Leivänjuuri lemmikkinä

Vaalea leivänjuuri viettää omaa hiljaista elämäänsä

Hyvä lukijani! Haluaisitko huolehtia jostain elävästä, muttet voi hankkia koiraa, kania, gerbiiliä tai kissaa siksi, että silmäsi muurautuvat umpeen, henkesi pihisee, nahkasi menee ruvelle tai saat emfyseeman. Leivänjuuren vaalinta tuo lohtua tähän hoivaviettiin ja siitä on odottomatonta iloa.

Hyvä vaalea leipä tehdään aina juureen. Tällaista vaaleaa, hieman hapanta vehnäleipää onnistuu löytämään joskus kaupasta, mutta Saksasta ja Ranskasta saat sitä kaikkialta. Hyvä leipä on kimmoisaa, siinä on rapea kuori, se säilyy pitkään, se on kevyesti hapanta ja siinä on tarpeeksi suolaa.

Tässä ohje juuren tekoon (Jan Hedhin mukaan): sekoita lasipurkkiin 2 dl vettä, 200 g vehnäjauhoja ja yksi raastettu omena (ilman kuoria) ja laita kansi päälle. Pane vaikkapa jääkaapin tai pakastimen päälle lämpimään (26-30 astetta) ja anna olla siellä kolme päivää välillä sekoittaen. Neljäntenä päivänä lisää 200 g vehnäjauhoja, 2 dl vettä ja sekoita. Anna seistä vielä yön yli lämpimässä paikassa. Viidentenä, joskus jo neljäntenä päivänä juuritaikina on valmis käytettäväksi. Siirrä se silloin jääkaappiin. 

Kun leivot leipää, ota aina sopiva määrä juurta taikinapohjaan mukaan. Oikea suhde löytyy kokeilemalla. Nyt tulee sitten tämä hoivapuoli: kun olet ottanut juurta, lisää vanhan juuren päälle aina saman verran jauhoja ja vettä ja anna käydä edelleen jääkaapissa. Näin ruokit, hoidat ja vaalit uskollista juuriystävääsi. Juuren tuoksun on oltava raikkaan hapan, jos se alkaa haista, on hygieniassa ollut vikaa ja juuri on heitettävä pois. Vaihda lasipurkkia puhtaaseen aina parin viikon välein. Voit tehdä juuresta taikinamaista tai valuvaa makusi mukaan.

Tässä ohje hyvän leivän tekoon monitoimikoneella:

3 dl vettä

2dl juurta

20 g hiivaa

4 tl suolaa

2 rkl virginorypsiöljyä

ruisrouhetta ja seesaminsiemeniä

vehnäjauhoja tarpeen mukaan

Sekoita juuri, hiiva, öljy, vesi, rouheet, siemenet ja suola ja lisää nesteeseen kolmisen desilitraa jauhoja. Anna seistä, kunnes seos alkaa kuplia. Lisää jauhoja niin, että alustettaessa muodostuu terän ympärille pallo (jos haluat pehmeämpää leipää, ole tarkka jauhon määrän kanssa).Voit vielä pyörittää taikinaa pienimmällä nopeudella muutaman minuutin, ja anna sitten taikinan kohota kaksinkertaiseksi.  Pyöräytä taikinaa vielä kerran ja lisää jauhoja tarvittaessa. Taikinapallo saa olla kiinteä. Nosta vielä kerran. Kun taikina on noussut kaksinkertaiseksi, ota se koneesta ja tee siitä yksi tai kaksi leipää. Rustikaalein on yksi pitkä leipä. Voit vielä viillellä sitä makusi mukaan. Laita nousemaan uunipellille ja uuni 275 asteeseen. Laita hyvin kohonnut leipä kuumaan uuniin, suihkuta sinne vettä ruiskupullolla ja anna paistua kymmen minuuttia. Tämän jälkeen sammuta lämpö, avaa luukku hetkeksi ja anna leivän sitten olla jälkilämmössä noin 15 minuuttia. Koputa leipää kypsyyden toteamiseksi.

Hyvän leivän salaisuus on vähäinen hiivan käyttö, usea nostatus ja riittävä suolaisuus. Tämä leipä on hyvää sellaisenaan voin, juuston ja punaviinin kanssa.

