Daphne du Maurier: Rebekka

Pula-ajan paperille painettu vuoden 1948 painoksen kansilehti

Tänä keväänä tuli televisiosta Daphne du Maurierin romaanista dramatisoitu englantilainen sarja Jamaica Inn, jossa riitti goottilaista kauhua ja väkivaltaa kotitarpeiksi. Sarja innoitti lukemaan myös tekijän tunnetuimman teoksen, Rebekan. Olin pitänyt ennakkoluuloisessa mielessäni du Maurieria heppoisena naisten viihdekirjailijana, mummolan hyllyssä Rebekka oli hyllynlämmittäjänä - muistan vieläkin sen vihreän takakannen ja rusehtavan, tikkuisen pulakauden paperin, jolle kirja oli painettu. Lukukokemus oli kuitenkin intensiivinen: luin sen miltei yhteen soittoon, koska juonenkäänteet pitivät jatkuvasti otteessaan. Väistämättä tulivat mieleen sekä Humiseva harju että Sarah Watersin Vieras kartanossa. Luultavasti sekä Waters että du Maurier ovat lukeneet Brontënsa kunnolla. Kaikkiaan voi sanoa, että Rebekka on taitavasti kirjoitettu romaani, jossa mennään varsin syvälle ihmismielen sopukoihin. Kirja tuntuu samalla modernilta ja klassiselta. 

Kirja on varsin luettu vielä edelleen, ja postauksiakin Rebekasta löysin useita. Moni kommentoija pitää kirjaa suosikkiromaaninaan. Koska teos on käännetty 1940-luvulla, on kieli ajoin vanhahtavaa, ja tekstissä on myös yllättävän paljon painovirheitä. Kukaan bloggareista ei ryhtynyt juonenpaljastuksiin, en siis minäkään, vaan keskityn muutamaan kirjan teemaan. 

It´s Tea Time!

Kirja on mainio englantilaisen elämänmuodon kuvaus. Kostean tweedin ja teenlehtien tuoksun voi miltei haistaa. Päivittäiset ruokailut, ulkoilut ja seuraelämä kuvataan tarkoin, samoin matkat Lontooseen ja Englannin maaseudulle. Näppärä voisi tehdä kirjan perusteella jo Rebekan keittokirjan. Tuskin kukaan muu kuin englantilainen voi sanoa, että pekoni virkisti aamulla. Viskiäkin juodaan aina kun voidaan.

Englantilaisuus esittäytyy kauniina, viipyilevänä ja hillittynä elämänmuotona, jolla on vuosisataiset perinteet. Kirjassa tulee myös erityisesti esiin herrasväen ja palveluskunnan keskinäinen kunnioitus. Voisin myös mielelläni viettää illan takkatulen lämmössä Manderleyn kartanon kirjastossa viskiä nauttien ja Scottia lukien.  Du Maurier avaa kuitenkin kaikkien kuvaamiensa pienten hetkien kautta näkymiä suurempiin tapahtumiin ja tunteisiin. Teenjuonti ei ole vain teenjuontia. 

Minulle oli yllätys, että seksuaalisuus oli tässä teoksessa niin keskellä kaikkea toimintaa: joko viettejä tyydytettiin vapaasti tai sitten niitä tukahdutettiin. Voisi puhua Kallaksen hengessä surmaavasta Eroksesta. Nimettömän kertojaminän libido oli alussa nupullaan, mutta puhkesi kukkaansa vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Päähenkilön puoliso Maxim de Winter lienee aiemmin maistanut monenlaista hedelmää, mutta joutuu punnitsemaan arvojaan uudelleen tutustuttuaan viattomaan kertojaan. Maximin entinen vaimo Rebekka de Winter osoittautuu oikeaksi Eroksen papittareksi, joka tosin osin tuhoutuu viettinsä holtittomuuden vuoksi, ja jonka elämäntapa on tuhota koko Manderleyn elämänpiirin. Taloudenhoitajatar neiti Danversin on sublimoinut kaiken viettielämänsä pahuuden palveluun. Rebekan serkku, Jack Favell on sitä vastoin aito panomies, joka vonkaa kaikkia tielle sattuvia naisia. Ehtiipä hän ehdottaa myös Rebekan jakamista Maxim de Winterin kanssa, koska hänen mukaansa nainen vain paranee käytössä, toisin kuin auton kumit. Kohtaus oli aika yllättävä veto näin vanhassa romaanissa.  Jack ja Rebekka ovat varsin moderneja ihmisiä, jotka asettavat omat viettinsä ja tarpeensa kaiken muun edelle. Romaanin maisemat voisi asettaa myös freudilaisiin sielunkerroksiin: Manderley on Über-Ich ja rantamaja on Es. 

Syyllisyyden teema kulkee läpi koko teoksen: kaikilla on eriasteista ahdistusta tehdystä ja tekemättömästä. Yllättävää kyllä kirjasta ei löydy minkäänlaista uskonnollista pohdintaa, mihin syyllisyys voisi ihmisen johtaa. Loppuratkaisu on myös aika yllättävä: saiko rikos rangaistuksensa vai ei? On kuin teos vaatisi vielä jatko-osan, missä pyykki pestään puhtaaksi (nicht nur sauber sondern rein).

Rebekka on hieno kirja, jossa on goottitunnelmaa, kartanoromantiikka, erotiikkaa, actionia ja dekkaria. Draaman kaari on hienosti rakennettu ja kerronnan käänteet palkitsevat lukijan. Itse nautin eniten hienosta englantilaisesta coutryside-tunnelmasta: vihreistä urheiluautoista kapeilla maanteillä, teestä, viskistä, tweedistä ja diskreeteistä ihmissuhteista. Merry England rikoksista huolimatta!

Jännitys tiivistyy Manderleyssä rouva de Winterin ja neiti Danversin välillä (Kuva: Wikimedia)