Pierre Corneille: Marttyyri Polyeuktos

 

Pyhän Polyeuktoksen marttyyrio 
(Kuva: Wikimedia)

Polyeuktos Meliteneläinen († 259) oli roomalainen sotilas, joka toimi keisari Deciuksen vainojen aikana Armenian Melitenessä ja koki siellä myös marttyyrikuoleman. Polyeuktos ei suostunut uhraamaan Rooman keisarille, ja siksi häntä kidutettiin ja lopulta mestattiin. Polyeuktoksen vaimo ja appi yrittivät turhaan estää häntä tunnustamasta julkisesti uskoaan. 

Polyeuktoksen marttyyrion ovat tehneet tunnetuksi Pierre Corneille draamassaan Polyeucte (1641), jota käsittelen tässä postauksessa sekä Gaetano Donizetti oopperassa Poliuto (1838) ja Charles Gounod oopperassa Polyeucte (1878) - kumpikin varsin oivia teoksia romantiikan hengessä.

Pierre Corneille (1606–1684) syntyi Rouenissa, kävi koulunsa jesuiittain huomassa ja toimi sitten kotikaupungissaan asianajajana. Hän siirtyi myöhemmin Pariisiin ja aloitti kirjallisen toimintansa kirjoittaen komedioita, mutta päätyi sitten kirjoittamaan tragedioita, joista tunnetuin on Le Cid (1637). Corneillea pidetään klassisen ranskalaisen tragedian isänä. Luin Polyeucten ruotsalaisena Ivar Harrien tekemänä mitallisena käännöksenä (Martyren Polyeuctus). 

Polyeuktoksen marttyyrion henkilöt ovat seuraavat: Felix (roomalainen senaattori, Armenian kuvernööri), Polyeuktos (armenialainen prinssi, Felixin vävy), Severus (roomalainen ritari, keisari Deciuksen suosikki, Felixin tyttären entinen rakastettu), Pauline (Felixin tytär ja Polyeuktoksen vaimo) ja lisäksi päähenkilöiden uskotut ja palvelijat (Nearchos, Stratonice, Albin, Fabian ja Kleon). Tapahtumapaikka on kuvernööri Felixin palatsi 200-luvulla Armenian Melitenessä.

Draaman kaari on seuraava. Nuori prinssi Polyeuktos, kuvernööri Felixin vävy, on kääntynyt kristinuskoon ystävänsä Nearchoksen vaikutuksesta. Ensimmäisessä näytöksessä Nearchos kehottaa prinssiä menemään viipymättä kasteelle. Polyeuktos kuitenkin epäröi: vaimonsa Paulinen painajaisen liikuttamana hän sitoutuu pysymään puolisonsa lähellä palatsissa, mutta Nearchos saa hänet toisiin mietteisiin.

Pauline uskoutuu palvelijattarelleen Stratonicelle menneestä rakkaudestaan Severukseen, jota Paulinen isä Felix ei pitänyt tyttärelleen sopivana. Severus pakeni taistelukentälle, jossa hänen kerrottiin kaatuneen taistelussa persialaisia vastaan. Unessa Pauline on nähnyt Severuksen surmaavan hänen puolisonsa Polyeuktoksen.

Sitten Felix saapuu mukanaan hämmästyttävä uutinen Severuksen paluusta. Hän ei ole ainoastaan ​​selvinnyt taistelusta, vaan on myös saanut keisari Deciuksen suosion, jonka turvallisuuden hän oli urheudellaan taannut. Pelokas Felix suostuttelee nyt vastahakoisen tyttärensä menemään tapaamaan Severusta, ja Pauline on kahden vaiheilla.

Palvelija Fabian kertoo Severukselle Paulinen avioliitosta Polyeuktoksen kanssa. Kun Severus tulee tapaamaan Paulinea, tunnustaa hän rakastavansa tätä edelleen, mutta pitää velvollisuutta keisaria kohtaan omia halujaan suurempana. Kotiin palattuaan Polyeuktos ihailee vaimonsa korkeaa hyveellisyyttä, ja tämä kertoo hänelle päätöksestään olla koskaan enää näkemättä Severusta.

