torstai 30. maaliskuuta 2023

Sisäinen kokemus

Georges Bataillen teos Sisäinen kokemus (Gaudeamus 2020) on vaikeaselkoinen, mutta nerokas teos. Luin sen kahteen kertaan, koska siitä jatkuvasti tuntui avautuvan uusia ovia ja kaninkoloja kuin Liisan seikkailuissa ihmemaassa. Viljami Hukan ja Anna Nurmisen käännös on todellinen kulttuuriteko, jota on tukenut Koneen säätiö. Olen aikaisemmin postannut Bataillen teoksesta Madame Edwarda. 

Bataille toimi Ranskan kansalliskirjastossa numismaatikkona, mutta vietti samalla varsin vilkasta taiteilijaelämää ja kirjoitti myös hyvin paljon. Bataillen maine on kasvanut vuosien saatossa ehkä osaksi siksi, että hän on osannut sanoittaa modernin (uskonnottoman) ihmisen sisäisen etsinnän vaikeutta. Bataillen filosofian kasvualustana ovat toimineet Kierkegaard, Durkheim, Heidegger, Hegel, Proust ja Nietzsche sekä kristilliset mystikot. Sisäinen kokemus on sisällöltään kuin teema ja muunnelmat, joita kirjoittaja käsittelee seuraavien otsikoiden alla: Hahmotelma johdatuksesta sisäiseen kokemukseen, Piina, Komedia, Uusi mystinen teologia ja runokokoelma Manibus date lilia plenis.  

Bataillen tarjoama lukukokemus oli vastaava kuin kesällä lukemani Emanule Coccian Kasvien elämä: koko ajan oli tunne, että liikut ymmärryskykysi äärirajoilla, ja teksti tarjoisi jatkuvasti uusia virikkeitä ja ajatuspolkuja. Seuraavassa tyydyn kuitenkin käsittelemään muutamia Bataillen teoksen ajatuskulkuja, jotka tuntuivat olevan keskeisiä. Eilen illalla olin kuuntelemassa Wagnerin Siegfriediä, josta löytyi myös bataillelainen problematiikka: elämän arvoitus, ihmisen oma arvoitus ja halu päästä näiden salaisuuksien sisälle. 

Bataille sanoo kirjoittavansa epätoivosta, joka syntyy siitä, että maailma annetaan ihmiselle arvoituksena, jota hän pyrkii kuumeisesti ratkaisemaan. Keino ymmärtää tai ainakin lähestyä tätä ongelmaa on sisäinen kokemus, joka on sukua ekstaasille, mutta joka on kuitenkin paljas ja mihinkään kiinnittymätön (ei siis esim. uskonnollinen tai seksuaalinen hurmio). Sisäisessä kokemuksessa ei epätäydellinen yhdy täydelliseen kuten uskonnollisessa kokemuksessa, se ei myöskään ole tieteellinen, taiteellinen tai esteettinen kokemus, vaan ihminen lopettaa sisäisessä kokemuksessa diskursiivisen, siis loogisesti etenevän ajattelun. Sisäinen kokemus on ihmisen matka mahdollisen ääriin, ja se kieltää muut arvot ja auktoriteetit ja muuttuu itse arvoksi ja auktoriteetiksi. Toisaalta em. arvot ja niihin liittyvät diskurssit ovat edellytyksenä sisäisen kokemuksen tuntemiselle. Ihminen joutuu ei-tiedon tilaan, josta ainoana ulospääsynä on ekstaasi. 

Sanat, joilla ajattelemme ja puhumme ovat myös osa diskurssia, joka on kuin lentohiekka, johon hautaamme itsemme ollaksemme näkemättä. Kieli luo äärettömän labyrintin, johon me olemme tuomittuja harhailemaan, sanat ovat kuin väsymätön muurahaislauma, joka kokoaa elämämme pienimmätkin osat, mutta me aavistamme, että on olemassa jokin käsittämätön osa sanojen diskurssin tietämättömissä. Ihmisen tulisi suojata itseään puheen orjuudelta. Toisaalta runous on Batailelle väline matkalla sisäiseen kokemukseen. Hän sanoo, että runous johdattaa tiedetystä tuntemattomaan ja luo sellaista, mitä me emme voi tietää, ja on näin sanojen diskurssin ulkopuolella. 

Bataillen ajattelun taustalta löytyy transgression ajatus, jota eri ajattelijat ovat lähestyneet monin tavoin. Kristilliset mystikot vaelsivat sisäisessä linnassa etsien kaikkein salaisinta huonetta, jossa minä ja Jumala voisivat kohdata. Hindut haluavat siirtyä korkeampaan tietoisuuteen hengitysharjoitusten avulla (Bataille esittelee laajasti hindulaisia ja buddhalaisia ajatustapoja). Kierkegaardilla oli uskon hyppy, jolla päästään sisäiseen kokemukseen ja Nietzschellä se on dionyysinen sankarielämä, joka ammentaa voimansa hurmiosta. Durkheimillä ihmisyhteisö kohoaa metafyysiseen asemaan. Kaikkien em. ajattelijoiden jälki näkyy Bataillen filosofiassa.

Sisäinen kokemus aiheuttaa lukijassaan levottomuutta ja vastustusta. Toiset etsivät uskon hyppyä jääkiekosta ja kaljasta, toiset Wagnerista. Näillä ei batallelaisessa maailmassa ole laatueroa, koska kumpikin kuuluu diskurssin piiriin, kuten myös uskonto, taiteet ja tieteet. Jäljelle tuntuu jäävän vain ahdistus, tyhjyys ja kuolema. Kaikesta huolimatta Sisäinen kokemus on rikas teos, johon jokaisen lukevan ihmisen kannattaisi tutustua, ajattelipa sitten mitä tahansa Bataillen näkemyksistä.   

Hurskastelijoiden äänillä on vastaus kaikkeen.

Ilon huippu ei ole iloa, sillä ilossa aistin ennalta, että se tulee päättymään.

Jokainen ihminen, joka jättää kulkematta mahdollisen ääriin, on ihmisyyden orja tai vihollinen.

Katkeraan loppuun asti nautittuna kristinusko on pelastuksen poissaoloa ja Jumalan epätoivoa.

Tahto harmoniaan on suurta orjuutta.

Ekstaasissa ei ole enää subjekti-objekti-suhdetta vaan "ammottava aukko" kahden osapuolen välillä.

Kaikki mahdollinen merkitys päätyy lopulta merkityksettömyyteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti