perjantai 28. joulukuuta 2018

Joulumietteitä


Saksalainen joulupöytä vuonna 1945


Jouluun virittymisen aloin työmatkalla Saksaan. Neljän päivän aikana Düsseldorfissa, Kölnissä ja Bonnissa ehti poiketa myös kaupunkien joulumarkkinoilla (kaikkialla poliiseja, ei jihadistivaaraa!), Kölnin tuomiokirkossa ja Bonnin Haus der Geschichtessä, missä Saksan historian näyttely tarjosi hyvän kontrastin kaupungin mantelin-, hehkuviinin- ja makkarantuoksuiselle ilmapiirille. Maan nykyinen hyvinvointi on ollut kovien ponnistusten takana. Saksalaisten kunniaksi on sanottava, että he ovat käsitelleet vaikeaa historiaansa kriittisesti ja avoimesti, Ei tarvitse kuin katsahtaa Saksan naapurimaihin, joissa tätä työtä ei ole kunnolla tehty (vaikkapa Puola, Itävalta tai Ranska esimerkkeinä). 

Erityisesti museosta jäi mieleen saksalaisten ruokakorttiannos vuodelta 1945 ja valokuva näyttelijä Paul Rothista Borchertin "Ovien ulkopuolella" elokuvasta. Borchert oli ensimmäinen saksalainen kirjailija, johon tutustuin alkukielellä. Borchert kuvaa eettisten arvojen romahtamista sodanjälkeisessä Saksassa. Nuoreen ihmiseen kirjailijan pasifistinen paatos upposi hyvin ja edelleenkin hänen novellinsa ovat hienoa luettavaa, joita voisi huoletta painaa kaikkien sotahullujen maitten lasten oppikirjoihin. Tässä linkki Draußen vor der Tür -draamaan esitettynä kahdeksassa minuutissa.

Saksalaiset osaavat ottaa joulusta ilon irti, ja tarjolla on kaikkea mahdollista ja mahdotonta joulutuotetta. Omaan jouluuni kuuluvat aina saksalaisina elementteinä Lebkuchenit ja vaimon leipoma Christstollen, kapaloitua Jeesus-lasta muistuttava pitko. Myös Nußknacker seisoo joka vuosi ikkunalaudalla. Joulukuusi on kuitenkin lättiläistä perua, tosin Riian kulttuuri oli voimakkaasti saksalaisvaikutteista. Saksa on ehdoton joulumaa, kuitenkin toisella tavalla kuin Suomi. Jos haluaa tehdä joulumatkan Saksaan mihin vuodenaikaan tahansa, pitää matkustaa Rothenburg ob der Tauberiin ja mennä saman tien Käthe Wohlfahrtin joulukauppaan. Tuo puoti edustaa hienolla tavalla saksalaista aineellista joulukulttuuria. 
Paul Edvin Roth Beckmannin roolissa elokuvassa "Draußen vor der Tür"


Düsseldorfilaisia pukkeja joulumarkkinoilla

Suomessa joulu alkoi Cantores Minoreksen Jouluoratoriolla Helsingin tuomiokirkossa. Jauchzet, frohlocket, auf preiset die Tage. Ach mein herzliebes Jesulein, mach dir ein rein sanft Bettelein, zu ruhn in meines Herzens Schrein, daß ich nimmer vergesse dein! Kirkko ei kumma kyllä ollut täynnä, vaikka evankeliumia laulettiin voimallisesti.

Nyt on vuorossa setäihmisen valituksia tapainturmeluksesta ja sivistyksen romahtamisesta meidän tiedotusvälineissämme ja kirkossa. Radio Suomen joulumusiikki on masentavan tasapaksua. Ei sitä Jeesusta tarvitse kansankanavalle jatkuvasti tyyrätä, mutta joulupukkisuukonsai sadatta kertaa, kamala Sika tai tulkitsijamestari rakentamassa omavanhurskauden avulla sydämensä joulua viidettä kertaa päivän aikana, saa kuuntelijan kypsymään ja kääntämään kanavan äkkiä ykköselle. Joulumusiikin soitto Radio Suomessa loppuu kuin seinään tapaninpäivän jälkeen, vaikka joulu loppuu vasta nuutinpäivään. Oikeat joulunystävät kantavat kuusensa ulos vasta marianpäivänä. 

