Miinan ja Villen ihmeellinen ET-maailma

Sokea pakanallinen jumalatar ohjaa ET-lapsia

Kristinusko ja sen luterilainen tulkinta ovat mahdollistaneet Suomessa monen hyvän asian lisäksi myös omantunnonvapauden. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kaikkien tarvitse olla kristittyjä eikä jakaa myöskään kristittyjä arvoja. Koulussa tätä maailmankatsomusta palvelee elämänkatsomustiedon opetus. Tätä ainetta halutaan nyt tyyrätä kaikille Suomen lapsille, jos se vain riippuisi demareista, kommareista, vihreistä ja nykyään myös kokoomuksesta. ET-kellokkaiden mukaan koulussa pitää opettaa etiikkaa (kenen etiikkaa?) ja maailmanuskontoja, omasta kristillisestä perinteestä viis, onhan se niin ahdistavaa, harmaata, ja sitten vielä se kamala luterilainen työmoraali! 

Päätin selvittää itselleni, millaisilla oppikirjoilla ET-lapsia ravitaan. Kiitos erinomaisen työtoverin sain kirjat käyttööni, ja muutenkin monipuolista johdatusta ET-problematiikaan. Ainakin pienet eeteeläiset ovat Opetushallituksen kustantaman Miina ja Ville-sarjan varassa. Miksi isot kustantajat eivät kustanna näitä kirjoja, vaan kustantajana on OPH, joka pitää myös huolen mustalaiskielestä ja inarinsaamesta. Ehkäpä jo tästä voi ajatteleva lukija vetää johtopäätöksiä...

Seuraavassa sukellan teosten Miina ja Ville etiikkaa etsimässä, Miina ja Ville ja kulttuurin arvoitus ja Miina, Ville ja vintiöt maailmaan. Kirjasarjan tekijät ovat Satu Honkala, Kimmo Sundström ja Ritva Tuominen. Satu Honkala on kunnostautunut Latokartanon koulun rehtorina kieltämällä Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa. Sen sijaan laulettiin Apinaorkesteri, aarniometsän suojassa harjoitteli. Tämä on luovaa suhtautumista kansalliseen kulttuuriperintöön. Enemmistöä on kovin vaikea suvaita. En uskaltanut enempää stalkata muiden tekijöiden taustoja, koska pelkäsin löytäväni vielä lisää luurankoja.

Kirjasarjan lasten nimet kummastuttivat minua: miksi ne on otettu germaanisesta sotamytologiasta ("Tahtokypärä" ja "Suojelukypärä")? Eikö Klemens ja Sofrosynee olisi ollut parempi valinta - sopivan pakanallista, mutta kuitenkin sisällyksekästä? Ehkäpä ET-lapsen tulee suojella itseään kypärin ja miekoin kristittyjen viekkailta vehkeiltä. 

ET-maailmassa ihminen on hyvä

Sarjan ensimmäisessä osassa kuvataan oppiaineen keskeinen sisältö: millainen maailma on, mitä voimme tietää ja miten pitäisi elää, jotta olisi onnellinen. Tässä on varmaan jotain kantilaista, mutta tosin ilman Jumalaa. Pienille lapsille tarjotaan onnellista elämää, isommille puhutaan jo hyvästä elämästä, mikä on jo huomattavasti käsitteellisempi asia. Onnellinen pupu on helpompi ymmärtää kuin hyvä pupu. 

ET-maailmassa myös tytöt ja pojat voivat olla keskenään ystäviä, Mohammed inhoaa tappeluita, halutaan matkustaa Intiaan ja ollaan kasvissyöjiä ja allergisia. Allergialle on omistettu kokonainen kappale, joten tuntuu siltä, että tämä on eeteeläisten ominta henkistä aluetta: kuinka temppuilen ruuan kanssa, saadakseni huomioita. Tähän liittyy voimakkaasti myös perhedynaamiset tekijät, kuten myös moneen muuhun hullutukseen, joiden uhreiksi lapset joutuvat. 

ET-maailmassa ihminen on hyvä. Syyllisyyttä saatetaan tuntea, ja rikkomuksia voidaan pyytää anteeksi, mutta ihmisen virheet eivät lähde hänen konstitutiostaan vaan ympäristöstä. Kuvaava on lause: "Ymmärrät tekeväsi väärin toimiessasi vastoin omia periaatteitasi". Portit ovat auki arvorelativismille, ja kaikki moraaliset ratkaisut tehdään mun jutun pohjalta. ET-oppi ei usko ihmisen pahuuteen. Muuttamalla ympäristö paremmaksi saadaan myös parempi ihminen. Olemme siis palanneet Ranskan vallankumouksen ja esiteollisen ajan jälkimaininkeihin, mistä muutenkin koko et-touhu tuntuu ammentavan sisältönsä. Pohjalla on loputon usko ihmiseen ja hänen kaikkivoipaisuutensa. "Человек - это звучит гордо" (ihminen, kuinka ylpeältä se kuulostaa) kirjoitti Maksim Gorki näytelmässään "Pohjalla". Tämän ihmisuskon hedelmiä korjataan parhaillaan Venäjällä, Pohjois-Koreassa, Kuubassa ja Kiinassa. 

Oppikirjan tekijät kuvaavat ihmislajin kehitystä sanallakaan mainitsematta uskoa, palvontaa tai tuonpuoleista. Kalliomaalauksiakin tehtiin siksi, että "näyttäisi viihtyisämmältä". Onneksi sentään Pohjois-Intiassa "opitaan käymään temppelissä".  

Ei epäilystäkään kummalta puolelta totuus löytyy

Erilaisuus tuntuu olevan tekijöiden lempilapsi. Erilaisuutta käsitellään paljon enemmän ja monimuotoisemmin kuin vaikkapa rakkautta tai syyllisyyttä. On ympäristön luomaa erilaisuutta, vallittua erilaisuutta, tahtomatonta erilaisuutta, monenlaista erilaisuutta... Lukijalle tulee sellainen olo, että erilaisuus on jotenkin hienoa ja tavoittelemisen arvoista. 

Luettuani ensimmäisen osan tätä oppikirjaa, jossa oli tietenkin myös hyvää ja asiallista sisältöä, tuli sellainen olo, että tekijöiden maailmankuva on kovin suppea ja valikoiva. Kaikki tuntui hieman puolivillaisen kiltiltä ja teennäiseltä. Mitään oikeaa hengenravintoa tätä kirjaa lukeva lapsi ei saa. Tämä oli sellainen siveysopin kirja.

Näin ennakkoluulottomasti hommat hoituvat ET-maailmassa
Oikein on tietenkin nurin, koska vasen on oikein,

Seuraava osa oppikirjaa on Kulttuurin arvoitus. Uskontoa koskeva osa on kirjoitettu kieli keskellä suuta ja asiallisesti. Liikuttavaa on kuitenkin, että muslimi Nimcon huivinkäyttöä perustellaan uskonnolla, mutta muuten uskontoa ei sitten tarvitakaan. No paitsi tietenkin siihen, että rasismia perusteltiin uskonnon avulla. Kirja tarjoaa oppilaille myös hyviä haukkumanimiä, kuten huivisomali, neekeri ja ryssä. Siitä vaan lapset harjoittamaan suvaitsevaisuutta, kun jo oppikirjakin antaa siihen välineet!

Lapsia kehotetaan ottamaan selvää muinaissuomalaisten jumalista, mutta mitään kristilliseen perinteeseen liittyvää tehtävää ei löydy. ET-oppilailla on oma tärkeä osansa suomalaisessa kulttuurissa ja sen kehittämisessä toteavat tekijät. Tosin nämä tulevat kulttuurinrakentajat eivät saa tunnillaan mitään tietoa siitä, mikä ihan oikeasti on tätä kansakuntaa rakentanut. Kaikki kristilliseen kulttuuriin ja perinteeseen liittyvät viitteetkin puuttuvat kirjasta. ET-ihminen elää omassa mikrokosmoksessaan, missä ihminen ei kohtaa mitään transendenttistä tai numeenista, korkeintaan alla kuvatun kratin.

Enkeleitä ei ET-maailmassa ole, mutta tällaisia kratteja kylläkin

Demokratiaa, totalitarismia, utopiaa ja dystopiaa kirjoittajat käsittelevät kiihkottomasti ja ansiokkaasti. Niitä tarkastellaan historiallisesta perspektiivistä, ja myös filosofeja on otettu mukaan (mm. Hobbes). Kestävää kehitystä käsitellään myös, mutta tämän kehityksen jarrua, ihmisen perkeleellistä luontoa ei tietenkään mainita. Miksi ei käsitellä kysymystä ihmisen ahneudesta ja pahuudesta? Eikö se toisi syvyyttä opetettaviin asioihin?

