keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Rooman päiväkirja 21.5.2018

Santa Maria in Trastevere

Pappisliiton satavuotisopintomatka suuntautui tänä keväänä Roomaan. Viikon kestäneen matkan keskiössä oli varhaiskristillinen spiritualiteetti. Matkanjohtajina olivat TT Joona Salminen ja Pappisliiton toiminnanjohtaja Jussi Junni. Roomassa ryhmää opasti legendaarinen Rooman tuntija Silja Tuominen. Matkalle lähti kaikkiaan 12 pappia ja ruustinnat päälle. Monen papin (ja ruustinnan!) mielenkiinnon tai tutkimustyön kohteena oli patristiikka, ja oli miellyttävää matkustaa ja seurustella sekä hauskassa että innostavassa seurassa. 

Seuraavan matkapäiväkirjan postaukset julkaisen joka päivältä erikseen, ja aion keskittyä lähinnä kirkollisiin aiheisiin, joista toivon olevan myös lukijalle iloa ja innoituksen aihetta lähteä itse tutkimaan näitä kulttuurimme keskeisiä aarteita. Kaikki tiet vievät Roomaan, ja Rooma on oikeastaan yhden asian suuri allegoria. 

Ensimmäinen ilta kului Trasteveressä, mikä on sekoitus alkuperäistä vanhaa roomalaisuutta ja turistitouhua. Trasteveressä on myös juutalaisuudella ollut keskeinen sija. Olin täällä ensimmäisen kerran 1974. Paikka oli maalaispojalle täyttä eksotiikkaa: tavernoita ja etelän öitä. Täällä muistan myös kerran syöneeni lehmän verkkomahaa, trippa alla romanaa. 

On liikuttavaa lukea Jaakko Suolahden kirjaa Viiniretkillä Italiassa vuodelta 1970, jossa hän itkee alkuperäisen, kansanomaisen Trasteveren katoamista aluksi rikkaiden roomalaisten ja sitten turistilaumojen tieltä. Suolahden kirjaa voi lämpimästi suositella Italian ja nostalgian ystäville. Rooman matkaan voi henkisesti virittäytyä tai sitä voi jälkikäteen sulatella Kersti Bergrothin teosten Maailman Rooma ja Tervetuloa Roomaan avulla. Varsinkin ensin mainittu teos menee varsin syvälle Rooman olemuksen ytimeen. Myös Kyllikki Hiiskun Italia valinkauhassa tarjoaa lukijalle mielenkiintoisia näkymiä ikuiseen kaupunkiin. 

Vierailimme matkamme aluksi Sant´Egidio -yhteisössä. Yhteisön toimintaa meille esitteli karismaattinen Leonardo Emberto Gialloreti, joka päätyökseen toimii lastenlääkärinä. Liike sai alkunsa vuonna 1969 opiskelijoiden ja koululaisten keskuudessa, jotka kokoontuivat yhdessä lukemaan Raamattua ja keskustelemaan siitä. Tämä oli tuolloin katolisessa maailmassa epätavallista, koska Raamatun opiskelua pidettiin pelkästään papeille kuuluvana. Vatikaanin toinen kirkolliskokous korosti kuitenkin mm. kansankielisyyttä ja saarnan merkitystä. 

Osa Italian nuorista halusi tuolloin uudenlaista yhteiskuntaa ja he alkoivat toimia aktiivisesti mm. opettamalla lapsia Rooman köyhissä lähiöissä. He ottivat aikuisen roolin lapsien kanssa, joiden vanhemmilla ei ollut aikaa tai eväitä kasvattaa lapsiaan. "Yhteiskunta alkaa muuttua silloin, kun ihminen itse alkaa muuttaa itseään" jäi erityisesti mieleen Gialloretin esityksestä. Myös kertomus laupiaasta samarialaisesta herätteli nuoria toimimaan, varsinkin vertauksen leeviläisen ja papin asenteet: miksi minä en pysähtynyt? Eikö meidän pitäisi auttaa kärsiviä lähimmäisiämme? 

Sant´Egidion työ ei ole sosiaalityötä, vaan ystävyyden ja suhteiden rakentamista. Ystävyys herättää toimimaan, ja autettavista tulee vähitellen auttajia. Seuraavat ajatukset jäivät mieleen: "Kirkon tehtävänä on rakkaus, ei toimitusten järjestäminen. Me olemme kaikki kerjäläisiä. Antaessaan rikaskaan ei anna lopulta omastaan. Ihminen voi antaa vain sitä, mitä hänellä on." Yhteisön toiminta on rukouksesta ja Raamatun tutkistelusta avautuvaa työskentelyä yhteiskunnan heikoimpien keskuudessa. Sant´Egidiolla on toimintaa 72 maassa ja sillä on 65.000 jäsentä. 

Vierailu tuossa yhteisössä oli hyvä alku Rooman matkalle. Gialloreti johdatti meidät omasta kirkostaan käytäviä pitkin Santa Maria in Trasteveren kirkkoon, jossa yhteisöllä oli rauhanrukous. Meistä vieraista pidettiin hyvää huolta: saimme kuulokkeiden kautta käännöksen ja käteemme annettiin rukouskirja, josta saattoi seurata hartauden kulkua. Meno oli vähän kuin Tuomasmessussa. 