Polyeuktos kutsutaan uhraamaan Rooman persialaisista saaman voiton kunniaksi. Tämän uhrin piti Severuksen toimittaa. Polyeuktus saa yhtäkkiä jumalallisen näyn ja hän suostuttelee Nearkhosta auttamaan häntä uhmaamaan epäjumalanpalvelusta. Yhdessä he lähtevät temppeliin aikomuksenaan murskata pakanallisten jumalten patsaat.

Pauline, joka on huolissaan kahden häntä rakastavan sankarin välisestä yhteenotosta, saa Stratonicelta tiedon Polyeuktoksen kääntymyksestä kristinuskoon ja jumalia vastaan ​​​​kohdistuneesta häpäisystä palatsin temppelissä. Konsuli Felix saapuu järkyttyneenä: hän on pidättänyt jumalanpilkkaajat ja määrännyt Nearkhoksen teloitettavaksi toivoen samalla saavansa Polyeuktoksen luopumaan uskostaan.  Mutta Albin, roomalaisen senaattorin uskottu, kertoo hänelle, että Nearkhoksen marttyyrikuolema on vain vahvistanut Polyeuktoksen uskoa. Felix kehottaa sitten Paulinea taivuttelemaan puolisoaan vielä luopumaan kristinuskosta. Tilanne on hyvin raskas Felixille, koska hän rakastaa tytärtään ja Paulinen elämä on myös murroksessa.

Polyeuktoksen on vaikea kestää vaimonsa kyyneleitä, mutta hän vertaa maallisten rakkauden haurautta taivaalliseen autuuteen. Vuoroin anelevasti, vuoroin kiivaasti hän taivuttelee Paulinea luopumaan pakanuudesta. Tietäen pian kuolevansa Polyeuktos uskoo puolisonsa Severuksen huostaan. Pauline kieltäytyy kuitenkin entisen rakastajansa huolenpidosta ja käskee tätä pelastamaan Polyeuktoksen marttyyrikuolemalta. Tähän Severus myös suostuu.

Kuultuaan Severuksen pyynnön kilpakosijan pelastamisesta, Felix ymmärtää tämän sankarillisen eleen väärin ja uskoo sen olevan ainoastaan jonkinlaisen juonen. Pauline häilyy isänsä lainkuuliaisuuden ja Polyeuktoksen uskon välillä. Lopulta Polyeuktoksen röyhkeys ärsyttää Felixiä, ja hän lähettää hänet kuolemaan. Näin Polyeuktos saa todellisen marttyyrikuoleman. 

Näytelmän lopussa Pauline kääntyy miehensä marttyyrikuoleman johdosta kristityksi, Felix ymmärtää roomalaisten jumalien turhuuden ja Severus kokee myös Jumalan armon, jonka vaikutuksesta hän aikoo lopettaa kristittyjen vainot Armeniassa. Yhdessä he lähtevät pystyttämään hautamuistomerkkiä Polyeuktokselle. 

Tämä tragedia oli hieno lukukokemus. Erityisesti liikuttavia hahmoja olivat Severus ja Pauline. Severus taisteli velvollisuudentunnon ja sydämen äänen ristiaallokossa, jossa hänen luonteensa jalostuu draaman myötä. Paulinen persoonallisuus kehittyy myös draaman edetessä: vanhaa ihastustaan kaipaavasta naisesta tulee tragedian myötä miestään syvästi rakastava vaimo. Kaikki hahmot päätyvät ratkaisuun, jossa he luopuvat vanhasta elämäntavastaan ja siirtyvät uuteen. Tämä on aidosti puhdistava tragedia.

Polyeuktoksen kuolema
(Kuva: Wikimedia)