sunnuntai 27. joulukuuta 2015

V.A. Koskenniemen bibliografia 1900–1962



Joulun aluspäivien iloisiin yllätyksiin kuului postipaketti, josta löysin Kari Hämeen-Anttilan kokoaman ja toimittaman V. A. Koskenniemen bibliografian 19001962. Kirjan on kustantanut V. A. Koskenniemen Seura vuonna 2015. Teos on merkittävä kulttuuriteko ja tekijän pitkäaikaisen harrastuksen ja työn tulos. 

Alussa Hämeen-Anttila kuvaa elävästi Koskenniemi-harrastustaan, joka alkoi jo 17-vuotiaana. On myös mielenkiintoista lukea teoksen syntyvaiheista ja bibliografisen työn monipolvisuudesta, joka paikoitellen muistutti salapoliisityötä. Bibliografin työ ei ole pelkkää luettelointia, vaan se saattaa olla myös politikoinnin väline. Tästä esimerkkinä Koskenniemen AKS:lle ja suomalaisille SS-miehille kirjoitetut marssit, jotka myöhemmin "katosivat" bibliografioista. 
Tekijä on kertonut bibliografian syntyvaiheista kesäkuun 2015 Bibliophiloksessa. 

Koskenniemen julkaisutyö kesti yli kuusikymmentä vuotta, ja hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää yli 5000 nimikettä - hän oli todellinen homo scribensVoi vain ihmetellä hänen henkisten harrastustensa laajuutta ja syvyyttä. 

Nyky-Suomessa Koskenniemi on Ys´n mereen vajonnut kaupunki, jonka kirkonkellojen soittoa voi joskus kuulla meren pohjasta. Vanhemmalle sukupolvelle Koskenniemi oli suuri runoilija, sitten tulivat ne, joille hänen nimensä oli kirosana, mutta nykyään laineet ovat jo tasaantuneet, ja nuori polvi kysyy korkeintaan, että mikä KoskenniemiTämä on sinänsä sääli, että Koskenniemen tasoinen kirjailija ja kulttuuripersoona redusoituu Finlandian sanoittajaksi. 

Ensimmäisen kosketukseni tähän runoilijaan sain jo pikkupoikana, koska isoäitini harrasti runonlausuntaa. Koskenniemen Elegia on ensimmäinen oppimani runo ja Koottujen runojen kansilehdellä ollut, silkkipaperin takaa katsovan palavasilmäisen runoilijan kuva on mielessäni aina edustanut todellisen runoilijan prototyyppiä. Elle-mummon runosessiot ovat olleet ikimuistettavia: hänen silmiinsä syttyi palo, kun hän alkoi lausua. Lasta se hieman pelotti, mutta salaa ihastutti. 

Koskenniemen runous vaatii lukijaltaan toisinaan monenlaista esiymmärrystä, siksi tiheään on lainauksia antiikin kulttuurista. Monelle Koskenniemen heittomerkkejä viljelevä runokieli on vanhahtavaa. Osa tyrstäytyy pessimismiin tai agnostiseen perusvireeseen. Toisaalta harvalla suomalaisella runoilijalla henki liikkuu niin laajalla alueella kuin Koskenniemellä. Hippokreneen lähteeltä kulkee tie eroottisviritteiseen suomalaiseen kesäyöhön:


KESÄYÖSSÄ


    Minä kuljen tuttua polkuain,
    suopursujen tuoksu niin huumaa, --
    sydän, hiljaa hetkinen rinnassain!
    Yö henkii kaihoa kuumaa.

    Hämy vihreä verhoo hongikon,
    suosilmät niin vietellen läikkyy --
    en tule, en tule, mun kiire on:
    mulle toiset silmät väikkyy!

    Vie polkuni järven pohjukkaan
    liki nukkuvan kylän laidan,
    siellä harmaa veräjä raollaan
    on keskellä harmaan aidan.

    Sen veräjän takana odottaa
    ilo, onni ja unhon huuma,
    sua odottaa, sua odottaa,
    sinä sydän rauhaton, kuuma!

