Allen Ginsbergin kirja on edesmenneiden appivanhempieni kirjahyllystä siirtynyt meille. Anoppi kehotti aikoinaan minua välttämään kirjan lukemista, koska kirjailija oli onneton hullu. Olen yrittänyt sitä kuitenkin toisinaan lukea, mutta lukukokemus on ollut aina kovin tukahduttava, enkä ole varma, onko oikeasti kyseessä suuri taide vai bluffi. Minusta hän edustaa puhtaasti vaikeaa taidetta. Minulle tulee hänestä mieleen Jackson Pollockin teokset.
 |
| Jackson Pollock "Muraali" (Kuva: Wikimedia) |
Kirjan on julkaissut turkulainen Tajo-kustantamo, jota johti psykiatri Armo Hormia 1960-luvulla. Hormia oli ensimmäinen julkkispsykiatri Suomessa, jonka osaaminen liikkui runoudesta ja psykoanalyysistä aina vaimon kiduttamiseen saakka. Hahmona hän oli hyvin ambivalentti ja herätti aikanaan julkisuudessa ristiriitaisia tunteita. Tajo julkaisi rohkeaa beat-kirjallisuutta, kääntäjinä mm. Pentti Saarikoski, Anselm Hollo ja Matti Rossi. Matti Rossi oli hyvä kääntäjä, mutta olisi sitten runoilijana voinut jättää Moskovan kellojen kilkuttamisen vähemmälle. Ginsbergin runokirjassa on kaikkiaan 16 runoa, joista ehkä merkittävin on 25 sivuinen Kaddish. Pienen kustantamo jälki näkyy tekstiin livahtaneissa painovirheissä.
Ginsbergin runoja on kovin vaikea analyyttisesti lähestyä, koska niiden kieli ja käsitemaailma ovat hyvin monikerroksisia ja assosiaatiot polveilevat vapaasti: ne ovat tajunnanvirtaa. Ehkä niihin täytyisi heittäytyä, kuten nykyään on tapana sanoa. Yritän kuitenkin löytää joitakin kiinnekohtia, joita runoilija teoksissaan käyttää.
Kirjallisia hahmoja runoissa ovat ainakin Walt Whitman, William S.Burroughs, Vachel Lindsay, Garcia Lorca, Jack Kerouac, Emily Brontë, Guillaume Apollinaire, André Breton, Jean Cocteau ja Jean Genet. Tarkkaava lukija tunnistaa heti, minkä hengen lapsia näistä suurin osa on. Kirjailijan homoseksuaalisuus ei kuitenkaan tunge runoissa läpi mitenkään erityisellä tavalla, vaan se ilmenee pieninä viitteinä.
Poliittisesti Ginsberg oli anarko-vasemmistolainen, ja runoissa löytyvät mm. Lev Trotski, Tom Mooney, Sacco ja Vanzetti, Scottsboro Boys, Bertrand Russel, J. Edgar Hoover, Adolf Hitler, Timur-Lenk ja Rousseau: vasemmistolaisia filosofeja, amerikkalaisen oikeuslaitoksen uhreja ja mielipuolia. Runojen tapahtumapaikkoina ovat Manhattan, Greenwich Village, Lakehurst ja Pariisi. Kiinaan, Intiaan ja Venäjään viitataan myös. Seuraavassa käsittelen lähemmin kahta runoa Amerikkaa ja Kaddishia.
Amerikka on ajatuksenvirtarunoutta ja se alkaa lohduttomasti: America I've given you all and now I'm nothing. Runoilija on menettänyt järkensä, hän kantaa harteillaan kotimaansa kaiken kurjuuden ja ihanuuden, hän on itse Amerikka ja toisaalta hän tarkastelee Amerikkaa ulkoa päin. Ginsbergin Amerikassa sekoittuvat luumunkukat, vainotut kommunistit, trotskilaiset ja psykoanalyytikot. Aikatasot liikkuvat myös vapaasti. Runoilija muistelee lapsuutensa tapahtumia kommunistien kesäleirillä, ja toisaalta hän on kauhuissaan kiinalaisten ja erityisesti venäläisten tulevasta ekspansioista maailmassa. Runoilija haluaa mennä asetehtaaseen sorvaamaan aseiden osia ja siten kantaa oman hintinkortensa kekoon.