Toimittajat, nuo Laajasalon opiston nerot, panivat myös joulun alla parastaan: ortodoksien joulu (ei tosin sanottu, että "ortodoksien suuri juhla joulu"), juutalaiset ja joulu ja muuta eksoottista sekoilua. Joulumietteitä uutisissa esitti juutalainen näyttelijä (ne tosin olivat hyviä mietteitä). Onneksi oli edes Teemu-piispa musiikkiraadissa mukana edustamassa valtauskontoa. Samaisessa joululevyraadissa esiintyi tähtönen, joka on jo ehtinyt laulannallaan pilata monta viihteen klasikkoa. Hän oli julkaisuut joululevyn, mutta halusi ensi töikseen ilmoittaa olevansa ateisti. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Minua hävettäisi sanoa itseäni ateistiksi, mutta nykyään kaikki tiedostavat ihmiset pitävät itseään jumalattomina, ihan kuin 1960-1970 -luvuilla uskottiin auringon nousevan Moskovasta.

Television uutislähetyksessä vihreiden kuihtuneen oraansuojelijan näköinen kaupunginvaltuutettu kertoi varakkaalta, mutta vaatimattomalta näyttävässä kodissaan kymmen minuutin verran, ettei joulussa ole keskeistä kuluttaminen. Hohhoijaa kuinka uutta... Pisteenä i:n päällä oli radiotoimittajan pällistely seuraavan joululaulun tiimoilta:  
    Partaa sivellen aprikoi,
puistaa päätä ja hasta –
tätä ymmärtää ei voi,
»ei, tää pulma on vasta;» –
heittää tapaansa järkevään
taas jo pois nämä vaivat pään,
lähtee toimiin ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.

Ihmettelyn kohteena oli sana hasta. Hyvä toimittaja: ethän lyö lasta ja käy katsomassa mummoasi harmaahasta. Paasi tai niisi eivät taivu nykytoimittajalta, eikä myöskään ruotsinkielisiä nimiä enää osata lausua, vaikka ruotsia luetaan koulussa ihan tolkuttomasti. Myös Helsingin piispan joulukirjeessä oli karkea kielioppivirhe. Huoh! Mihin tämä kansakunta on vajoamassa?

Kotoinen tonttuasetelma: siinäpä on harmaahasta!

Kotikuusen jouluenkeli Rothenburg ob der Tauberista
Nyt kun olen päässyt tähän vanhatestamentilliseen saarnamoodiin, en voi vaieta ohuista joulusaarnoista. Suuren helsinkiläisen seurakunnan kirkko oli täysi, mutta pappi päätti loruilla joulun väreistä, joista kuulijan oli kovin vaikea löytää mitään siltaa Kristukseen. Edellisenä jouluna toisessa suuressa kaupunkiseurakunnan kirkossa pappi ihmetteli, kuinka kynttilä tuo valon pimeyteen. Kolme vuotta sitten pappi ylisteli kaunista naiskanttoria. JEE! 

Appivanhempani olivat tehneet sen ratkaisun, etteivät menneet kirkkoon kiirastorstaina tai jouluaattona, koska ne olivat heidän mielestään tunnelmoitsijoiden tilaisuuksia. Odotettavissa olisi vain ohennettua julistusta ja kirkollista kiltistelyä.

En nyt jaksa jakaa appivanhempieni käsitystä, muta papin tulisi kuitenkin käyttää leviskänsä hyvin juuri noina päivinä, kun kirkko kerrankin on täysi. Ihmiset tulevat kirkkoon saamaan hengellistä ravintoa. Ei ole oikein, että kirkkokansaa kohdellaan kuin lapsia ja he lähtevät joulun viettoon nälkäisinä. Mihin ovat kadonneet vuosien opinnot, kun seurakuntalaisille puhutaan kuin lastentarhan kuusijuhlassa? Papin paha virhe on aliarvioida kuulijoitaan ja heidän hengellistä ikäväänsä. 

Onneksi paavi vielä jaksaa pitää kristillistä julistusta yllä. Hänen joulusaarnansa oli selvä kannanotto siihen, mihin kristittyjen tulisi pyrkiä maailmassa: rauhaan ja yhteisyyteen. Tämän tiellä on ihmisen ahneus, joka taas johtuu huonosta luonnostamme. Tämän ristiriidan poistamiseen tarvitsemme Kristuksen pelastustyötä. Ei sen kummempaa julistusta, mutta kaikki olennainen tuli sanottua. Kiitos Rooman kirkolle!