Isoäidin   omistama Kootut runot vuodelta 1925


Der junge Anssin omistuskirjoitus
Seuraava Koskenniemi-kohtaaminen tapahtui Saksassa kesällä 1972. Olin töissä kesärenkinä Bad Salzuflenissa maatalossa. Perheen ystäväpiiriin kuului Klauereiden perhe, rouva Klauer oli omaa sukuaan Krüger. Minut otettiin näille kyläreissuille mukaan eksoottisena suomalaisena ja viimeisellä kerralla sain heiltä lahjaksi V. A. Koskenniemen omistuskirjoituksella varustetun Der junge Anssin: runoilija oli ollut Krügereiden perheystävä. Kirjan takakannesta käy ilmi, että 1930-luvun saksalaisille tarjottiin luettavaksi Suomesta Svinhufvudin elämänkertaa sekä Jarl Hemmerin ja Maila Talvion teoksia. 

Koskenniemen stigmaksi nousi hänen poliittiset näkemyksensä, joita tulkittiin uudessa konjunktuurissa myös varsin reippaasti väärin. Näihin uusiin kulttuurin kellokkaisiin kuului henkilöitä, jotka uskoivat päivän koittavan Moskovasta. Opiskellessani 1970-luvulla Turussa, oli Koskenniemi yliopiston tumolaishenkisessä kulttuurielämässä kauhistus, joka edusti vain ancien régimeä, taantumusta ja neuvostovihamielisyyttä. Toisaalta oli hienoa olla kuulemassa Kerttu Saarenheimon luentoja 19201930-lukujen kirjallisesta elämästä ja Koskenniemestä, ja päivittäinen tie yliopistolle kulki onneksi pitkin Koskenniemenkatua. 


Koskenniemenkatu vie kohti Turun Akropolista
(Kuva: Wikimedia)

Jos autiolle saarelle saisi ottaa vain Koskenniemen teoksia, olisi repussani Kootut runot, Runon kaupunkeja ja Goethe. Keskipäivä ja elämänilta. 



Nuoruuden suuria lukukokemuksia - Koskenniemen
 Goethe-elämänkerta vuodelta 1944



maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulutorttu - rauhantorttu




Torttu tai rautaristi?


Nyt vihapuheiden ja vihatekojen aikana on syytä miettiä joululeivonnaisten sanomaa. Torttuja leipoessa ei voi välttyä heraldiselta problematiikalta. Kun alkaa stanssata taikinasta tähtitorttuja, syntyy auttamatta rautaristi. Tällä saksalaisella kunniamerkillä on 200-vuotinen perinne. Se luovutettiin ainoastaan sotilaallisen urheudun, ei säädyn perusteella. Yllättävää on, että myös kolmelle Suomen juutalaiselle on myönnetty rautaristi, mutta he eivät tosin ottaneet sitä vastaan. 

Pari vuotta sitten ruotsalaisia järkytti  Svenska Dagbladetin ruokasivuilla ollut suomalaisen joulutorttureseptin vieressä ollut tortun kuva, jonka monet lukijat tulkitsivat hakaristiksi. Lehden ruokatoimituksen esimies Stina Cederholm vastasi visionäärisesti SVT:n verkkosivuilla, että tortuissa voi nähdä hakaristin, jos ei ole koskaan ennen nähnyt joulutähteä

Tästä voimme lukea jo sen, mikä meitäkin odottaa, kun kaikki uskontoa koskeva ajetaan yhteiskunnassamme tarpeettomana ja vanhentuneena marginaaliin. Tulevassa Suomessa Jordan ja Golgata assosioituvat hammasharjaan ja -tahnaan, siitä puna-vihreä lobby tulee pitämään huolen, apunaan erkkolainen päämedia, joka mm. eilen väitti, että Suomessa on valtionkirkko. 

Mitä tämä muotokieli meille kertoo?

Palatkaamme lohdullisempaan aiheeseen - torttuun.  Paras torttutaikina syntyy rahkasta, voista ja jauhoista. Hieno happamuus yhtyy rapeuteen ja makeuteen. Happamuudessa heijastuu meidän keittiömme itäiset vaikutteet. 

Suomalaisen neron suuria saavutuksia on myös torttumuotti. Se tuottaa kauniita tähtiä, joiden sakarat eivät pala, koska uloimmaiset on tehty tylpiksi. Lapsuudessani tortut olivat puolikuita, tämäkin uskonnollinen viesti, ei tosin harkittu. 

Suomalaisen neron saavutuksia: torttumuotti

Lautanen täynnä historiaa ja symboliikkaa


Joulun jälkiruokalautaselle voi kattaa tähtitorttuja, Hildegard Bingeniläisen hermopipareita  ja Christstollenia, jolla kuvataan Jeesus-lasta kapaloissaan. Kristus syödään, Kristus juodaan sanotaan jo virressäkin. Onneksi meillä on joulu.