Santa Maria in Trastevere on vaikuttava ja vanha kirkko. Ensimmäinen kirkko sen paikalla lienee ollut jo 200-luvulla. Kirkon monikerroksisuudesta todistaa myös se, että sen pylväät on tuotu luultavasti Caracallan kylpylästä. Portiikin sisäpuolella oli seinään upotettu muinaisia hautakiviä. Kirkon päädyssä on Neitsyt Maria ja kymmenen viisasta neitsyttä lamppujen kanssa. Kirkko on myös ollut Maria-kultin keskeisiä syntysijoja. Apsiksen Neitsyt Marian kruunaus ja kohtaukset Marian elämästä ovat peräisin jo osin 1100-luvulta. Rooman vanhojen kirkkojen mosaiikkiapsiksia ei voi kyllikseen katsella. 

Neitsyt Marian palvonta viritti viikon aikana ambivalentteja tunnelmia. Marian taivaaseenottamiset ja coceptio immaculata ovat sellaisia dogmeja, jotka saavat luterilaisen parran tutisemaan. Toisaalta on ymmärrettävää, kuinka numeenista todellisuutta on helpompi lähestyä Madonnan sylin kautta. 

7 kommenttia:

  1. Italiassa Maria voi hyvinkin olla ikuinen neitsyt ja muitakin neitseitä voi olla täydet kymmenen raamatullisen viiden sijasta! En tosin ole koskaan Italiassa käynyt ja tokkopa käynkään. Yhdessä katolisessa maassa kumminkin ajattelin käväistä heinäkuussa.

    Varmaankin on niin, että järjen sijasta ainakin minun kannattaa uskonasioita lähestyä tunteen kautta ja kuvittelematta löytäväni vedenpitävästi oikeita faktoja.

    Maailman Rooma kuulostaa ihan kiinnostavalta kirjalta. Saa nähdä jaksaisiko siihen joskus paneutua.

    VastaaPoista
  2. Nuo neitseet eivät liene ne Raamatun neitseet, vaan he kantavat lamppuja merkkinä siitä, että ovat valinneet koskemattomuuden. Marian puhtautta alleviivataan.

    Kersti Bergrothia kannattaa lukea aina: hieman muinaista, mutta henkevää.

    VastaaPoista
  3. Tuo järjen käyttö jäi minua vielä mietityttämään. Viikko Rooman kirkoissa toi kyllä tuon tunnepuolen vahvasti esiin. Tilat, kuvat, tuoksut, musiikki liikuttivat jatkuvasti mieltä. Järki luultavasti sanoittaa näitä tunteita ihmiselle.

    VastaaPoista
  4. Aah, näkemistäni Rooman kirkoista Trasteveren Santa Maria oli kyllä kaunein...pari kertaa Roomassa olen käynyt, mutta aikaa on kyllä taas sen verran vierähtänyt että voisi uudestaankin mennä. Ja Roomassa turisteilua tulee ihan kiitettävä määrä ihan vaan eri kirkoissa käymisestä...

    Pitääpi huomauttaa myös että Mariaa kuten muitakaan pyhimyksiä ei palvota vaan kunnioitetaan, pyydetään esirukouksia yms, palvominen on Jumalalle (tai okei, joskus erityisesti Maria-kultti saa vähän epäterveitä muotoja mutta tälläin mennään kirkon opetusta vastaan).

    Minä taas korostaisin myös järjen merkitystä uskonasioissa, toki pitää hyväksyä että se liikkuu osittain ihmisjärjen ulottumattomissa mutta ihan tunneasiaksi en sitä kuitenkaan päästäisi.
    "Usko ja järki ovat kuin kaksi siipeä, joilla ihmisen henki kohoaa mietiskelemään totuutta", alkaa JPII:n kiertokirje Fides et ratio...

    VastaaPoista
  5. Hyvä kun ohjailet jälleen minun tempoilevaa teologihepoani: Marianpalvonta kuuluu samaan Välskärin kertomusten värittämään kielenkäyttöön kuin "uskonpuhdistus", mistä eivät katoliset eivätkä ortodoksit pidä. Tuossa pyhiin kohdistuvassa devootiossa on paljon mietittävää.

    Ihmiselle on annettu järki, jota pitää käyttää. Kaikkea ei voi järjellä ymmärtää. Ehkäpä Anselm Canterburyläisen credo ut intelligam on hyvä ratkaisu näihin kysymyksiin.

    VastaaPoista
  6. Tuossa vähän aikaa sitten näin hyvän tiivistyksen miksi kunnioittaa pyhiä: Kristuksen inkarnaatio kun tapahtui tietyssä historiallisessa hetkessä tietyssä paikassa ja kulttuurisessa kontekstissa, tietynmallisessa ruumiissa, mutta kun kaikki meistä eivät voi olla kahdentuhannen vuoden takaisia juutalaismiehiä jotka naulitaan ristille, niin meillä on myös pyhät näyttämässä konkreettisesti mallia miten olla kristitty eri aikoina eri paikoissa ja elämäntilanteissa.

    Marian erityisasema taitaa juontaa juurensa 300-400-lukujen kristologisiin oppikiistoihin, joissa sitten oikeaa oppia korostettiin kunnioittamalla Mariaa Jumalansynnyttäjänä, yhtä aikaa tuoden esiin Jeesuksen inhimillisen ja jumalallisen puolen...ja sen jälkeen on sitten noussut siksi parhaaksi esimerkiksi kuinka olla (täytyy myöntää että perisynnitön sikiäminen yms eivät ole kovin usein omissa ajatuksissani, luokittelussa asetun ennemmin matalan mariologian puolelle)

    VastaaPoista
  7. Hieno kommentti ja herättää monenlaisia ajatuksia.Tuo tiennäyttäjä, hodokitria on kaunis ajatus.

    VastaaPoista