Tämän sapekkaan vuodatuksen ohella tiedän, että on paljon erinomaisia elämänkatsomustiedon opettajia, jotka käsittelevät monipuolisesti opetettavia sisältöjä, mutta miksi ihmeessä oppikirjat ovat näin köyhiä ja kuivia? Kirjan tekijät ovat oikeita panttaajia ja pierunpidättäjiä. 

Sarjan viimeisessä osassa päästään ET:n ydinalueelle, onnelliseen elämään. Kirjan tekijät ovat lukeneet Nikomakhoksen etiikan ja suosittelevat mesotes-elämänasennetta ja hyveiden ohjaamaa elämää. Lisäksi käsitellään tarvehierarkioita. Kaikki klassisen etiikan muodot esitellään, paitsi ei kristillistä etiikkaa. Mesotes saa korvata agapeen. 

Teoksessa käsitellään myös tieto-opin ongelmia. Jotenkin tuntuu, että tämän viimeisen osan sisällöt ovat liian vaativia viidesluokkalaisille, mutta hyvä opettaja saanee myös nämä asiat elämään. Rimanalituksia ovat pari kreationismikertomusta. Niissä heijastuvat vanhat kaunat kirkkoa kohtaan. Tekijöiden pitäsi updeitata tietonsa siitä, mitä uskonnossa opeteaan ja mitä kirkko opettaa luomisesta. "Uskonnollinen maailmankatsomus on tieteen piirin ja vaikutuksen ulkopuolella" toteavat tekijät. Kaikki uskonnollinen toiminta on siis järjetöntä, onnetonta harhaluuloa, mitä tieteen valo ei ole vielä saavuttanut.

Miina ja Ville haluaisivat myös perustaa aatekoulun, mikä olisi ekologinen ja saisi kaiken energiansa tuulivoimasta, koulun, missä kierrätetään ja viljellään omat vihannekset biodynaamisesti... Minkähän puolueen ohjelmasta tämä juttu on lainattu? Miksi Miinan äidin ekologista minkkiturkkia ei esitellä eikä kerrota Villen isästä, joka työskentelee ydinvoimalassa?

Viimeinen osa kirjasarjaa on klassisen filosofisen etiikan yksinkertaistettu esitys väritettynä viher-vasemmistolaisella luontohyminällä. Näen sieluni silmillä ne ernuoppilaat ja kirjoneulemaisterit, jotka tästä oikeasti innostuvat. 

Tämä ravinto on todellista velliä. Missä on pihvi? Miksei tekijät ole lainanneet vaikkapa Aisoposta tai La Fontainea, vaan tekevät kökköjuttuja kreationismista? ET-lapselta leikataan siivet poikki, kun ei ole mitään suurempaa kuin ihminen tai ehkä luonto. Eikö lapsi ole myös spirituaalinen olento? Tästä ovat samaa mieltä myös PMMP-tytöt:
https://www.youtube.com/watch?v=2WZnmx9Yg0I

Kiinalaista keramiikkaa (He Li)

Kazuhiro Tsurutan kuva Kangxi-kauden kupista

Miia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin herätti uinuneen Aasia-kiinnostuksen, ja viimeisellä kirjastokäynnillä osuikin sopivasti käteeni He Lin Chinese Ceramics. The Standard Guide (Thames&Hudson). Kirjan 351 sivulla kuvataan perinpohjaisesti kiinalaisen keramiikkataiteen kehitystä ja samalla sivutaan myös Kiinan monipolvista historiaa. Tekijä on syntyjään kiinalainen, mutta toimii San Franciscon Asian Art Museumin kuraattorina. Teoksen hienot kuvat on ottanut Kazuhiro Tsuruta. Seuraavaa kuvaa lukuunottamatta ovat muut kuvat hänen ottamiaan. Kirja on oiva apu keräilijälle, mutta tavallinenkin lukija saa teoksesta monenlaista tietoa.

Toissa kevään Hampurin työmatkalla poikkesin vapaa-ajalla Museum für Kunst und Gewerben Itä-Aasian osastolla katselemassa idän aarteita, jossa silmiin osui tämä Ming-kaudelta oleva keisarinkeltainen lautanen, joka kovasti on samannäköinen kuin Teema-lautaset. Keltainen väri oli Ming-kaudella varattu vain hallitsijoiden käyttöön. He Lin kirjan luettuaan voi hyvin ymmärtää, että karaamisen taiteen kotimaa on Kiina, ja että Suomen 1950-luvun klassinen muotoilu saa kiittää paljosta kiinalaisia esikuvia. Meillä ihaillaan paljon japanilaista muotoilua, mutta kiinalaiset esikuvat ovat kuitenkin vanhimmat, ja ne ovat vaikuttaneet voimakkaasti japanilaiseen kulttuuriin.

