 |
| Dympna - neitsyt ja marttyyri |
Olipa katolisen kirkon touhuista mitä mieltä tahansa, mykistyy pohjolan luterilainen Rooman kirkkojen sisäisestä ja ulkoisesta rikkaudesta. Muutaman korttelin aluelle on pakkaantunut sellainen määrä kirkkohistoriaa ja spiritualiteettia, että heikkoa huimaa. Tässä yhden keväisen aamuhetken satoa muutaman kilometrin säteellä Santa Maria Maggioresta. Fokukseen tulivat kuin sattumalta (sattumia ei oikeastaan ole...) pyhät naiset ja lapset.
Sant´Agatha dei Goti on areiolaisten kirkko 400-luvulta. Areiolaiset halusivat kiistää Jeesuksen jumaluuden ja keskittyivät vain Jumalan henkiseen puoleen. Gootit olivat areiolaisia (Wulfila!), ja valloitusmatkoillaan he toivat tätä harhaoppia myös Roomaan. Kirkko on ainoa säilynyt, alunperin areiolainen temppeli Roomassa. Kirkko on tällä hetkellä stigmaatikkojen (usko tai älä!) ylläpitämä.
Kirkko on omistettu Pyhälle Agathalle. Monen naispyhimyksen kohtalo oli ankea, niin myös Agathan. Hän ei suostunut synkän pakanaruhtinaan vaimoksi, mistä kostoksi ruhtinas laittoi naisparan ilotaloon töihin ja leikkautti sitten Agathan rinnat pois, mutta ne kasvoivat aina uudestaan, koska unessa Pyhä Pietari niitä paranteli. Tästä raivostuneena ruhtinas tuomitsi Agathan poltettavaksi, mutta maanjäristys pelasti hänet tästä pinteestä. Agatha kuoli kuitenkin marttyyrinä Deciuksen aikana. Agatha on kellonvalajien, maanjäristyksen uhrien ja rintasyöpäsairaiden suojeluspyhimys. Ainakin Sveitsissä leivotaan rinnanmuotoisia Agathabrötcheneitä, jotka ovat aivan briossin näköisiä
 |
| St.Agathan kirkon hieno sisäpiha |
Santa Agathan seinässä oli myös Pyhän Dympnan muistomedaljonki. Hän oli iiriläisen kuningas Damonin tytär. Kun kuninkaan vaimo kuoli, tämä kuningas-pervertikko halusi naida oman kuvankauniin Dympna-tyttärensä. Tytär pakeni kuitenkin rippi-isänsä kanssa Belgiaan, missä hän omistautui köyhien ja sairaiden hoitamiseen. Monien vaiheiden ja konnuuksien jälkeen isä saa selville missä tytär on ja hän lähtee hakemaan Dympnaa taikaisin. Löydettyään tyttären, tämä kieltäytyy luonnottomasta liitosta, ja siitä raivostuneena isä sivaltaa Dympnan pään poikki. Dympna on mielisairaiden suojeluspyhimys.
 |
| Santa Prasseden hienostuneita mosaiikkeja |
Jos haluat Pietarinkirkon lisäksi nähdä Rooman kauneimman kirkon, on se mielestäni Basilica di Santa Prassede. Kirkko on kadulta tuskin huomaamaton, mutta kun astut sisään, olet siirtynyt sineä ja kultaa hohtavaan bysanttilaiseen helmeen. Koko kirkkotila on täynnä salaperäistä ja henkevää kauneutta. Jokainen mosaiikki on rikas teologinen kertomus, jonka äärellä voi viipyä pitkään.
 |
| Praxedis pesemässä 3000 marttyyrin ruumiita |
Kirkko on omistettu Pyhälle Praxedisille, roomalaisen senaattori Pudensin (Ks. 2. Tim. 4:21) tyttärelle. Hänen kerrotaan siskonsa Pudentianan kanssa pesseen 3000 vainoissa kuolleen marttyyrin ruumiit sienellä. He keräsivät marttyyrien veret talteen ja laskivat ne sitten kotinsa kaivoon. Tämä kaivo oli kirkossa aina vuoteen 1918 saakka, jolloin se korjaustöisssä suljettiin. Praxedis toivoi itselleen marttyyrikuolemaa ja sai sen myös. Jos käy matka Roomaan, niin poikkea ehdottomasti Santa Prassedeen, siksi hieno on arkkitehtonis-hengellinen kokemus.
