maanantai 6. heinäkuuta 2020

Yrjö Kaijärvi: Italian-matka

Heraldikko Ahto Nummisen suunnitelema kansikuva vuodelta 1951

Kun keväiseen Roomaan ei tänä vuonna ole päässyt, on täytynyt Italia-ikävää tyydyttää kirjoilla. Yrjö Kaijärven Italian-matkan (Helsinki 1951) löysin antikvariaatin alennuslaarista. Kirjan välistä löytyi myös vanha Sorrennon Syrene-hotellin esite ja Firenzen Lucchesi-hotellin matkalaukkuun liimattava lappu. Kirjassa oli Kaijärven omistuskirjoitus Valto Riekkiselle kauniin Italian, sen kansan ja kielen merkeissä. Stalkkauksen tuloksena löysin, että Riekkinen oli vuonna 1965 Kuopion nailonsukkamurhaajan Ilkka Kiviojan puolustusasianajaja. Lisäksi hän puolusti Kiviojaa syytteessä, joka oli haureuden harjoittaminen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Yrjö Kaijärvi oli esillä viime kesänä laajemminkin, kun Rautalammin museossa oli näyttely, jossa yhtenä aiheena oli Kaijärven ja Reidar Särestöniemen pitkä eroottinen suhde. Kaijärvi oli runoilija, esseisti, matkakirjailija, teatteriarvostelija ja kääntäjä. Rautalammin kirjastossa on Kaijärvi-huone. 

Kaijärven kirja alkaa Goethen Mignon-runolla: Tunnetko maan? Sen kukkii sitruunat...Teos asettuu Goethen Italienische Reisen perinteeseen, missä pohjolan matkaaja joutuu taiteen, luonnon ja italialaisten lumopiiriin siinä määrin, että teksti alkaa saada panegyyrisiä piirteitä. Toisaalta tämä ei Italian ystäviä ollenkaan haittaa. Kaijärven matkakirja on korkeakulttuuria, kuten vaikkapa vastaava Tatu Vaaskiven matkakirja, jossa kirjailija keskittyy lähinnä Italian tarjoamiiin henkisiin arvoihin ja siihen, miten monella tavalla tämä maa on vaikuttanut maailman kulttuuriin. Mitään käytännön matkavinkkejä lukija ei löydä, koska kirjoittaja liikkuu jatkuvasti kulttuurin metatasolla. Kirjan matkareitti alkaa Venetsiasta ja kulkee Sirmion niemen, Assisin, Firenzen, Sienan, Caprin ja Via Appian kautta Sisiliaan, missä viipyillään Palermossa ja Taorminassa. 


Friedrich Overbeck: Italia und Germania (Kuva: Wikimedia)

Sirmion niemi ja Catulluksen muisto saa Kaijärven hurmioon:

Monet paheksuvat sinun aistillisuuttasi. Tiedätkö, Catullus, täällä etelässä sinun aurinkoisessa Italiassasi, olen tuntenut aistillisuuden toisenlaisena kuin pimeässä, kylmässä pohjolassa: vapautuneempana, luonnollisempana, olemuksemme oleellisena osana. Meillä ei ole tätä avointa, luonnollista, välitöntä aistillisuutta.

Sirmion niemellä tekijä laskeutuu alastomana uimaan vihertävänä, sulana kristallina väreilevään veteen ja tuntee olevansa kuin antiikin puolijumala. Tämän lisäksi tekijä ottaa osaa viininkorjuuseen hurmioituen myös siitä. Suomen kulttuurihistoriassa Sirmio elää V.A.Koskenniemen Hangon kesäkodin nimessä. Tässä Catulluksen 31. carmina Sirmion niemestä latinaksi ja Päivö Oksalan käännöksenä:


Paene insularum, Sirmio, insularumque ocelle, quascumque in liquentibus stagnis marique vasto fert uterque Neptunus, quam te libenter quamque laetus inviso, vix mi ipse credens Thuniam atque Bithunos liquisse campos et videre te in tuto.

O quid solutis est beatius curis, cum mens onus reponit, ac peregrino labore fessi venimus larem ad nostrum, desideratoque acquiescimus lecto? hoc est quod unum est pro laboribus tantis. Salve, o venusta Sirmio, atque ero gaude gaudente, vosque, o Lydiae lacus undae, ridete quidquid est domi cachinnorum.

Oi nienten, saarten kruunu Sirmio, joita
veen Ahti, välkkyväiset kannattaa järvet
tai merten aavat niitä helmassaan tuutii,
sua riemumielin saavun katsomaan jälleen. 
En usko jääneen taakse Thynian kenttäin,
oi ihme, taas sun tyynen rauhas saan nähdä.

On onnen kirkkain hetki: hälvenee huolet,
saa mieli heittää taakan harteillaan vihdoin,
kotiin kun uupuneena matkamies saapuu
ja taasen kaivatussa vuoteessa uinuu!
Se yksin matkan vaivat vaikeetkin korvaa.
Taas terve, armas Sirmio, jo soi riemu!
Myös Garda-järven aallot yhtykää riemuun,
kodin naurun helkkeet kaikki raikukaa jälleen. 



Sirmio

Kaijärvi käsittelee varsin laajasti Byronin, Shelleyn ja Keatsin vaiheita Italiassa ja käy myös tunnelmoimassa kahden viimeksi mainitun haudalla. Viidessä luvussa käsitellään varsin ansiokkaasti antiikin veisto- ja rakennustaidetta Italiassa, mutta Sisilia saa Kaijärven kerronnan hehkumaan myös maallisemmin sävyin. Hän käsittelee mielenkiintoisesti sisilialaisten moninaista etnistä taustaa, saaren köyhyyttä, ristiriitoja manneritalialaisten kanssa ja Sisilian rikasta kulttuuria. 

Rakastan tätä kansaa, jonka veressä yhtyvät ja piilevät niin monet vastakkaiset ominaisuudet ja mahdollisuudet ja joka on varmaankin arvoitus itselleen, vielä enemmän muukalaiselle.

Kirjan kuvitus on myös nykylukijalle mielenkiintoinen: kaduilla on ihan tavallisen oloisia, jopa kurjan näköisiä ihmisiä ilman bella figuraa, nähtävyydet ovat hieman rapistuneen näköisiä ja autoja on tuskin lainkaan kaupunkien kaduilla. Kadonnut maailma. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti