tiistai 21. maaliskuuta 2017

Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa



Riitta Konttinen on tunnettu taidehistorioitsija. Hän on erikoistunut suomalaisten naistaiteilijoiden vaiheiden kuvaamiseen, ja hän on kirjoittanut lähes 40 teosta suomalaisista taiteilijoista. Suomessa on ollut lukuisia lahjakkaita naistaiteilijoita, mutta useimmat heistä eivät ole saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Tähän on monia syitä, joita Konttinen ansiokkaasti analysoi teoksessaan Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa. 

Naisia väheksyttiin ja syrjittiin taiteilijoina osin siksi, että ajateltiin heidän naisina kykeneviä kuvaamaan vain kaikkea pientä ja somaa (kukat, linnut, lapset), mutta suuret aiheet olivat miesten aluetta. Ajateltiin, ettei nainen voi tuntea suuria tunteita, tai jos niitä tuntee, tuhoutuu hän niiden alle, koska on henkisesti heikompi astia. Mistä tällainen käsitys oli meille rantautunut, tarvitsisi lisätutkimusta: raamatullisella perhekäsityksellä sitä ei yksin selitetä. 

Osa naistaiteilijoista oli miestaiteilijoiden puolisoita, jolloin heidän taidettaan tarkasteltiin miehen luomistyön kautta. Ajateltiin miehen olevan kasvualustan myös naisen henkiselle kehitykselle. Perhe-elämä toi tullessaan myös naisten uhrautumisen kodinhoidon hyväksi. Miestaiteilija edusti taiteilijaperhettä, ja taiteilijavaimon tuli jättää henkiset ja taiteelliset tarpeensa taka-alalle ja tukea miestään. Naiseus pienensi naisia taiteilijoina. 

Naiset, jotka saivat nimeä ja olivat arvostettuja, eivät yleensä olleet naimisissa. Helen Schjerfbeck, Ellen Thesleff ja Fanny Churberg olivat jo eläessään tunnettuja taiteilijoita osin heidän kiistämättömän lahjakkuutensa johdosta. Schjerfbeck on heistä noussut arvostetuimmaksi suomalaiseksi taiteilijaksi. Konttisen kirja avaa kuitenkin näkymiä hyvin hienoihin esteettisiin maailmoihin esim. Elga Sesemannin, Gunvor Grönvikin, Ester Heleniuksen tai Helmi Kuusen taiteessa. 

Konttisen kirja on mielenkiintoista luettavaa ennen kaikkea taiteilijattarien monenkirjavien elämänkertojen vuoksi, mutta myös siksi, että näiden naisten vaiheet punoutuvat elävästi Suomen muuhun kulttuurihistoriaan. Konttinen puhuu kadonneesta sukupolvesta ja siinä hän lienee oikeassa: paljon lahjakkuutta tukahtui ennakkoluulojen, sodan ja perinteisen naiskuvan alle. Mieslukijalle teos antaa paljon ajattelemisen aihetta. Näihin taiteilijoihin pääsee tutustumaan Naismodernisteja Tampereen taidemuseossa -näyttelyssä, joka on avoinna toukokuun loppuun saakka.


Ester Heleniuksen puistonäkymä (Kuva Jorma Jormito)

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Theodor Fontane: Irrungen, Wirrungen


Theodor Fontane on hieno, vanhanaikainen kirjailija: kertojana aikaansa edellä ja syvällinen ihmissielun liikkeiden kuvaaja. Fontanelta on suomennettu ainoastaan hänen pääteoksensa Effi Briest nimellä Nuoren naisen kohtalo. Aikaisemmin olen postannut hänen  L´Adultera -teoksestaan. 

Fontanen sujuva ja yllätyksellinen kerronta koukuttaa lukijan tutustumaan myös muihin hänen romaaneihinsa. Hän kuvaa 1800-luvun berliiniläistä elämää. Paikan- ja ajantuntu on teoksissa vahva: lukija oppii paljon eri yhteiskuntaluokkien elämästä ja Berliinin kaupunkimaantieteestä. Fontanen saksa on vanhanaikaisuudessaan viehättävää. Fontanen sanotaan olleen Thomas Mannin kirjallinen esikuva, enkä ihmettele sitä yhtään: siksi kerroksellista ja rikasta on Fontanen kieli. 

Kertomus on lyhykäisyydessään seuraava: nuori upseeri Botho von Rienecker pelastaa ompelija Lene Nimptschin hukkumasta Spreehen. Tästä tapaamisesta kehkeytyy nuorten välille kaunis suhde, jota tosin hoidetaan säädyllisesti Lenen hoitoäidin silmien alla. Bothon ja Lenen rakkauden piti saada täyttymys retkellä Hankels Ablagen majataloon, mutta paikalle ilmestyvät Bothon upseeritoverit kevytkenkäisten naisten kanssa. Nokkavat naiset ja puolivillaiset upseerit pilaavat viikonlopun ja Bodo ja Lene ymmärtävät, ettei heidän suhteellaan ole tulevaisuutta säätyerosta johtuen. 

Bodo ei ole varoissaan, ja siksi äiti ja setä suosittelevat Bodoa naimaan rikkaan serkkunsa Käthe von Sellenthinin. Käthe on pinnallinen, elämänhaluinen nainen, joka puhuu olemattomia taukoamatta. Hän lähtee hoitamaan lapsettomuuttaan kylpylään, ja sillä välin Botholla on aikaa pohtia suhdettaan Leneen. Hän päätyy polttamaan Lenen rakkauskirjeet ja sulkemaan hänet pois mielestään. Tällä välin on Lene löytänyt uuden miehen, synkän Gideonin, joka tulee visiitille Bothon luo kertoakseen rakkaudestaan Leneen. Tapaaminen sujuu sivistyneesti. Käthen palattua kylpylästä hän näkee kirjeiden tuhkat takassa ja alkaa aavistella, että Botholla vanha suola janottaa. Hän ei kuitenkaan jaksa paneutua miehensä sielun syövereihin. Myöhemmin sanomalehteä lukiessaan Käthe huomaa Lenen ja Gideonin vihki-ilmoituksen. Siihen Botho toteaa sarkastisesti: "Gideon ist besser als Botho". Botho ymmärtää, että elämän arpajaisissa hän ei ole voittaja huolimatta vauraudesta, missä elää. 

Kirjan metatason viesti on yksilön vaikeus valita todellisten ja väärien arvojen välillä. Ihminen tyytyy mukavuudenhalussaan korvikeratkaisuihin elämässään. Romaanin yhteiskunnallinen viesti oli myös selvä: sääty-yhteiskunta ajoi ihmiset suhteisiin, joita he eivät pohjimmiltaan halunneet. Lene nousee teoksen keskeisimmäksi hahmoksi vahvan eetoksensa vuoksi. Tämä herätti aikanaan suurta kiukkua, ja lukijat haukkuivat Leneä huoraksi. Nykylukijan on tätä syytöstä vaikea ymmärtää.

Nautin kirjaa lukiessani Fontanen huumorista. Esimerkiksi Bothon suurimpia ilonaiheita oli etsiä kirjoitusvirheitä Lenen kirjeistä. Näitä virheitä hän piti ihastuttavina ja ne kuvasivat Lenen hyvää sydäntä. Fontane on myös mestari kuvaamaan luontoa ja kaupunkimiljöötä: Spreen rannat, kaupungin puistot ja pölyiset kadut tulevat lähelle lukijaa. Tekijä ei tunnu kuvaavan pikkuseikkaakaan sen itsensä vuoksi, vaan kaikki liittyy elämän suureen kudelmaan. Tässä mainio esitys romaanista playmobilehahmoilla:  

 




keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä


Kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille on jaettu Adichien pamfletti feminismistä. Luin kirjan, joka asiallisesti taustoitti feminististä maailmankuvaa nigerilaisista lähtökohdista käsin. Kirjassa ei ollut mitään, mitä en antaisi lasten lukea, mutta pelkoni on kahtalainen: se on omiaan lisäämään ennakkoluuloja, ja se tuntuu olevan osa jotain opetusministeriön indoktrinaatio-ohjelmaa, jonka lievempiä muotoja ovat mm. ilmiöpohjaisuus, sukupuolettomuus, ohjelmointi ja ruotsinopetuksen varhentaminen. Minä en jakaisi kirjaa koululaisille. Sen sijaan kyllä luettaisin lukiolaisille hänen Puolikas keltaista aurinkoa -teoksen, joka on syvällinen ja järkyttävä kuvaus Nigerian 1960-luvun elämästä. Luettuani tuon kirjan, katsoin Afrikkaa uusin silmin, aivan samoin kuin Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa avasivat näkemään Afganistanin kulttuurin moninaisuuden.

Jos olisin eettinen relativisti, voisin vain nyökytellen hyväksyä naisten kohtelun Nigeriassa: sehän on heidän kulttuurinsa, ja naiset ovat kasvaneet tuossa viitekehyksessä, jossa heillä on statistin rooli. Jokainen kulttuuri eläköön tavallaan, ja meillä eurooppalaisilla varsinkaan ei ole mitään opetettavaa tai sanottavaa afrikkalaisille, joita olemme työksemme sortaneet ja alistaneet. Tosin esim. Tulva-lehdessä kerrottiin, että 99% Egyptin naisista kokee jatkuvasti seksuaalista ahdistelua: eikö tällöin tuollainen asenne naisiin ole osa tuota kulttuuria? Ovathan myös äidit kasvattaneet sekä tytöt että pojat. 

Kirjaa lukiessa saa kuvan, että katselee jotakin villien touhua ja salaa säälii heitä. Tämä ei kai liene ollut tarkoitus. Minä en oppinut tätä kirjaa lukemalla mitään. Kristillisessä ja demokraattisessa Suomessa minua ovat kasvattaneet hienot itsenäiset naiset äidistä ja opettajista vaimoon, eikä minulle tulisi mieleenikään pitää heitä itseäni heikompina astioina. Tämän ymmärtämiseksi tuota kirjaa ei tarvita - hukkaan heitettyä rahaa, jota olisi voinut käyttää muuhun opetuksen kehittämiseen. Ehkäpä kirja oli alunperin tarkoitettu meidän koulujemme somalipojille, mutta häveliäisyyssyistä se jaettiin kaikille. Kenpä tietäis sen...

Minua arveluttaa myös indoktrinaatio: miksi meidän pitäisi olla feministejä? En puhu naisopettajista enkä naislääkäreistä, koska naiseus on vain osa heidän identiteettiään. Naiseus ei tee heistä parempia tai huonompia ihmisiä tai ammattilaisia. Feminismillä on paha kaiku: ikävimmillään se edustaa miesvihaa ja vääristää naiskuvaa. 

Kun tälle lasten indoktrinoinnin tielle on lähdetty, löytyy lisää aktuelleja aiheita ja varmaankin aiheisiin sopivaa kirjallisuutta. Seuraava kirjanen jaetaan kasvissyönnistä, koska hyvä ihminen syö kasveja ja paha lihaa. Sitten on vuorossa eutanasia: on niin ihana päättää kaikista omista jutuista, kuten omasta elämästään. Sitten voisi jakaa vielä lapsille pirteän Tom of Finland -voimisteluoppaan: pojat ovat poikia...