Ming-kauden lautanen Reemtsman kokoelmasta

Kiinalaiset eivät ole keksineet posliinia toisin kuin saksalaiset, mutta he kehittivät sen vähitellen kivitavarasta. Dreija ei myöskään liene kiinalainen keksintö, mutta he tunsivat sen käytön jo 4000 vuotta sitten. Hienostuneen väri- ja muotokulttuurin takana on konfutselainen maailmannäkemys, jalon ihmisen periaate, jossa pyritään harmoniaan ja sopusointuun, mitä myös koko aineellisen kulttuurin tuli heijastaa. Taiteella oli ensisijaisesti didaktinen ja moraalinen tehtävä. Keramiikkataiteessa se johti taiteilijat etsimään täydellistä muodon ja värin harmoniaa. He Li kuvaa tätä termillä cool-toned, disciplined serenity. Song- ja Tang-dynastioiden aikana luotiin kaikki se perusta, mistä myöhempi kiinalainen keramiikkataide ammensi. 

Jos voisin viettää säädynmukaista elämää, keskittyisin luultavasti Song-keramiikan keräämiseen ja ruusujen kasvattamiseen.

Sui-dynastian aikana Kiinan hallintoa uudistettiin ja liikenneyhteyksiä parannettiin. Tällöin valmistui mm. 1800 km pitkä Keisarinkanava. Väestönkasvu oli suurta ja tällä oli myös välitön vaikutus keramiikkateollisuuteen. Tuona aikana kehitettiin "protoposliini" ja lasitusmenetelmät. Tässä kuvatut Sui-kauden viinikupit ovat muodoltaan täydellisiä ja niiden väritys on peräisin savesta eikä niitä siis ole värjätty. 

Sui-kauden viinikuppeja (581-618)

Song-dynastian aikana luotiin huomattavia keksintöjä (mm. kompassi, ruuti ja paperiraha). Tuona aikana kukoistivat myös kirjallisuus, tieteet ja taiteet. Hovi tuki taiteita ja ihanteena oli laajasti sivistynyt mies, joka harrasti taiteita. Tämän kaiken hengen puhkeennon mahdollisti nopeasti kehittynyt talouselämä. Pääkaupungissa Bianjingissä oli 260000 asukasta ja yli 100000 asukkaan kaupunkeja oli jo 46.

Keramiikkataiteen kannalta merkittävin hahmo oli keisari Huizong, joka rakennutti palatsiinsa oman posliinitehtaan hovin tarpeita ajatellen. Song-kaudella oltiin myös erityisen kiinnostuneita sisustuksesta. Tällöin alkoi myös kiinalaisen posliinin ja silkin vienti muihin maihin.  

Kulho Song-kaudelta (960-1126)

Lootus-kuviollinen kulho Song-kaudelta

Huhtikuussa uutisoitiin, että Hongkongissa oli huutokaupattu pieni "kanakuppi" 27 miljoonalla eurolla. Teekuppi oli peräsin Ming-dynastian (1368-1644) ajalta. Ming-posliini lienee myös länsimaissa kaikkein tunnetuinta kiinalaista posliinia. Myös Aku Ankan lukijat tuntevat kertomuksen Ming kauden maljakko. 

Ming-kauden merkittävin posliinin valmistuspaikka oli Ching Te Chen, johtuen osin keisarillisesta määräyksestä rakentaa tehdas sinne, osin siitä syystä, että kaoliinia oli paikkakunnalla runsaasti saatavana. Ming-posliini on usein sinivalkoista, jonka sininen oli peräisin koboltista. Erityisen suosittuja olivat kasvi- ja eläinmotiivit. Hienoimpina Ming-dynastian tuotteina pidetään maljakoita. 

