Luterilainen pääsiäinen on ihana!

Kuolemassa on elämä

Suomalaisessa mediassa on pääsiäisen aikaan outo optinen harha: Suomen 50.000 ortodoksia viettää kristikunnan suurinta juhlaa pääsiäistä, mutta 4,5 miljoona muuta suomalaista lapioi apaattisena mämmiä, eikä ymmärrä tästä idän kirkon suuresta juhlasta mitään. Maan pääpropagandalehdykkä

("Erkkoer Beobachter") kertoo laajasti metropoliitan juhlavalmisteluista, radiossa haastatellaan kaikki johtavat vatruska- ja käspaikkahenkilöt. Kaiken huippu oli radion pääsiäisaamun pääuutislähetyksen juttu, jossa SKS:n tutkija esitelmöi "hauskasti", kuinka  läntisen perinteemme mämmiä ensi kertaa maistanut ortodoksi-isä totesi, että "samanlaista on lännen oppi kuin sen ruokakin". Olisin nauranut, jos kyseessä olisi ollut radion kansanperinneilta "Tuohitorven törähdyksiä Suistamon karjamajoilta", mutta pääsiäisaamuna: TÄMÄ OLI VIHAPUHETTA ENEMMISTÖÄ KOHTAAN! Tartuin heti tastatuuriin ja annoin palautetta YLE:n uutisille. Luultavasti myös monet muut olivat valittaneet asiattomasta uutisoinnista ja Luoja lyönyt rutolla toimittajaa, koska seuraavassa lähetyksessä tätä ankkaa ei enää ollut.

Olisiko jo aika olla kiinnostunut enemmistön traditiosta?  Miksi me pilkkaamme omaa perinnettämme? Mistä kumpuaa tämä kaiken oman väheksyntä? Osasyynä on varmastikin toimittajien kehno yleissivistys ja ennakkoluuloisuus erityisesti hengellisellä alueella. Uskontoon liittyvät asiat ovat kuitenkin aitoja asioita, joita voi käsitellä intellektuaalisesti ja analyyttisesti. No, Bysanttihan ei näistä niin välitä...

Tästä mielenkuohusta siirryn nyt kuitenkin pääsiäisen seesteiseen suvantoon. Helsingin tuomiokirkossa oli vaikuttava pitkäperjantain sanajumalanpalvelus. Kirkko oli mustissaan, urkuja ei soitettu ja kirkkokansa tiesi, miksi se oli tullut kirkkoon. Ei ollut mitään turhia toivotteluja ja imelloksia alussa: täällä oltiin fokuksessa, kaikki turha oli riisuttu. Tuomiorovasti Matti Poutiaisen saarna kosketti, liturgi Tiina Silvo johdatti kauniisti jumalanpalvelusta eteenpäin ja kanttori Seppo Murto ja Cetus noster-lauluyhtye toivat syvällisen lisän tähän juhlaan. Tämä oli luterilaisuutta puhtaimmillaan: syntinen ristin juurella. Tästä viimeistään alkoi pääsiäisen vietto.

Toisena pääsiäispäivänä oli Huopalahden kirkossa Vox Silentiin konsertti. Olen kuullut tätä ryhmää aikaisemminkin, mutta nyt oli mukana Johanna Korhosen ja Hilkka-Liisa Vuoren lisäksi Tuomo Pulkkinen. Miesääni, joka tosin oli miltei aina "urkupiste", antoi esityksille syvyyttä. Ryhmä lauloi keskiaikaisia pääsiäisen ajan lauluja. Erityistä oli sopraanojen hillityt kädenliikkeet laulettaessa.Tunnelma oli kirkkosalissa intensiivinen: kauniit äänet kuljettivat kuulijaa pääsiäisen riemuun ja konsertti päättyi hiljaisuuteen. Voiko enemmän pääsiäissanoma tulla kohti kuin laulun Victime paschali laudes suomalaisessa käännöksessä "Kaikki usko unta vaan, jos on Jeesus haudassaan, vaan hän elää, niin myös me, hänen kanssaan elämme, kyrie eleis!"

Konsertti päättyi Dulcis Jesu memoria-lauluun. Mikä aarre meillä on Piae cantiones-lauluissa, omaa sisäistä valoaan hohtava helmi! Kun ajattellee sitä hengellisyyden runsautta ja syvyyttä, mitä meidän läntiseen pääsiäisperinteeseemme kuuluu, ei voi kuin iloita siitä ja seuraavaa pääsiäistä odotellessa veista:

 

1. Jeesuksen muisto ihana on mieltä ilahduttava. Ei voisi kuulla kalliimpaa, ei veisata suloisempaa kuin nimeänsä ihanaa. 2. Vaan parhain manna, hunaja on hänen läsnäolonsa. Se sydänten on lohdutus, elämän alku, valkeus ja sielun pyhä riemastus. 3. Mun, Jeesus, anna tuntea rakkautesi suuruutta. Oi Jeesus, anteeksantaja ja taivaan kruunun kantaja, ainoa armon jakaja.