Rakvere romaan. Kirjallis-historiallisia tuokiokuvia Rakverestä/Wesenbergistä

Keisarin luo on vähäväkisen vaikea mennä

Ennen Rakveren matkaani kesäkuun alussa luin Jaan Krossin Pietarin tiellä (viroksi Rakvere romaan). joka kuvaa rakvereläisten taistelua oikeuksiensa puolesta 1700-luvulla. Kross vaatii lukijaltaan pitkäjänteisyyttä, koska hän rakentaa romaanejaan varsin perusteellisesti ja polveilevasti, toisaalta kirjailija tarjoaa uutteralle lukijalleen todella aidon ja syvällisen lukukokemuksen ja luo oikean lukuflown. Hyvän romaanin merkki on myös siinä, että haluaa heti tutkia enemmän kirjassa kuvattuja paikkoja ja aikakautta. Olin iloinen, kun sain viettää viikon Rakveressä, Pietarin tien päätapahtumapaikalla. 

Kirjan päähenkilö Berend Falck työskentelee rakvereläisessä von Tiesenhusenin moisiossa kotiopettajana. Tiesenhusenit olivat saaneet Rakveren vääryydellä itselleen ja he keskittyivät balttilaisen aateliston tapaan alustalaistensa riistoon. Virassaan Falckia vedetään kahteen suuntaan: hän joutuu toimimaan aatelin asialla, mutta yksityishenkilönä hän taistelee kaupunkilaisten vapauden puolesta. Romaaniin on rakennettu myös jännitteinen rakkaustarina sekä pietarilaisen säätyläiselämän laaja kuvaus. 

Pietarin tien keskiössä on kysymys, kuinka moraalisia ratkaisuja tehdään yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan kannalta olosuhteissa, jotka perustuvat heikomman alistamiseen ja riistämiseen. Kirjoittajan ansio on myös siinä, että teoksen henkilöhahmoissa on syvyyttä ja monipuolisuutta huolimatta siitä, mikä heidän asemansa yhteiskunnassa on. Tarinaa viedään eteenpäin Berend Falckin näkökulmasta käsin, ja se on myös jonkinlainen kehityskertomus. 

Tekstissä on varsin runsaasti historiallisia asiakirjoja ja sitaatteja saksaksi ja ranskaksi, ja lukija viedään varsin syvälle 1700-luvun henkiseen ja aineelliseen maailmaan. Myös Rakveren kaupunkia kuvataan elävästi. Jos haluaa lukea hyvän historiallisen romaanin, niin Pietarin tiellä on juuri sellainen: kun alkuun pääsee, se pitää otteessaan loppuun saakka. Suomalaista lukijaa puhuttelee varmasti myös tuo pienen ja vähäväkisen kansan kamppailu vapautensa puolesta. 

Oli ihme, että teos julkaistiin Neuvosto-Virossa, koska siksi selvä yhtäläisyys on teoksessa kuvatun Baltian aatelin toimintatavoilla Neuvostoliitossa vallinneisiin valtarakenteisiin. Toisaalta historian kautta voitiin Neuvosto-Virossa esittää myös varsin suoraa kritiikkiä vallitsevia oloja kohtaan (esim. filmissä Viimne reliikvia, missä keskiaikaan sijoitetun kertomuksen avulla käsitellään vapauden teemaa). 

Rakveressä on Tiesenhusenien kartano keskellä kaupunkia ja se toimii nykyään teatterina. Myös moision ja kaupungin väliset rajakivet ovat vielä tallella. Kun kysyin meitä opastaneelta asiantuntijalta, kuuluuko Krossin kirja Virossa lukion opetussuunnitelmaan, sanoi hän, ettei sitä lueta, koska siinä käsitellään koululaisille sopimattomia aiheita (lue: aviorikos). Neuvostolan jäljet näkyvät siis edelleen tällaisissakin asioissa.  