Naismarttyyrit saivat kärsiä paljon miesten oikkujen vuoksi. Me miehethän olemme karkeita olentoja, joilla ei ole mielessä muuta kuin väkivalta ja seksi...
Samaisessa Agathan kirkossa oli sivupöydällä pieni tytön kuva. Kuvan takana luki Venerabile Antonietta Meo (Nennolina). Pienen Nennolinan tarina on liikuttava. Hän syntyi porvarilliseen perheeseen Roomassa vuonna 1930. Jo pienestä pitäen hänestä kerrotaan säteilleen erikoista voimaa ja lapsena hän johti pihapiirin leikkejä ja oli pidetty toveri.
Nennolina sairastui kuitenkin luusyöpään ja hänen toinen jalkansa amputoitiin. Vähän ennen varhaista kuolemaansa (hän kuoli kuuden vuoden iässä), alkoi Nennolina kirjoittaa kirjeitä Jeesukselle ja Neitsyt Marialle. Kirjeet olivat liikuttavia mutta samalla teologisesti kypsiä. Lähestyvä kuolema oli hänelle voitto. Hän ammensi kärsimyksistään teologista viisautta. Nennolinan kirjeet Jeesukselle päättyivät sanoihin "pieni tyttösi lähettää sinulle paljon suukkoja".
Nennolina on haudattu Santa Croce in Gerusalemmen kirkkoon Roomassa. 1970-luvulla paavi Benedictus XVI aloitti neuvottelut Nennolinan autuaaksi julistamiseksi ja tämä myös tapahtui. On osoitettu myös yksi ihme, minkä Nennolinan puoleen kääntyminen on saanut aikaan, joten hän on tiellä kohti pyhimykseksi julistamista.
 |
| Venerabile Antonietta Meo |
Näiden naisten ja lasten muistojen äärellä leijuu jonkinlainen ambivalenssin ilmapiiri: toisaalta tuntuu, että kyseessä on pimeää taikauskoa ja ihmisen palvontaa, toisaalta nämä ihmiset ovat olleet uskon sankareita ja rohkeita taistelijoita. Erityisesti minua kosketti tämä pieni lapsi-profeetta. Jos nämä hahmot tuovat ihmisiä lähelle Jeesusta, niin silloin on heidän tehtävänsä täytetty. Tässä Nennolinan rukous:
O Dio, Padre degli umili,
noi ti ringraziamo
perchè in Antonietta Meo
ci hai donato un'immagine viva
del tuo Amore e della Tua Sapienza,
rivelata ai piccoli.
Tu, che Le hai dato la Grazia
di essere unita alla Croce
del Signore Gesù
e di soffrire con fortezza e con gioia,
rendila gloriosa anche ora sulla terra,
perchè sia per tutti
un esempio luminoso
di fedeltà al Vangelo,
concedi a noi il suo amore semplice
e ardente
all'Eucarestia e alla Chiesa;
vieni incontro alla nostra povertà
e, per la sua intercessione,
secondo la Tua Santà Volontà,
donaci la grazia
che, con fiducia, Ti chiediamo.
amen
Ruotsalaisten omatunto on herkkä (ainakin näyttelyn rakentajien), koska laajasti kuvataan ruotsalaista fasismia ja antisemitismiä II maailmansodan aikana. Kansankodissakin on pesänlikaajia. Ruotsalaiset ovat myös joutuneet kokemaan puutetta: siitä esimerkkinä vitriiniin laitetut puukengät ja kahvinkorvikkeet. Liikuttava oli myös näytteille pantu pommin sirpale, sen ainoan pommin, jonka venäläiset vahingossa tiputtivat Tukholmaan sodan aikana. 