Toukokuussa olin paavin vastaanotolla

Nyt olen ollut tavoistani poiketen kovin kielteinen monen asian suhteen, joten puhutaan vielä siitä, mikä teki joulusta ihanan. Aattona söimme puuroa ja radiosta kuului Sulho Rannan Taas kaikki kauniit muistot Viljo Kojon sanoihin. Kun Sulo Saarits tuli kohtaan "Niitä lausu ei enää kukaan" alkoi yllättäen tunteet tulla kovasti pintaan, kun mieleen tulivat edesmenneet vanhemmat ja isovanhemmat ja joulut heidän kanssaan. Se oli sana jouluksi: sinä olet yksi katoava lenkki joulujen saatossa. Sitten kun vielä tuli:

Katso: valo välkähtää,
hanget kaikki kimmeltää,
yli vuoren, metsien
käy kuin välke siipien.
Se on jouluenkeli.
Herra hänet lähetti
kanssa joululahjojen
luokse pienten lapsien.
Vakka häll´on kädessään
niikuin kuin kulkis kylvämään
 ja hän kyllä kylvääkin,
mutta ihmismielihin.

olivat kaikki joulukanavat auki kyynelkanavia myöten. Siunattuja joululauluja ja niin suomalaisia! Iloa on tuonut myös määriläinen joulumusiikki. Levyn liepeessä kerrottaan, että Määrissä on jo roomalaisajoista asti laulettu saturnaalioiden yhteydessä lauluja, mutta kristillinen kiertelevien joululaulajien perinne on alkanut 1300-luvulla benediktiinien myötä. Tapoihin kuului myös, että kylien silmäätekevät kävivät jouluna laulamassa kaikkein köyhimpien luona. Määriläisissä joululauluissa on iloinen, tanssillinen poljento. Tässä linkki kappaleeseen Maria Panna krmí děťátko, Neitsyt Maria ruokkii poikaansa. 



Määriläisessä jouluperinteessä oli paimenilla keskeinen merkitys
Sinebrychoffin museoon oli katettu jouluisia kahvi- ja ruokapöytiä eri aikakausien henkeen. Barokkisalissa oli ruokapöytä ja kustavilaisessa sekä empiresalissa kahvipöydät. Leipomukset olivat tutunnäköisiä, serviisit hieman tyyriimpiä kuin kotioloissa. Hieno tunnelma ja ainutlaatuinen museo kaikin puolin.


2 kommenttia:

  1. Katselin tuon Borchertin kahdeksassa minuutissa. Jouduin katsomaan nettisanakirjasta mikä on Bestattungsunternehmer, joka alussa mainitaan uutena Jumalana. Ehkä nykyään Joulusta on tullut suomalaisten uusi Jumala? Sen takia niissä hupsuissa joululauluissa voikin vissiin kuulla jonkinlaisen henkisen virittäytymisen lapsen uskon taajuudelle?

    Katselin noita lebkucheneita wikipedian kuvista ja pääasiassa niitten marengeissa kirjoitettiin rakkaudesta ja kaikenlaisista hyvistä asioista. Saksalaisen joulukaupan tuotteista eniten minuun vetosi Sandmännchen taivaansinisessä avo-trabantissa. 25 euroa taitaa silti olla vähän liikaa hintaa.

    Se on tosiaan hyvä, että paavi sanoo painavia sanoja hyvien maallisten asioitten, niinkuin rauhan puolesta ja tuomitsee ahneuden. Pahanilmanlintuna olen sitä mieltä, että maailmassa on kaikki hyvin niin kauan kuin ihmisiä kiinnostavat lähinnä maalliset asiat. Niin kauan kuin Australian helteet ja Krakataun vajoaminen mereen ovat toisella puolella maapalloa on vissiin kaikkien kannalta hyvä, kun Jumalakin on siellä?

    Kauniisti laulaa Määrin tytär.

    VastaaPoista
  2. Nuo joulun hupsuttelut ovat kehällisiä asioita, jotka viittaatvat kuitenkin johonkin syvempään - tämä tulkinta helpottaa minua.

    Viittaat myös viisaasti ikiaikaiseen teodikean ongelmaan, joka on horjuttanut monen uskoa.

    Tuo "Määrin tytär" on kuin suoraa Aino Kallaksen teoksesta.

    VastaaPoista