Theodor Fontane on hieno, vanhanaikainen kirjailija: kertojana aikaansa edellä ja syvällinen ihmissielun liikkeiden kuvaaja. Fontanelta on suomennettu ainoastaan hänen pääteoksensa Effi Briest nimellä Nuoren naisen kohtalo. Aikaisemmin olen postannut hänen L´Adultera -teoksestaan.
Fontanen sujuva ja yllätyksellinen kerronta koukuttaa lukijan tutustumaan myös muihin hänen romaaneihinsa. Hän kuvaa 1800-luvun berliiniläistä elämää. Paikan- ja ajantuntu on teoksissa vahva: lukija oppii paljon eri yhteiskuntaluokkien elämästä ja Berliinin kaupunkimaantieteestä. Fontanen saksa on vanhanaikaisuudessaan viehättävää. Fontanen sanotaan olleen Thomas Mannin kirjallinen esikuva, enkä ihmettele sitä yhtään: siksi kerroksellista ja rikasta on Fontanen kieli.
Kertomus on lyhykäisyydessään seuraava: nuori upseeri Botho von Rienecker pelastaa ompelija Lene Nimptschin hukkumasta Spreehen. Tästä tapaamisesta kehkeytyy nuorten välille kaunis suhde, jota tosin hoidetaan säädyllisesti Lenen hoitoäidin silmien alla. Bothon ja Lenen rakkauden piti saada täyttymys retkellä Hankels Ablagen majataloon, mutta paikalle ilmestyvät Bothon upseeritoverit kevytkenkäisten naisten kanssa. Nokkavat naiset ja puolivillaiset upseerit pilaavat viikonlopun ja Bodo ja Lene ymmärtävät, ettei heidän suhteellaan ole tulevaisuutta säätyerosta johtuen.
Bodo ei ole varoissaan, ja siksi äiti ja setä suosittelevat Bodoa naimaan rikkaan serkkunsa Käthe von Sellenthinin. Käthe on pinnallinen, elämänhaluinen nainen, joka puhuu olemattomia taukoamatta. Hän lähtee hoitamaan lapsettomuuttaan kylpylään, ja sillä välin Botholla on aikaa pohtia suhdettaan Leneen. Hän päätyy polttamaan Lenen rakkauskirjeet ja sulkemaan hänet pois mielestään. Tällä välin on Lene löytänyt uuden miehen, synkän Gideonin, joka tulee visiitille Bothon luo kertoakseen rakkaudestaan Leneen. Tapaaminen sujuu sivistyneesti. Käthen palattua kylpylästä hän näkee kirjeiden tuhkat takassa ja alkaa aavistella, että Botholla vanha suola janottaa. Hän ei kuitenkaan jaksa paneutua miehensä sielun syövereihin. Myöhemmin sanomalehteä lukiessaan Käthe huomaa Lenen ja Gideonin vihki-ilmoituksen. Siihen Botho toteaa sarkastisesti: "Gideon ist besser als Botho". Botho ymmärtää, että elämän arpajaisissa hän ei ole voittaja huolimatta vauraudesta, missä elää.
Kirjan metatason viesti on yksilön vaikeus valita todellisten ja väärien arvojen välillä. Ihminen tyytyy mukavuudenhalussaan korvikeratkaisuihin elämässään. Romaanin yhteiskunnallinen viesti oli myös selvä: sääty-yhteiskunta ajoi ihmiset suhteisiin, joita he eivät pohjimmiltaan halunneet. Lene nousee teoksen keskeisimmäksi hahmoksi vahvan eetoksensa vuoksi. Tämä herätti aikanaan suurta kiukkua, ja lukijat haukkuivat Leneä huoraksi. Nykylukijan on tätä syytöstä vaikea ymmärtää.
Nautin kirjaa lukiessani Fontanen huumorista. Esimerkiksi Bothon suurimpia ilonaiheita oli etsiä kirjoitusvirheitä Lenen kirjeistä. Näitä virheitä hän piti ihastuttavina ja ne kuvasivat Lenen hyvää sydäntä. Fontane on myös mestari kuvaamaan luontoa ja kaupunkimiljöötä: Spreen rannat, kaupungin puistot ja pölyiset kadut tulevat lähelle lukijaa. Tekijä ei tunnu kuvaavan pikkuseikkaakaan sen itsensä vuoksi, vaan kaikki liittyy elämän suureen kudelmaan. Tässä mainio esitys romaanista playmobilehahmoilla:
Kyllä sinun selosteesi romaanista on parempi kuin tuo Puppenspiel, johon oli ahdettu aika paljon sivuseikkoja. Tosin olihan siinä se alikessu, joka kävi neuvoa kysymässä ja sitten se että Botho oli ikäänkuin rakkautensa haudalla.
VastaaPoistaMitä tulee teoksen sanomaan, niin kyllä Canthin ja Jotunin kuvaamat ihmiskohtalot samoilta ajoilta ovat aika karuja nekin. Elämän realiteettina hengissä pysyminen on vaatinut naimakauppoja kaikkialla.
Tuo naimahommahan elähdyttää perinteisesti klassista kirjallisuutta. Päällimmäisenä tulevat mieleen Anna Karenina ja Humiseva harju. Karua on meno ollut, kun sydän sanoo muuta kuin järki.
VastaaPoistaTämä Fontanen romaani oli sillä tavalla moderni, ettei mitään katastrofia tullut, vaikka kuinka kuin vaatimattoman puolison olisi saanut. Siinä sitä vain eleltiin ja keitettiin kahvia.
Ajattelin vielä jatkaa tätä Fontane-matkaa Stechlin-romaanin seurassa.