Tältä näytää hyvä leipä

Eier und Salz, Butter und Schmalz...

Pietarin Koivusaarella

Dom politkatorzhan eli entisten poliittisten vankien talo

 

Pietarin Koivusaari (Petrogradskaja storona) on kaupunkikävelijän aarreaitta. Käytän näitä ikimuistoisia nimiä, koska ne ovat historiallisia ja kertovat ajasta ennen slaavilaisia maahantunkeutujia. Jo kilometrin säteellä löytää roppakaupalla mieltä kiehtovaa historiaa. Rakennustaiteellisestikin Kivisaaren valtatien ympäristö on varsin rikas, ja koko kaupunginosa huokuu mennyttä suuruutta ja eleganssia. Parhaiten pääset sinne metrolla ajamalla Gorkovskajan asemalle, joka muodonmuutoksen jälkeen muistuttaa kallellaan olevaa lentävää lautasta.

Venäjällä on vähän funktionalistisia rakennuksia tai rakennuskokonaisuuksia johtuen poliittisista syistä. 1920-luvun avantgardistisen suuntauksen rakennusmuistomerkkejä on muutamia (Gorkin kulttuuripalatsi Stachek-aukiolla, Kirovin kulttuuripalatsi Bolshoi-prospektilla ja entinen KGB:n pääkonttori Liteinyi prospektilla). Funkkisasuintaloja on vain muutamia, niistä hienoimmat lienevät Svirstroin asuintalo Malyi prospektilla, Dom Lensoveta Naberezhnaja Karpovkilla ja Koivusaarella oleva poliittisten vankien asuintalo (Дом-коммуна Общества политкаторжан).

Talo hyppää heti silmään pietarilaisen arkkitehtuurin keskeltä, koska se poikkeaa paljon kaikesta ympärillä olevasta. Yllättävää on, miten samanlainen massojen, ikkunoiden ja parvekkeiden rytmitys on Olli Pöyryn Tullinpuomin talossa Helsingissä ja tässä pietarilaisessa rakennuksessa, erityisesti kun sitä katsoo Liteinyi-sillalta käsin. Kummassakin talossa on ammennettu konstruktivistisesta perinteestä.

Talo valmistui 1934 (arkkitehdit Abrosimov, Simonov ja Hrjakov). Se rakennettiin alunperin tsaarin vainoamille ja vankilassa istuneille vallankumouksellisille. Talo oli yhteisöllinen: asunnot olivat pieniä ja niissä oli vain keittosyvennys, ruokailu ja seurustelu tapahtuivat yhteisissä tiloissa. Talossa oli myös pesula, kirjasto ja solarium. Tämä vanhojen radikaalien yhteisasuminen ei kuitenkaan miellyttänyt Stalinia, ja niinpä talon 144 ruokakunnasta 132 lähetettiin leireille. Näin naapurissa. Kuuntele lystiksesi Stalinin lempilaulu Suliko.

Talo on ollut ja on edelleen pietarilaisten mielestä ruma, tästä on myös omaa empiiristä haastattelutietoa. Jos silmä ei ole tottunut puhtaisiin linjoihin ja herkkään materiaalin käsittelyyn, on ymmärrettävää, ettei tämä luomus satu venäläisen esteettiseen pirtaan. Minusta rakennus on dynaaminen ja herkkä, myös kaunis harmaa laatoitus sopii siihen hyvin. Pietarin asuntomarkkinoilla talo on tosin hyvin suosittu ja sen asunnot kalliita: syinä hieno sijainti ja historialliset muistot.

 

 Gur-Emirin mausoleumi Samarkandissa on ollut esikuvana vuosina 1910-1914 rakennetulle moskeijalle, joka sijaitsee aivan poliittisten vankien talon tuntumassa. Moskeijalla oli aikanaan myös poliittinen tausta: Keski-Aasian alueliitokset Venäjään. Moskeijan rakentaminen oli sovinnonele kaupungin muslimeille, ennen kaikkea tataareille. Kansan suussa moskeijaa ja sen ympäristöä kutsutaankin "Tatarstaniksi". Neuvostoaikana sitä pidettiin lääketieteellisten laitteiden varastona ja palautettiin uskonnolliseen käyttöön 1950-luvun lopulla. Moskeijassa on miesten- ja naisten kerrokset ja kerros koraanikoululle. Rakennus on vaikuttavan näköinen ja yllätyksellinen kaupunkikuvassa. Erityisen kaunis se on Liteinyin sillalta katsottuna.

Moskeijan vieressä on ballerina Matilda Ksesinskajan palatsi. Ksesinskaja oli Marinskin prima ballerina ja hänellä oli myös hyvin läheiset suhteet Romanoveihin, naihan hän suurruhtinas Andrein. Palatsin suunniteli pietarilaisen jugendarkkitehtuurin mestari A.I.Gogen. Taloon pääsee sisälle, koska siinä on Venäjän poliittisen historian museo. Osa tiloista on restauroitu. Ksesinskaja on kirjoittanut muistelmat (Воспоминания, Москва 2003), joista voi päätellä, että hän oli parempi tanssija kuin kirjailija. Kuitenkin niistä avautuu mielenkiintoinen kuva maailmaan, missä suosittuja taiteilijoita tuettiin ruhtinaallisesti eikä muutenkaan napilla pelattu. Jonkun selkänahasta myös nämä palatsit rakennettiin, mutten nyt ryhdy politikoimaan enempää. Ksesinskaja pakeni Venäjältä Ranskaan, missä jatkoi uraansa. 3. huhtikuuta 1917 Lenin piti rakennuksen parvekkeelta kuuluisan vallankumouspuheensa ja talo oli sittemmin "leniniläisten päämaja" Petrogradissa. Palatsia kannattaa käydä katsomassa ulkoa: siinä on hieno kermanvärinen majolikapinnoite ja mielenkiintoinen epäsymmetrinen pohjaratkaisu.

Täältä kannattaa vielä ehdottomasti poiketa Sergei Kirovin kotimuseoon Kamennoostrovksij prospekt 26-28. Kirov oli Leningradin kommunistisen puoleenaluekomitean ensimmäinen sihteeri ja puolueen lemmikki. Hän asui talossa 1926-1934. Kirov ammuttiin 1934, eikä vieläkään ole täysin selvää, kuka murhan takana oli. On esitetty, että Stalin alkoi vihata Kirovia tämän suuren kansasuosion takia, ja siksi hän halusi päästä tästä eroon. Olipa niin tai näin, kotimuseo on mieltä kiehtova paikka, minne kannattaa mennä, jos Venäjän ristiriitainen historia kiinnostaa.

Ennen vallankumousta asuintalo oli ollut Pietarin eliitin suosima. Kaikki materiaalit olivat vain parasta laatua, asuntojen koko 5-12 huonetta. Tästä lyxistä ei ole enää ainakaan rappukäytävässä jälkeäkään. Jos olet rohkea, ajat hissillä ylimpään kerrokseen, missä museo sijaitsee.

Kirov harrasti kirjallisuutta, siitä todisteena on kaunis kirjastohuone, mihin heti tekisi mieli asettua lukemaan Karamazovin veljeksiä. Hän harrasti myös metsästystä-sitä varten oli myös oma huoneensa. Kodintekniikkaakin on näytteillä, mm. jääkappi. Mistään ei siis puolue-eliitillä ollut pulaa, kun rakennettiin uutta yhteiskuntaa. Erityisenä yksityiskohtana hyppäsi silmään pieni kolmiulotteinen taulu, missä oli pienoiskoossa esitettynä kasvihuoneita ja taimilavoja Hiipinän keskitysleiriltä, missä moni suomalainenkin sai hiiltä kuokkia ja kaalia kasvattaa.

Museossa tuli sellainen olo,  ettei tämä koti ole voinut Kirovin itsensä rakentama. Sisustus oli kaksinaista. Makuukammarissa oli aistikas mahonkikaappi, jota kiersi sini-valkoinen Wedgewood-friisi, monet muutkin asunnon yksityiskohdat viestivät jostain muusta kuin vallankumouksesta. Ehkä asunnon oikea omistaja oli ehtinyt paeta rajan yli, tai sitten huonommassa tapauksessa tämä virui jollakin leirillä kansanvihollisena. Tästä problematiikasta ei museossa kerrottu.