Amerikka sinä et oikeesti halua sotaa. Amerikka ne on ne pahat ryssät. Ne ryssät ne ryssät ja ne kiinalaiset. Ja ne ryssät. Venäjä haluaa syödä meidät elävältä. Venäjän valta on hullu. Ne haluaa viedä autot meidän autotalleistamme.
Erityisesti minua liikutti seuraavat säkeet:
Aiotko sinä antaa Time Magazinen johtaa tunne-elämääsi? Minä olen hulluna Time Magazineen. Minä luen sitä joka viikko...Se kertoo minulle vastuusta aina.
Ei tarvitse kuin muuttaa lehden nimi Helsingin Sanomiksi, niin pääsee hyvin indoktrinoidun suomalaisen koulutetun keskiluokan mielenmaisemaan.
Kaddish on suuri runo. Se on järkyttävä, osin vastenmielinen, mutta uskon, että se on tosi. Ginsberg on rakentanut muistomerkin äidilleen, ja samalla yrittänyt runon keinoin hahmottaa kokonaista elämänkaarta. Kaddiš on juutalaisen jumalanpalveluksen keskeinen rukous. Sen keskeisenä teemana on Jumalan ylistys ja kunnioitus. Useimmiten kaddiš tarkoittaa surijoiden kaddišia, joka kuuluu juutalaiseen hautaus- ja muistopalvelukseen sekä keskeisenä osana suruajan päivittäiseen rituaaliin.
Ginsberg kirjoitti elegisen proosarunonsa 40 unettoman tunnin aikana morfiinin, tupakan, kahvin ja metamfetamiinin avulla. Runo on omistettu runoilijan äidille Naomi Ginsbergille, joka oli vaipunut pitkään mielisairauteen. Hänen hautajaisissaan ei luettu kaddišia luultavaksi siksi, koska hän oli vakaumuksellinen kommunisti.
Ginsberg on hyväksynyt äitinsä kuoleman, muttei ole vielä tunnetasolla käsitellyt asiaa. Menettäminen ja kuolema ovat runon keskeisiä teemoja, ja niitä yritetään selittää myös metafyysisellä tasolla. Toisaalta runoilija on äitinsä kuoleman murtama, toisaalta hän on iloinen, että äiti on vapautunut kaikista kärsimyksistään. Apuna tässä suremisessa on juutalainen teologia, joka kaddišin muodossa antaa mahdollisuuden käsitellä menetystä. Muistorukouksen avulla Ginsberg pyrkii luultavasti myös jonkinlaiseen katharsikseen, jolloin runoilijan äiti (hulluutensa vuoksi) nousee antiikin traagisen sankarittaren mittoihin.
Runossa on myös löydettävissä nekyiaa, tuonelanretkeä, jonka jälkeen surija palaa elävien joukkoon entistä viisaampana. Äitiään kohtaan tuntemiaan vihantunteita hän pyrkii poistamaan siirtämällä niitä isäänsä ja veljeensä. Tähän problematiikkaan sekoittuu myös insestisiä kuvia, jossa äiti yrittää vietellä poikansa. Kuitenkin Ginsberg haluaa muistaa äitinsä nuoruuden kauneudessa soittamassa mandoliinia kommunistinuorien kesäleirillä, jolloin kaddišin tehtävänä on puhdistaa äidin muisto kaikesta hulluudesta ja elämän mukanaan tuomasta kärsimyksestä. Runon fokuksessa on lopulta toivo, joka nousee tragediasta.
Myöhemmin tappava vyöry, kokonaisia vuorellisia homoseksuaalisuutta, penisten Matterhorneja, peräreikien Isoja Kanjoneita - paino minun surumielisen pääni päällä.
Oi venäläiskasvoinen, nainen ruohikolla, sinun pitkiä mustia hiuksiasi kruunaavat kukkaset, mandoliini on sinun polvellasi - Kommunistikaunotar, istu tässä sinä kesällä tuhatkaunojen keskellä naitu, luvattu onni käden ulottuvilla, pyhä äiti, sinä hymyilet rakastetullesi...
Oi äiti mitä minä olen jättänyt sanomatta. Oi äiti mitä minä olen unohtanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti