Tukholma noir

Edvard Munchin ”Syntinen nainen” karkasi Sven Harryn kotimuseosta. Yön hiljaisuudessa hän jätti keltaisen salongin, missä oli ollut vuosia vangittuna ja hiipi hiljaa alas pitkin valkeita, kuun valaisemia kuultolakattuja portaita ja avasi varovasti seinään katoavan suuren messinkisen liukuoven. Hiukset hulmuten nainen katosi Dalagatanin suuntaan. Seuraava havainto hänestä on hämärällä Malmskillnadstrappanilla. Hänet nähtiin lyhyesti Gösta Ekmanin näköisen Hamletin seurassa, mistä hän pakeni Östemalmin suuntaan ilman rihman kiertämää.

Hedvig Eleonoran kirkon suntio oli sammuttamassa viimeisiä kynttilöitä, kun epätoivoinen naisolento hiuksiaan raastaen juoksi läpi kirkkosalin. Mitä hän etsi salista? Rauhaa sielulleen? Kuu leikki kirkon kupolissa ja saarnastuolin marmorilla. Nainen huusi tuskaisesti: "Jag är oändlig förtvivlad!" Hän jätti jälkeensä vain kevyen rikin katkun, ja suntio ehti nähdä vilaukselta ainoastaan hohtavan vihreät silmät.

Seuraava havainto punahiuksisesta, alastomasta naisesta on Skräddargrändiltä, jonka läpi hän vaelsi kuin unessa kohti Slussenia. Hänen kuultiin yhdessä Jenny Lindin kanssa laulavan "Somnambulan" "Tutto e sciolto"-aariaa. Tämä näky järkytti kansankodissa kasvaneita yönkulkijoita - siinä oli jotain demonista ja hämärää...se ei ollut lagom.

 

Lopulta tämä harhaileva nainen nähtiin Katarinavägenin valleilla epätoivoisesti laulaen: 

"Men af rosor blir det en hel klenod, Än hvita som döden, än röda som blod. Det växer och växer. Jag tror jag förgår, I hjertträdets rötter det rycker och slår; Ty sorgen har nattsvarta rosor."

 

ja heittäytyvän syvyyteen. Ruumista ei kuitenkaan koskaan löydetty...Vain lehmuksen oksat vääntelehtivät koleassa tuulessa.