Sen sijaan oli mielenkiintoinen näyttely lapsista Stalin ajan Neuvostoliitossa. Liikuttavaa oli lukea pienen koululaisen ateismin tunnilla kirjoittamaa ainetta: "Ei ole olemassa mitään lihan ylösnousemusta. Kun ihminen kuolee, hän mätänee". Oppaat olivat herttaisia: he tuntuivat pahoittelevan kaikkea mennyttä, sitä etteivät kaikki lapset saaneet Mishka na severe-konvehteja ja että he kirjoittivat niin tyhmiä juttuja ihmisen osasta.

Täällä harrastettiin puhdistusta

Tällä jäähtyi ehkä votkapullo

 

  

Vadim Kozinin "Syksy" vie suoraan 1930 luvun sydämeen

 

 

 

 

 

Venäjäntaitoisille filmi Kirovista

 

 

 

 

 

Historiallista ruokaa Viipurissa ja Immolassa

Diplomaatti-illallisen menu Viipurissa 1933

Postaus Koskimies-Somersalon Keittotaidosta johdatti kaivelemaan kotikirjaston kätköjä. Jaakko Lepon ”Viipurilaisia” (Lahti 1946) ja Taru Stenvallin ”Marski ja hänen ”hovinsa”(Porvoo 1955) teoksissa löytyi 1930–1940-luvuille tyypillisiä juhlalounaiden ja – illallisten ruokalistoja. Lepon kirja kuvaa monipuolisesti 1930-luvun Viipurin kulttuuri- ja talouselämää, Stenvallin teos keskittyy Mikkelin päämajan ruokatalouden kuvaamiseen, mutta on kirjallisena teoksena yllättävää kyllä Lepon kirjaa parempi, vaikka Stenvall oli ammatiltaan hovimestari ja Leppo lehtimies.

Ensimmäisen menun tausta on seuraava. Leppo kertoo teoksessaan: "Diplomaattivieraiden suurhyökkäys viipurilaisten luo tapahtui kuitenkin pari päivää juhannuksen jälkeen vuonna 1933, jolloin silloinen Moskovan-lähettiläämme vapaaherra Yrjö-Koskinen ilmoitti tuovansa yhdeksi iltakaudeksi vieraaksemme Neuvostoliiton pääkaupungissa olevat diplomaatit rouvineen." Illallinen järjestettiin Pyöreässä tornissa ja siitä vastasi ravintolan emäntä Elina Kotonen.

 Ilallinen aloitetaan klassisesti lihaliemellä ja sherryllä. Solera Romatea on vielä tänäänkin saatavana, muttei Alkon valikoimissa. Alkuruokana on kylmää lohta ja majoneesia. Lohi toistuu myös alla kuvatussa Immolan menussa. Lohi oli hienoa ruokaa, koska ei ollut muuta kuin villiä lohta. Muistan vielä lapsuudestani, että suolalohta syötiin vain jouluna, eikä koskaan muulloin. Nykylukijalle on aika yllättävää, että lohi tarjottiin Haut-Sauternesin kanssa, joka ainakin nykyään on makeaa tai puolimakeaa. Toisaalta se voi hyvinkin sopia makeahkon majoneesin kanssa. Asiantunteva viininharrastaja kommentoikoon tätä, jos lukee tämän tekstin.

Lohi on luultavasti keitetty sitruunan, suolan ja sokerin kanssa. Keittämisen jälkeen kala on nyljetty ja sen on annettu jäähtyä. Jäähtyneen lohen päälle on levitetty majoneesikerros, joka on koristeltu tomaatilla, keitetyillä munilla, persiljalla ja korvasienikastikkeella.

Lammaspaistia pyöreän tornin tapaan oli pääruokana ja sen kera tarjottiin Pommard 1924 Jules Regnieriä. Sveitsiläinen viinihuutokauppias tarjoaa tätä viiniä vuodelta 1934 hintaa 320 euroa, ja Pommardia on myös tänään myytävänä Alkossa. Lammas on voitu valmistaa seuraavaan tapaan riistapaistia jäljitellen - siitä antakoon Koskimies-Somersalo näytteen: lampaanpaistin annetaan liota suola-etikkavedessä, jossa on katajanmarjoja noin pari vuorokautta. Tämän jälkeen lihat kuivataan, paistetaan voissa, ladotaan pataan ja päälle ripotellaan suolaa ja hiukan vehnäjauhoja. Lisätään vettä ja kermaa ja annetaan kypsyä padassa.Paistin kanssa tarjottiin vihanneksia, ehkäpä keitettyjä porkkanoita ja papuja (reksattuja).