He Lin kirja meni varsin syvälle kiinalaisen posliinin ja kultturin maailmaan, ja teos oli tarkoitettu erityisesti keräilijöille ja tutkijoille. Liikuttavaa oli ajatella, että Kiinassa oli korkea esteettinen kulttuuri jo 4000 vuotta sitten. Spengleriläisittäin ajatellen voisi olettaa, että Kiinan kulttuuri antoi parhaat hedelmänsä yli tuhat vuotta sitten, kaikki nykyinen meno on vain länsimaisen kulttuurin kopiointia. Sinologi voi minua oikaista. Teos tarjoaa mielenkiintoisen matkan Kiinan kulttuurin posliinin kautta. Kirjaa kannattaa selailla jo pelkkien kuvien vuoksi. 我很佩服宋代 (Wo hen peifu songdai) eli "ihailen Song-dynastiaa" käänsi google-kääntäjä.

Vesikasvikuviollinen lautanen Ming-kaudelta (1403-24)

Harjanpesin Qing-kaudelta (1662-1722)

Riisiposliinia Qianlong-kaudelta (1736-95)

Tähän sopii musiikki Ming-kaudelta "Valkoista lunta kevätauringossa":

https://www.youtube.com/watch?v=jXvNgl5Yq2U

Jag älskar dig Sverige!

Linnén koti Hammarby

Keväällä löysin YLE:n sivuilta testin, jolla pystyi selvittämään, minkä EU-maan kansalainen vastaaja on sisimmältään. Olin ruotsalainen. Tulos ei hämmentänyt minua yhtä paljon kuin toisen testin tulos, jonka perusteella olen Rkp:n kannattaja. Arvostan tosin nykyisen puolusministerimme metsästystaitoja, vaatemakua ja päättäväisyyttä kaakon kulmaa kohtaan, mutta rajansa ruotsalaisuudellakin. 

Olen aina ollut Ruotsin ja ruotsin kielen ystävä. Koulukasvistuksen kautta tutustuin Linnéhen ja sain näin ensimmäisen kosketuksen ruotsalaiseen kulttuuriin, ja erinomaisen ruotsinopetuksen avulla pystyi jo lukiolaisena lukemaan Södergrania ja Strindbergiä - kiitos siitä kielioppipainotteiselle opetukselle! Käynti Linnén Hammarbyssä muutama vuosi sitten oli minulle jo pyhiinvaelluksenomainen kokemus. Paikan genius henki hyvää ruotsalaisuutta - sivistystä, historiaa, rauhaa ja vaurautta. 

Noblesse oblige!

Olen nähnyt Silvian kaksi kertaa luonnossa: häntä ympäröi aina karisma ja miellyttävä arvokkuus. Ruotsalaiset saisivat kiittää Taivaan Isää Silviasta, ehkäpä he niin tekevätkin, siksi paljon tämä ihminen on edistänyt isänmaansa asiaa. Hän on suoraselkäinen ja diskreetti huolimatta yksityiselämänsä vaikeuksista - ihailtavaa! 

Ensimmäisen kerran näin Silvian Turussa kävelemässä Vatikaanista Tuomikirkkoon. Vierellä haahuili edellisen presidenttimme puoliso, joka ei juuri tuntunut välittävän ainutlaatuisesta seurastaan, vaan tähyili taivaalle etsien ehkä hemppoja ja tiklejä. Olisin antanut esikoisoikeuteni, jos olisin voinut vaihtaa paikkaa hänen kanssaan! 

Ruotsalainen Solsidan: vi är inte fattiga

Ruotsi on aina pari pykälää vauraampi kuin Suomi. Jos lähdet Ruotsiin Turusta, voit ihailla Ruissalon kauniita huviloita ja turkulaisten vaurasta elämää, mutta Tukholmaan saapuessa onkin jo kaikki korkeammassa potensissa: talot ovat suurempia, veneet isompia, puutarhat hoidetumpia... Tämä on tosiasia, mikä vain täytyy myöntää. 

Vain Ruotsissa saat seljalimonadia ja hapansilakoita

Ilman rapuvoileipää ei ole Ruotsin-matkaa

Prinessatårta om MUSTI!

Ruotsin kulinaria on hieman kaksijakoista: hyvää ruotsalaista ruokaa saadakseen on oltava valmis maksamaan hieman enemmän tai valmistettava sitä itse kotona. Suomessa saa keskimäärin parempaa ruokaa kaikkialta, vaikkei meilläkään voi aina rintaa röyhistää. Leipä on tosin Ruotsissa erityisen hyvää, kiitos pitkän leipomisperinteen ja esim. Jan Hedhin kaltaisten leipäapostolien. Onko parempaa vaaleaa leipää kuin esim. ICA:ssa myytävä levain? Se maistuu, tuoksuu, siinä on suolaa, vastusta hampaille ja se säilyy viikon päivät hyvänä. Kääräisen aina Ruotsissa ollessani levainin kainalooni.

