maanantai 14. marraskuuta 2022

Runon hirveä hiihtämässä


Tolvajärven kivisilta


Iivo Härkönen (1882–1941) oli suomenkarjalainen monipuolinen kirjailija, opettaja ja karjalaisen kansanperinteen kerääjä. Hän toimi Savon Sanomissa ja Karjalan lehdessä ja oli myös Itä-Karjalan toimituskunnassa 1920-luvulla. Härkösen kirjallinen tuotanto on varsin laaja käsitellen pääasiassa Raja-Karjalaan liittyviä aiheita. Nykylukijalle hän on tuntematon hahmo, kuten monet muutkin aikansa tunnetut kirjailijat. Luin hänen vuonna 1928 julkaisemansa teoksen Runon hirveä hiihtämässä, jossa hän kuvaa 1900-luvun alussa tekemiään runonkeruumatkojaan Raja-Karjalaan ja Aunukseen. 

 

Hankin kirjan alun perin sen kauniin kansikuvan vuoksi: kanteen oli liimattu Väinö Hämäläisen työ Hiiden hirven hiihto, tosin peilikuvana. Teos lienee yksi Hämäläisen parhaista maalauksista, koska se on samanaikaisesti varsin dynaaminen, ja talvi-iltaisen hangen värit on kuvattu hienostuneesti. Kirjan toisinto teoksesta on tosin seepian värinen.


Hyvin monesta kirjasta voi sanoa, että toimittamalla siitä olisi tullut parempi. Näin on myös tämän teoksen laita. Fokus tuntuu puuttuvan, vaikka kuvattava aihe olisi mitä mielenkiintoisin. Kirja ei oikein pääse nousuun, ja sekalaista karjalan murteella kirjoitettua kansanrunoutta on runsaasti lukijan ymmärtämättä, että mihin se oikein liittyy. Olisi ollut myös mukava saada tietää enemmän kansan elintavoista ja myös siitä, minkälaista oli matkanteko jalan Karjalan korvissa, mutta tekijän visiona oli viimeisten Karjalan runonlaulajien löytäminen. Ongelmana tosin oli, että Kalevalan laulajat olivat jo menneet manan majoille, ja nuorempien laulut olivat usein pelkkää silkkoa tai aikansa viihderunoutta. Härkönen teki näitä matkoja SKS:n stipendin turvin.

 

Kirjalla on myös kiistämättömät ansiot: se on eloisasti kirjoitettu, luonnonkuvaukset ovat kauniita ja kirjan kuvitus on todella mielenkiintoinen. Tekijä on lahjakas piirtäjä, ja hänellä on ollut kyky ymmärtää hyvin oman heimonsa väkeä. Maanittelemalla, viinalla tai pienellä korvauksella hän sai ihmiset lausumaan runoja. Monet laulatettavat tuntuivat olevan Härköselle myös kaukaista sukua ja he olivat kirjailijan tapaan myös idänuskoisia, mikä helpotti pagizemista. Itäinen tunnelma on kertomuksessa vahvasti läsnä, vaikka Härkönen tuntuu vetävän jyrkän rajan Suomen karjalaisten ja venäläisten välille. 

                                     Oizingo omalla mualla -

igäv´on omuada muada,

oman puolen buolazija,

oman muan on mantshikkazie,

oman pihan piigazija,

oman rannan lapsozija.

 

Tekijää matkaa jalan kylästä kylään, usein kymmeniä peninkulmia päivässä. Keskeisinä paikkakuntina mainitaan Suojärvi, Jehkilä, Loimola, Tolvajärvi, Suistamo, Porajärvi, Korpiselkä ja Soanlahti. Kuvista voi vain ihailla näitä luonnonkauniita paikkakuntia, joissa kuitenkin näkyy ihmiskäden kevyt jälki. Erityisen vaikuttava on Tolvajärven kylänraitti mahtavine karjalaistaloineen. Tämä maailma on ajan aaltoihin uponnut Atlantis. Tässä pieni tyylinäyte:

 

Kymmenittäin pieniä, matalia kumpuja siinä etualalla, aavan hiekkamaan laidalla, paljaina, pyöreinä kuin mitkäkin suuren hiekkaerämaan hiekkakummut, ja niiden välissä pilkottelee yhtä lukuisia pieniä mustapintaisia lampeja (!), joiden vesi on kirkas kuin lähteen ja reuna valkea, hiekkasorainen. Ja polku, polku niiden väleissä kiertelee kuin missäkin labyrintissa, yrittäen aivan pään sekoittaa…



Loimolan itkijänainen Matjoi Blattonen

 

 

2 kommenttia:

  1. Muistelin, että Iivo Härköseltä olisi joku runo Suomen runottaressa, netistä löysin vinkin, että Härkönen olisi ehken yksi kirjan toimittajista. Tuo "Oizingo omalla mualla" tuo mieleen miten äitini aikoinaan matki evakoilta kuulemaansa karjalan kieltä. Kannaksen ägrämöisten kieli tuosta runosta myös tulee mieleen, miksei vepsäkin.
    Sitten tuossa lopussa olevasta maaston kuvailusta tuli mieleen kun olin joskus nuorna miesnä sotaharjoituksessa jossain Koitereen seutuvilla ja siellä oli metsäisiä kumpareita ja niitten keskellä pieniä lampia niin että koko maisema näytti paitsi oudolta myös keskenään samanlaiselta jotenka eksyinhän minä sinne. Puromaista jokea seuraamalla löysin takaisin lähtöpaikkaan.

    VastaaPoista
  2. Oli mukava lukea, kuinka tekstini toi menneitä mieleesi. Tuosta Härkösen karjalankielestä en oikein osaa sanoa muuta, kuin että se ei ole karjalan murretta. Nykyään usein erheellisesti sekoitetaan karjalan kieli karjalan murteeseen. Myös se harha, että karjalaiset olisivat olleet ortodokseja on kumma vääristymä jota tiedotusvälineet erityisesti suosivat.
    Noita vanhempien lainaamia murrejuttuja kuulin minäkin lapsena: "hameen kormenist pakoi muilo" eli hameen taskusta tippui saippua ja "hospodi vihamat luadi". Lienevät aikoinaan tarttuneet vanhempien korviin salmilaisten evakkojen jutuista.

    VastaaPoista