Von Tiesenhusenien maiden rajakivi Rakveressä

Rakvere on hienosti monikerroksinen kaupunki. Vanhinta kerrostumaa edustaa kalparitarien aikainen Rakveren linna, mitä voi käydä katselemassa ihan itsekseen tai sitten ottaa osaa toiminnallis-pedagogiseen kierrokseen, jossa tehdään ruutia ja mehiläisvahakynttilöitä sekä käydään kidutuskammiossa ja helvetissä yms. Kaupungissa on vähän Viipurin, Haminan ja Savonlinnan ilmapiiriä. EU:n ihmerahalla on saatu aikaiseksi hypermoderni kaupungintalo ja kaupunkia kunnostetaan edelleenkin varsin laajasti. Esimerkiksi Krossin romaanissa kuvattu pääkatu, Pikk tänav oli kokonaan myllätty nurin remonttia varten. Kaupungissa näki paljon myös hylättyjä taloja, joita ympäröivät villinä rehottavat puutarhat: entiset omistajat lienevät jo mullan alla Siperiassa, Saksassa, Kanadassa...

Pikk tänavaa pitkin pääsee nousemaan linnavuorelle, mistä löytyy ainutlaatuisen kaunis tammimetsä, tammik, jonka keskellä on saksalaisten sotilashautausmaa. Sinne on haudattuna 1400 saksalaista sotilasta, jotka kuolivat kaupungin sotilassairaalassa 1941-1944. Kaupungilla on ollut myös oma saksankielinen vähemmistönsä aina vuoteen 1939 saakka, siitä muistona on vielä Rakveren saksalaisen lukion ja ritarihuoneen rakennukset. Kaupungilla on myös saksalainen nimi, Wesenberg. 

Kalparitarien perustama Rakveren/Wesenbergin linna

Pikk tänav, jolla romaanin kaupunkikuvaukset tapahtuvat

Saksalainen sotilashautausmaa linnavuorella

Kaupungin suuri poika on Arvo Pärt, josta kurssimme opettaja kauniisti sanoi, että hän on suurempi kuin Viron kulttuuri. Pärt kuunteli pikkupoikana kaupungin keskustorilla musiikkia ja kuulutuksia, joita tuli kaikkialla kaupungissa olleista kovaäänisistä. Pärt joutui myöhemmin lähtemään maanpakoon Neuvosto-Virosta musiikkinsa takia. Nykyään hän asuu jälleen Virossa. 
 

Arvo Pärt kuuntelee pikkupoikana kaupungin ääniä

Kaupungissa on muutamia viehättäviä kahviloita ja ravintoloita. Työtoverini sanoi, että Pihlakkaan leipomon pavlova on musti, ja oikeassa hän olikin. Suomalaiselle kaupunki on myös kovin halpa: kympin pintaan voit jo ruokailla ja kahvitella hyvin. Kaupungissa on myös iso kylpylä ja sen yhteydessä moderni hotelli. 

Pätsin leipomon pavlova on myös hyvä

Viimeisenä iltana meillä oli mahdollisuus käydä Riho Hüttin taiteilijakodissa, jossa taiteilija elävästi kertoi luomistyöstään. Ilta päättyi kansanmuusikoiden säestämään yhteiseen tanhusessioon, mikä meistä suomalaisista oli varsin hauskaa ja muinaisen tuntuista. Kuorolaulu ja kansantanssit ovat Virossa todella merkittäviä juttuja, joiden ymmärtämiseen ulkomaalainen tarvitsee aikaa.

Riho Hütt kritisoi taiteessaan kuluttamista

Die Reise nach Tilsit

Hermann Sudermannin "Die Reise nach Tilsit" on saksalaisen kirjallisuuden suuria kertomuksia. Se oli yksi neljästä novellista kokoelmassa Litauische Geschichten. Kertomus on myös filmattu neljä kertaa. Taiteellisesti kestävin lienee Friedrich Murnaun Amerikassa ohjaama Sunrise - The Song of Two Humans (1927). Tunnetuin ohjaus on Veit Harlanin vuodelta 1939. Harlan toi mukaan puolalaisvastaisen juonteen, ja filmiä esitettiin sittemmin sodan jälkeen leikattuna. Neuvosto-Liettuassa on novelli myös filmattu (Ansas, vuodelta1982). 

Viime vuosisadan vaihteessa Sudermannin yhteiskuntakriittiset näytelmät olivat hyvin suosittuja, ja niitä esitettiin myös Suomessa, mutta aika on ajanut niistä ohi. Kymmenistä näytelmistä ja romaaneista vain tämä teos on jäänyt elämään. Sudermann oli itse itäpreussilainen, ja kertomuksen tapahtumapaikka on Kuurin kyntään ja haffin seudut ja Tilsitin kaupunki. 

Juoni on lyhykäisyydessään seuraava: Ansas Balczus on kalastaja ja maanviljelijä, joka on mennyt naimisiin Indren, varakkaan talollisen tyttären kanssa. Heillä on liitosta kolme lasta. Taloon tulee piiaksi Busze, joka kietoo Ansaksen lemmenlonkeroihinsa ja alkaa vaatia Ansasta surmaamaan Indren, että pääsisi itse emännöimään. Tämän pelin katkaisee Indren isä, joka ajaa Buszen pois talosta. 

Piian viettelykset jäivät kuitenkin kalvamaan Ansasta ja tämä päättää päästä vaimostaan eroon purjehdusmatkalla Tilsitiin, jonka piti olla puolisoiden sovintoretki. Tilsitissä käydään kahvilla, torvisoittoa kuuntelemassa ja ostetaan lapsille tuliaisia. Tunnelma alkaa kääntyä iloiseksi ja murhamietteet kaikkoavat kun Ansas alkaa ymmärtää, kuinka hieno vaimo hänellä on. 

Paluumatka menee iloisissa merkeissä, mutta vene joutuu pyörteeseen, jolloin Ansas hukkuu ja vain Indre pystyy pelastautumaan apuneuvoilla, jotka Ansas oli varannut itsensä pelastamiseksi. Lopussa kuvaillaan lyhyesti, kuinka Indre eli hyvän elämän ja heidän lapsistaan tuli kunnon kansalaisia. 

Kyseessä on siis klassinen kolmiodraama, mutta fokus on puolisoiden keskinäisen dynamiikan kuvaamisessa veneretkellä. Busze edustaa julkeaa eerosta, johon miehen on helppo langeta. Indre on sitä vastoin madonna. 

Kertoja rakentaa purjehdusmatkalle jännitystä, koska Indre tietää, että Ansas haluaa päästä hänestä merellä eroon. Kummankin mielessä pyörii, mikä on seuraava siirto. Indreä askarruttaa, mitä Ansaksen jaloissa olevassa säkissä on: onko siellä ase, jolla hänet surmataan? Hän pohtii myös, mistä hän kuollessaan joutuisi luopumaan. Tilsitin kaupunki avaa kuitenkin kummankin aistit elämän iloille, ja paluumatka sujuu suuren sovinnon merkeissä aina veneonnettomuuteen saakka, mistä Indre pystyy pelastautumaan. 

Minua viehätti hidas, vanhanaikainen kertomatapa, jossa hiljakseen avattiin erilaisia näkökulmia näiden ihmisten kohtaloihin. Myös Kuurin kyntään luonto puhuu kertomuksessa omaa kieltään ja muuttuu aktiiviseksi toimijaksi perhedraamassa. 

Sai myös aihetta miettiä, kuinka aikanaan maineikkaat kirjailijat saattavat vaipua unholaan, tai kuinka heidän tuotannostaan jää elämään aikanaan ihan marginaaliselta tuntunut teos. Kuurin kynnäs toi mieleen myös Thomas Mannin kesämökin Nidassa: olikohan kesäpaikan valinnan perusteet kirjalliset? Myös tuo Veit Harlanin rasistinen näkökulma, ja politiikan sekä taiteen dialogi jäi mietityttämään. Tilsit avasi taas kulinaarisen vinkkelin juustoihin ja tietenkin Suomen sotaan. Luettu teos oli siis avartava ja antoi mielelle aihetta monenlaisiin retkiin.