ICA:n levain (Kuva  ICA)

Ruotsin perusravintoloissa eineet ovat usein varsinaista mättöä: mautonta ja usein outoa. Tämä on valitettavaa tässä maanpäällisessä paratiisissa, missä kaikki muu sitten onkin paremmin. Kaikkeahan ei voi saada. Turistin pitää turvautua etnisiin ruokapaikkoihin, jotka sitävastoin ovat yleensä hyviä. 

Mutta se, missä ruotsalaiset ovat lyömättömiä, on pullakulttuuri. Menetpä Tukholman hienoon Vetekatteniin tai Nyköpingin Princess Konditorihin voit olla varma, että pullat ja leivokset ovat ensiluokkaisia ja tuoreita. Sokeria, manteleita, voita, rusinoita ja marsipaania ei säästellä, vaan kaikkea laitetaan kylvämällä. Todellisen pullahekkuman voi kokea Taxinge Slottissa Södertäljen lähellä. Linnan salin pitkät pöydät ovat täynnä sataa eri lajin leivonnaista: siitä vain valitsemaan ja nauttimaan hallongrottaa, mumsmumsia, kolagömmaa, napoleonbakelsia... Onko viehättävämpää näkyä, kuin katsella aurinkoisena päivän linnan puistossa satoja tyytyväisiä ruotsalaisia nauttimassa kakuista ja elostaan. Jedem das Seine sanoisi tähän saksalainen.

Eskilstunan leppeää tunnelmaa

Ruotsalaiset pienet kaupungit ovat toinen toistaan kauniimpia ja hyvin hoidettuja, uutta ja vanhaa nähtävää riittää. Maaseudulla liikkuessa on tasaisin välein linnoja, kartanoita, viikinkihautoja ja riimukiviä, joiden luona voi viipyillä ja miettiä menneitä. Päivän aikana ehtii kiertää esim. Sigtunan, Skoklosterin, Strängnäsin ja Gripsholman ja ammentaa samalla Ruotsin rikkaasta historiasta, johon myös me suomalaiset liitymme. Ruotsalainen maaseutu on ilo silmälle. Mikäpä on mukavampaa, kuin antaa limusiinin lipua pitkin hyvin hoidettuja teitä ja katsella ympäristöä, jota on rakkaudella hoidettu. 

Vårt älskade land Sverige

Det blomstrar i söder,

och det snöar i norr.

Från hav till sjöar,

har vi våra vackra öar.

Mellan blå himmel och grön mark,

finns trädens tjocka bark.

Sverige är ett land av miljoner

som byggts upp av kungar med kanoner

Genom åren som har gått så har vi fått

ett land av flera miljoner

med flera olika tro och religioner

Samer, bönder och stadsbor,

ja, alla har vi uppfostrats av far och mor.

Folkets moral och etik,

kan inte köpas eller säljas i butik

för varje människa är på sitt sätt unik.

Det kungar för 500 år sen ville se,

får mig smått att börja le

För vi behöver inte stora delar av land och hav,

för att uppfylla folkets och kärlekens krav.

Den dagen jag föddes,

var det inte mycket som behövdes.

För mitt hjärta var redan då till landet knutet,

och löftet att älska Sverige är ännu inte brutet.

I Norrland, Svealand och Götaland,

är vi alla knutna med ett och samma band.

Så kom nu min vän och ta tag i min hand,

så ska jag visa dig runt i drömmarnas land.

Med stolthet i topp

och adrenalin i min kropp

finns det inget stopp

för vi vill en sak

Vi vill leva,

Vi vill dö i Norden.

(Kastanjeskolan 6. luokan oppilaiden tekemä runo vuodelta 2012)

Nyköpingin linna Nyköpingshus

Uppsa kullen viikinkihauta

Öster Malman kartanon muotopuutarhaa 

Katarinahissen on Ruotsin dynaamisuuden vertauskuva

Slussen oli aikoinaan ruotsalaisen insinööritaidon mestarisaavutus

Kansakunnat saavat mitä ansaitsevat: pohjolan onnellinen johtajakansa lipuu purrellaan kohti aamunkoittoa...