Jälkiruokana tarjottiin juustoja portviinin kanssa. Ainakin emmentalia, Turunmaata ja Auraa saattoi olla tarjolla, jos pysyttiin kotimaisissa merkeissä. Regatta Port Valentea ei enää saa, mutta vastaavaa kyllä löytyy Alkon hyllyltä. Lisäksi tarjottiin jäätelöä vadelmien kanssa ja juomana Rich madeira Rutherfordia, mitä juomaa saa tänään Alkosta nimellä Miles Finest Rich Madeira. Kahvin kera tarjottua "Roi Soleil"-konjakkia oli myynnissä keräilijäkonjakkina vielä vuonna 1995.  Liqueurs du pays lienee pitänyt sisällään lakka- ja mesimarjalikööriä.

Viime syksynä söin kerran Pyöreässä tornissa. Meno oli edelleen kovin sovietique ja ruoka vaatimatonta. Lisäksi ravintola halusi tunkea trubaduuria laulamaan Sellainen ol´ Viipuriapöytäämme. En tiedä mitä tähän sanoisi. Uudet isännät voisivat kehittää jotain ihan omaa omista lähtökohdistaan eikä elää menneisyyden muistioilla, joita he muuten pyrkivät järjestelmällisesti tuhoamaan raunioittamalla hienoa kaupunkia.

Liikenteenohjailua tankeille 1944

Lepon mukaan tällainen illallinen oli tyypillinen edustusillallinen tuon ajan Viipurissa. Eipä olisi mitään sitä vastaan, että pääsisi tällaisen pöydän ääreen. 1930-luvun ravintolatunnelmaan pääsee "Vaimokkeen" avulla. Osa samannimisestä filmistä kuvattiin Viipurissa..

Seuraava menu on tarjottu Adolf Hitlerille Immolan lentokentällä 4.6.1942, kun tämä saapui onnittelemaan Mannerheimia marsalkan 75-päivän johdosta. Stenvall kuvaa ruokailua näin: "Ateria alkoi riisi-, muna- ja kaalipiirakasta, joita Hitlerkin söi, mutta kylmän majoneesilohen asemesta hänelle tarjottiin parsakeittoa. Ja herkullisen täytetyn hanhen hän korvasi vihannesvanukkaalla (...)Hitler ei myöskään juonut aterian yhteydessä tarjottavia viinejä. Hänen lasiinsa kaadettiin kivennäisvettä pullosta.(...)Jopa hänelle tarjottava hedelmäsalaattikin oli valmistettu erikseen, koska siinä ei saanut käyttää mausteeksi "kirschwasseria".

Tämä menu syötiin Mannerheimin ja Hitlerin tapaamisessa

4.6.1942 Immolan lentokentällä

Vieras oli siis hankala ruokittava ja muutenkin temppuileva absolutisti-vegetaari. Tällaista vierasta ei haluasi pöytäänsä, ei tainnut myöskään Mannerheim haluta, siksi viileä tämä tapaaminen oli. Stenvallin kuvaus ruokailun kulusta on mielenkiintoinen ja koko teos antaa hyvän kuvan siitä, kuinka tärkeää hyvä ruoka ja hoidettu ilmapiiri Mannerheimille oli.

Jos haluaa juoda samoja juomia kuin tuolloin, ei Rajamäen akvaviittia enää saa. Muita vastaavia kyllä löytyy. Marskin ryypynkin voi tehdä seuraavasti: akvaviittia 1 cl, giniä 2 cl ja Noilly Pratia 2 cl. Ravistetaan jäiden kanssa. Dienheimer Spätleseä täytyy lähteä hakemaan Saksasta. Chateau Bel-Airia saa Alkosta 66 euron hintaan ja Pommery "Drapeau Seciä" pitää ostaa Ranskasta, jos Alkon Pommery ei kelpaa.

Tämän pöydän ääressä en olisi halunnut istua, mutta ruuat ja juomat olisivat kyllä kelvanneet. Alkupalana tarjotut piirakat ovat suomalaisen kulinaria huippuja, jos ne tehdään rahkavoitaikinaan ja täytetään sieni-kaali seoksella. Ne kelpasivat Führerillekin.



Hitler vaihteeksi rauhallisissa toimissa (SA-kuva)

Tämä lienee tähän yhteyteen sopivinta: nauti ambivalentista tunnelmasta!

Sienijuttuja (V): Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt!

Syksyinen metsä hoitaa sienestäjää irisoivalla valollaan

Mikäpä on virkistävämpää kuin syksyinen sieniretki! Luonto tarjoaa aarteitaan ja samalla matkalla pääsee näkemään hyvinkin yllättäviä asioita. Koivunrangan päällä kasvava nystyhytykkä vaeltelee puun pinnalla mielensä mukaan. Sienten nimien keksijät edustavat Suomessa kielentuntemuksen ja huumorin terävintä kärkeä: haavanhiili, käävänpielus, rusoriesa ja hytymassikka ovat sieninimistömme ehdotonta aatelia. Aatelista vielä sen verran, että Japanin Hirohito-vainaan harrastuksiin kuuluivat mm. limasienet. Tiedättehän kiipeilevän limakon?

Nystyhytykkä etsi kotia koivusta

Seuraavaksi silmää ilahduttavat lehtien alta pilkistelevät kanttarellit. Tämä kesä on ollut kanttarellikesä - en muista milloin näitä keltaisia aarteita olisi ollut näin paljon. Työnnä nenäsi kanttarellin pintaan ja vedä syvään metsän jalointa henkeä! Ajattele jo mielessäsi uunilohta, perunoita ja kanttarellikastiketta tai mietoa ja pehmeää kanttarellikeittoa.

Mäntykangasta pitkin kulkevan metsätien keskellä kasvaa laakakorvasieniä. Ne ovat kuin peikonkorvia, jotka ovat jääneet tienpieleen. Sieni on mieto ja se sopii ryöpätä kuten isompi korvasieniveljensäkin, mutta ehkäpä ne kannattaa vaan jättää tielle kulkijoiden iloksi, siksi erikoisia ne ovat.

Mikäpä se siinä on: KARHUN JÄTÖS! Iäisyys tuli helposti mieleen tämän läjän äärellä. Se oli tuore, muttei enää höyrynnyt. Sininen mustikoista ja punainen puolukoista. Joku ehkäpä katseli pensaan takaa sienestäjää - et ole yksin...Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun läjä on samalla paikalla. Karhun reitti kulkee aivan mökkiasutuksen vieressä. 

Karhunkamaa syysauringossa

Maalaiset ovat luonnonsuojelun ylimpiä ystäviä. Siitä todisteena ovat nämä sienipolun varrelta löytyvät maatuvat aarteet. Maalaiset ovat vapaita ihmisiä, koska voivat heitellä jätteensä minne haluavat: ei vapaata vangita voi! Eläköön rousseaulainen ihmiskäsitys! Ford Transit on pantu paloiksi ja sammal ja ruoste raiskaavat kilpaa metallia ja muovia. Maisema on runollinen, Transitin maalipinta on paikoin bleu lacté, kuin Wienin taivas Peter Altenbergin novellissa. Tässä näyssä on jotain teutonista...

Luontoon katoavien kulkuneuvojen eliittiä edustaa myös tämä Citroen BX. Tämä Marcello Candinin mestariluomus lepää nyt kurpitsapenkin päässä, ikkuna viekoittelevasti auki: sieltä voi kuulua ranskattaren kevyt huokaus ja pelmahtaa Kim-savukkeen ohut vana. Kaunis antrasiittiväri kalpenee vuosi vuodelta kohti täyttä harmautta. Mon Dieu!

Jos sienestäjän auto täytyisi valita matkalimusiinien joukosta, olisi se yksikantaan joko klassinen Citroen DS tai sitten uudempi Citroen C5. Auton maavaraa voi nostaa kaasunestejousituksen avulla, ja siten sillä pääsee ajelemaan aika kolukkoisia teitä. Ranskalaiset kyllä ymmärtävät, että autolla täytyy päästä myös bulevardeilta sienimetsään.

 Tämä näky odottaa sitten vanhan metsätien pohjalla: suppismatot lepäilevät pehmeän sammaleen lomassa. Tekee mieli painaa korva maahan ja kuunnella metsän hengitystä.

Tähän vaikkapa Lisztin "Waldesrauschen"