on tahraantunut hänen nationalististen ja juutalaisvastaisten ajatustensa takia. Hän halusi esim. "puhdistaa" Jeesuksen kaikesta juutalaisuudesta. Hän oli myös germanofiili. Hänen mielestään saksalaiset olivat korkein rotu, koska saksalainen äly oli kaikilla elämänalueilla ylivoimainen. Renanin ajattelua on käytetty myöhemmin väärin, kuten myös on ollut Nietzschen ajattelun laita.

Kailan viehättävä kirjanen raotti porttia ranskalaisen hengen maailmaan, jolla on aikanaan ollut suuri merkitys eurooppalaiselle sivistykselle. Renan istuu kahdella tuolilla: ateistin ja spiritualistin - siis varsin mielenkiintoinen ja jännitteinen sekoitus. Renanin näkemykset ovat mielenkiintoisia ristiriitaisuudessaan ja ne ovat monella tapaa myös moderneja. Seuraavaksi pitänee lukea Renanin Jeesuksen elämä.

Rakkaus on paras todiste Jumalan olemassaolosta

Renan